Eija Kolehmainen – Raahen Muuraus Oy:n toimitusjohtaja

”Ei ikinä yrittäjäksi!” Eija Kolehmainen muistelee sanoneensa joskus isälleen, joka ahkeroi yrittäjänä ilman lomia. Monen mutkan kautta hän päätyi isänsä yrityksen jatkajaksi, kun sukupolven vaihto tuli ajankohtaiseksi vuonna 2019. ”Merkitsen kalenteriini etukäteen muutaman lomaviikon ja silloin olen poissa Raahesta”, Eija vakuuttaa elokuussa 2026.

Lapsuus maalla Pattijoella

Eija Kolehmainen (ent. Sipilä) syntyi joulukuussa 1974 Raahen sairaalassa. Kolehmaiset asuivat tuolloin Saloisissa. Isä, Antti Kolehmainen (s. 1949) on kotoisin Haukiputaan Martinniemestä. Äiti Olga (1948–2023) oli syntynyt Iin Olhavassa. Eijalla on yksi sisko, Päivi Poutiainen (o.s. Kolehmainen).

Kolehmaiset tulivat Raaheen työn perässä. Isä työskenteli rakennusalalla. Äiti oli ompelija ja teki töitä kotona. Saloisissa Eijan ainoa ystävä oli perheen saksanpaimenkoira. ”Meillä on aina ollut koira”, Eija kertoo.

Kun Eija oli 4-vuotias, perhe muutti Pattijoelle, jossa Eija on elänyt lapsuusvuotensa. Pattijoella Eijalla oli kavereita. Kodin vieressä sijaitsi Mämmelän ravitalli ja se kiinnosti Eijaa. Hän kertoo, että sai ratsastaa kaikilla mahdollisilla hevosilla. ”Ei meillä ollut ratsastuskoulutusta mutta ei se haitannut.” Hevosharrastus on seurannut Eijaa aikuisiälle asti.

Hän sanoo, että perheessä elettiin lasten ehdoilla. Uutta tekniikka hankittiin lapsille niin, että he saivat Amiga-tietokoneen heti, kun niitä tuli markkinoille. Hänellä oli myös pieni piipittävä elektroniikka-peli. Aikansa huipputekniikkaa siis. Myös perinteinen kirjoituskone kuului kodin kalustoon.

Mökkeily kuului perheen harrastuksiin. ”Aina, kun mahdollista, mentiin Olhavan-mökille.” Eija kävi peruskoulun Pattijoella. Hän sanoo, että maaseutu oli hyvä kasvuympäristö.

Raahen Porvari- ja Kauppakoulun kautta työelämään

Peruskoulun jälkeen opintie jatkui Raahen Porvari- ja Kauppakouluun, josta hän valmistui merkonomiksi vuonna 1993. Koulu antoi hyvät eväät atk- ja toimistotyöhön. Oppilaiden käytössä oli uusimmat ohjelmistot. ”Valmistumiseni sattui lama-aikaan ja kun en heti työllistynyt, opiskelin vuonna 1994 graafista viestintää.” Näistä opinnoista on Eijalle ollut paljon hyötyä työvuosina.

Vuonna 1993 Eijan isä, Antti Kolehmainen, jäi työttömäksi, kun työnantaja ajautui konkurssiin. Hän perusti oman yrityksen, Raahen Muuraus Oy:n. Koska Kolehmaisen tiedossa oli, että Rautaruukilta saa yritykselle töitä, hän uskalsi lähteä yrittäjäksi. Yrityksen toimialaa ovat tulenkestävät muuraukset sekä rakennusmuuraustyöt uudis- ja korjausrakennuskohteissa. Yritys toimii (2026) noin 40 ammattilaisen voimin. Päätoimipaikka sijaitsee Raahessa.

Yritystoiminta lähti liikkeelle ihan nollasta, ja Eija muistelee olleensa isälle apuna esimerkiksi nimikoimassa haalareihin Raahen Muurauksen logoja. Eijan sisar työllistyi yritykseen toimistotöihin. ”Minä tein yrityksessä pätkätöitä lomien aikana”, Eija muistelee.

Eijan työhistoria alkaa kahden vuoden pestillä Pulla-Pirtin toimistossa ja kymmenen kuukauden pätkällä Raahen Lukon palveluksessa.

Kun poliisilaitoksella tuli 1990-luvulla toimistovirkailijan paikka, Eija laittoi hakupaperit ja tuli valituksi 136 hakijan joukosta. Työn kautta hän oli monien tapahtumien keskellä ja näki kaupungin elämästä monenlaisia tapahtumia: hyviä ja ei niin hyviä. Hän kokee, että työ antoi paljon tulevaisuutta ajatellen. Työn ohessa hän suoritti tradenomin paperit monimuotokoulutuksessa.

Elettiin vuotta 2008, kun valtionhallinnossa tehtiin hallintouudistus ja Eijalle tarjottiin työtä Ylivieskasta. Samaan aikaan isä tarjosi hänelle työtä omassa yrityksessään.

Isän töihin Raahen Muuraukselle

”Sillä tiellä tässä ollaan”, Eija myöntää elokuussa 2026. Hän hyppäsi ihan uuteen maailmaan. Toimenkuvaksi tuli ulkomaankauppa, ja hän järjesteli esimerkiksi rekkakuljetuksia maasta toiseen. Kiviä, laastia ja muuta materiaalia tulee yritykseen ulkomailta mutta myös tavaravirtaa menee ulkomaiden suuntaan. ”Joka hetki tapahtui jotakin.” Opittavaa siis riitti.

Kun Eija seurasi sivusta isänsä työtahtia, hän päätti, ettei ikinä ala yrittäjäksi. ”Isällä ei ollut koskaan lomia.” Rakennusalalla suhdanteet vaihtelevat: on hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Yrittäjän on siis myös siedettävä stressiä.

Palkkatyön ohella Eija perusti vuonna 2013 oman metallialan yrityksen: Q-tar Yhtiöt Oy:n. Se valmistaa metallista esimerkiksi portteja ja tuuliviirejä. ”Tein iltatöinä metallitöitä.” Yritys oli niin pieni, että työllisti vain hitsarin, koska Eija ei hitsauksia itse tehnyt. Metallituotteiden teko vaatii taiteellisuutta, jonka hän uskoo perineensä äidiltään, joka oli taitava käsityöihminen ja hyvin taiteellinen.

Vuonna 2019 Raahen Muuraus Oy:ssä tehtiin sukupolven vaihdos, ja Eijasta tuli yrityksen toimitusjohtaja. Elettiin nousukautta ja hän työskenteli 24/7 lähes kolmen vuoden ajan. Vuonna 2022 hän sai työkaveriksi tyttärensä Tuulin (s. 2003).

”Pääsin lomallekin.” Nykyisin Eija merkitsee kalenteriin etukäteen lomaviikot, jolloin hän on poissa Raahesta. Puhelut on käännetty Tuulille. ”Elän lomakuplassa.”

Elämää maaseudun rauhassa

Eija sanoo, että on aina viihtynyt maalla, niinpä hänen oma kotinsa sijaitsee Pattijoen Ylipäässä. ”Maaseutu on paras kasvuympäristö lapselle”, hän tietää. Maalla Eijalla oli vapaus hankkia eläimiä – isoja ja pieniä. Aluksi oli koira, ankka, kani. Sitten tyttären 7-vuotispäivänä hankittiin poni ja sille kaveriksi poni ja islanninhevonen. Oli myös pupuja, kanoja, kalkkunoita. Eijan maatilalla järjestettiin 4H-kerhon toimintaa, josta tuli palkintojakin. Tyttärellä riitti kavereita.

Tytär on perinyt äidinmaidossa tai jossakin yrittäjähenkisyyden. Tästä esimerkkinä se, että hän ennen kouluikää myi naapureille matoja, myös äidin pakastemarjat menivät myyntiin.

Aitan seinään sahattiin aukko, joka toimi kioskin myyntiluukkuna. Luukun yläpuolelle oli naulattu kyltti, jossa luki ”Kiski”. Tyttären kirjoitustaito ei ollut vielä kummoinen. Kauppa kuitenkin kävi ja asiakkaat saivat ostaa limsaa, karkkia, kananmunia. Myös kaninpoikaset tekivät kauppansa. Tytär tienasi itse taskurahansa.

Vuonna 2018 Eijan elämä sai ison kolauksen, kun talo paloi sisältä. Tuli tuhosi huonekalut, vaatteet, kaiken irtaimen omaisuuden. Palo sai alkunsa otsalamppujen lataamisesta. Ne olivat latauksessa peltirasiassa ja siitä palo eteni sähköjohtoja pitkin. ”Me ratsastettiin pimeässä otsalamppujen valossa”, Eija kertoo. Tulipalon jälkeen oli muutettava kaupunkiin talon remontin ajaksi.

Takaisin maalle Eija pääsi muuttamaan vuonna 2019. Eläimiä oli tulipalon vuoksi vähennettävä ja nyt hänellä on vain 2 koiraa.

Mökki Olhavasta

Eijan äidin koti sijaitsi Iin Olhavassa ja siellä Kolehmaiset ovat mökkeilleet aina – Eija siis lapsesta asti. Oli korona-aika ja Eija huomasi myynti-ilmoituksen: Myytävänä mökki Olhavassa. Hän meni katsomaan mökkiä isänsä kanssa. Mökki oli ollut asumaton vuosia ja oli huonossa kunnossa. Mutta paikka aallonmurtajan vieressä oli upea. ”Olenko hullu, jos ostan tämän”, Eija kyseli isältään. ”Anna mennä!” isä totesi, koska tiesi, ettei tytärtä pysäytä mikään.

Korona-aika kului mökkiä remontoidessa. Perhe on osallistunut töihin. Isä on tullut sinne kaivinkoneen kanssa. ”Meillä on aina tehty kaikenlaista porukalla”, Eija kiteyttää.

Olhavan-mökki on Eijalle henkireikä, jonne hän suuntaa aina, kun mahdollista. Remonttitöitä vielä riittää mutta siellä voi istahtaa katselemaan merta aallonmurtajalta. ”Mökkeily on aina kuulunut minun elämään.”

Betonipatsaat – uusi aluevaltaus

Eija sanoo, että on aina syöksynyt asiasta toiseen – usein ilman varsinaista ennakkosuunnitelmaa. ”Aina on kuitenkin selvitty!”

Tämän syksyn aluevaltaus ovat betonipatsaat ite-taiteilija Matti Lepistön opeilla. Ensimmäinen patsas on jo tulollaan…

Onko toimitusjohtaja Kolehmainen nyt (2026) siis rauhoittunut aloilleen? Ehkä on ja ehkä ei. Tytär on aikuinen ja osallistuu yrityksen toimintaan. Kotieläimistä on jäljellä vain kaksi koiraa. Lomaviikot on muurattu kalenteriin etukäteen. Eija Kolehmainen katsoo tulevaisuuteen luottavaisena.

Kirjoittaja:

Kirsti Vähäkangas

Lähteet:

Eija Kolehmaisen haastattelu 19.8.2026

Lisätiedot:

Sukunimi:

Kolehmainen

Etunimi:

Eija

Elinaika:

1974-

Synnyinpaikka:

Raahe

Kuolinpaikka: