Eija Kassner (o.s. Nummela) on asunut Saksassa 24 vuotta pitäen yhteyttä Raaheen säännöllisesti.

Lapsuudenkoti Velkaperän laitamilla

Eija Kassnerin lapsuudenkoti sijaitsee Velkaperän laitamilla Merikadulla. Vuonna 1941 rakennetussa ja nykyajan vaatimustasoa vastaavaan kuntoon remontoidussa talossa asuu nyt kaksi hänen veljeään.

Eijan lapsuudessa 1950- ja 1960-luvuilla Raahessa elettiin melkein kuin maalla. Nummelalla oli kaksi lehmää: Hertta ja Heluna, jotka tuottivat maitoa perheen omiksi tarpeiksi. Heinäpellot sijaitsivat Kummatissa. Lehmät laidunsivat kunnalliskodin lehmien kanssa lehmihaassa rannan tuntumassa. Eija kertoo, että kunnalliskodin navetassa hänellä sekä Sipolan Marjalla ja Kuutilan tytöillä oli nimikkolehmä. Tytöistä oli mieluista käydä kunnalliskodin navetassa viemässä lehmille heiniä. Mäkikadulla Kuutilan taloa vastapäätä oli pieni Osuuskaupan myymälä, josta sai ostaa elintarvikkeita. Nummelan mummu oli varsinainen viherpeukalo: omenapuut kukoistivat pihalla, mansikoita riitti myytäväksi asti. Kruununpuojin vieressä sijainnut pikkumetsä oli Velkaperän lapsille mieluinen leikkipaikka. Kruununpuojia piti vähän pelätä. Sen vieressä kasvoi metsämansikoita. Rantakentällä oli kiva käydä luistelemassa. Nummeloilla oli kesämökki Uniletossa, sinne mentiin kesäisin koko perheellä. Uimahallin avaaminen 1970-luvun alussa oli iso tapahtuma. Uida sai vain tunnin kerrallaan. Kuuluttaja ilmoitti, millä numerolla on tullut tunti täyteen ja silloin oli lähdettävä pois altaasta.

Opintie alkoi Seminaarin koulusta

Eijan koulutaival alkoi Seminaarin koulusta vuonna 1963 ja jatkui oppikoulun kautta lukioon. Hän sai valkolakin vuonna 1975.

Jo kouluvuosinaan hän pääsi Raahe Oy:lle, isä Einon työpaikalle, kesätöihin puutarhaan ja lähetin tehtäviin. Ylioppilaaksi päästyään hän työskenteli vuoden Raahe Oy:llä, jonka jälkeen lähti opiskelemaan Pietarsaaren kauppaoppilaitokseen matkailun erityislinjalle.

Koulun jälkeen Eija työskenteli vuoden verran Baden-Badenissa hotellissa ja vuoden verran au pairina Englannissa. Vuodesta 1980 vuoteen 1992 hän työskenteli Oulun Areassa.

Koti ja työ Saksassa

Avioliitto saksalaisen Werner Kassnerin kanssa vei Eijan Saksaan pysyvästi. Lauri-poika syntyi vuonna 1992.

Werner työskenteli isoissa kansainvälisissä projekteissa terästehtaissa ulkomailla 15 vuotta. Italiassa Tarantossa perhekin oli mukana. Miehen työtehtävien muutos mahdollisti perheen asettumisen vakituisesti Erlangeniin, joka on Baijerin osavaltiossa sijaitseva noin 103 500 asukkaan kaupunki.

Eija on Saksan-vuosinaan ollut ensin kotiäitinä, sitten yrittäjänä ja nyt lähes kuusikymppisenä hän kertoo saaneensa vakituisen työpaikan verkkomarkkinointia tekevässä yrityksessä.

– Vuonna 2000 perustin yrityksen ja välitin matkoja Suomeen kotoa käsin 15 vuoden ajan, Eija kertoo. Vuonna 2005 aloitin työt freelancerina verkkomarkkinoinnissa.

Lauri-poika on juuri muuttanut Hampuriin opiskelemaan psykologiaa. Werner pääsi eläkkeelle ja keskittyy nyt moniin harrastuksiinsa.

Eijan työura jatkuu niin, että hän käy kolmena päivänä viikossa Nürnbergissä ja tekee kahtena päivänä etätöitä kotoa käsin. – Tykkään työstäni, hän kiteyttää.

Yhdistyksissä palanen Suomea Saksassa

Eija Kassner on kaikkina Saksan-vuosinaan osallistunut aktiivisesti sikäläisten suomalaisten yhdistystoimintaan. Lauri aloitti 3-vuotiaana Suomi-koulussa ja Eija puuhasi vanhempainneuvostossa 10 vuoden ajan. Rahaa kerättiin esimerkiksi myyjäisillä.

Suomalaisen seurakunnan toiminnassa Eija on ollut mukana yli 20 vuotta. Suomalaiset toimivat paikallisen kirkon tiloissa. Jumalanpalvelus pidetään 5-6 kertaa vuodessa. Toiminnan rahoittamiseksi järjestetään myyjäisiä, joihin Eijalla on tapana leipoa muun muassa karjalanpiirakoita.

Nürnbergin Suomi-Saksa-seurassa Eija toimii jäsenvastaavana.

Nürnbergin Pölkky Veikot (NPV) on aktiivinen seura, joka myös osallistuu kilpailuihin ympäri Eurooppaa. Eija pelaa mölkkyä Pistepirkot-naisjoukkueessa. Seuraaviin Saksan mestaruuskisoihin Erlangeniin odotetaan yli 60 joukkuetta useasta eri maasta. Eija pitää kuntoaan yllä sauvakävellen.

Suomalaiset kokoontuvat kantapöytäänsä kerran kuussa.