Eeva Vilkki työskenteli yli neljä vuosikymmentä Oulun kuuromykkäinkoulussa toimien johtajattarena ja opettajattarena. Oppilaat saivat vierailla hänen kotonaan ja työskennellä puutarhassa.

Oulusta Raaheen ja takaisin Ouluun

Eeva Vilkki (o. s. Reinilä, vuoteen 1906 Rehnbäck) syntyi Oulussa 27.7.1882. Hän oli Wilhelm Rehnbäckin (1851–1928) ja Maria Hellmanin (1856–1891) toiseksi vanhin lapsi. Pariskunnalla oli kuusi lasta. Maria Hellmanin kuoltua vuonna 1891, Wilhelm solmi vuonna 1883 avioliiton Marian hyvän ystävän, Hanna Ryselin kanssa. Pariskunta sai yhden yhteisen lapsen.

Wilhelm Rehnbäck muutti perheineen Raaheen vuonna 1892, kun hänet oli nimitetty Saloisten kihlakunnan kruununvoudiksi. Raahe tunnettiin purjelaivakaupunkina. Raahessa oli myös hyvät koulutusmahdollisuudet, ja Rehnbäck koulutti kaikki lapsensa. Vuonna 1882 perustetun Raahen Porvari- ja Kauppakoulun lisäksi toimintansa aloitti vuonna 1896 seminaari, josta saivat päästötodistuksen Rehnbäckin tyttäret Anna, Eeva, Elsa, Aino ja Maiju.

Eeva sai päättötodistuksen Raahen Porvari- ja Kauppakoulusta vuonna 1901, mutta hän ei työskennellyt koskaan kaupallisen alan töissä. Kaiku-lehti uutisoi toukokuussa 1902: ”Oulun suomalaisen jatko-opiston päästötodistuksen saaneet (…) Eeva Rehnbäck.”

Seuraavana vuonna 1903 hän sai Raahen seminaarista kansakoulun opettajan paperit hospitanttina. Seminaareissa järjestettiin myös lyhennettyä opettajainvalmistusta. Nämä opiskelijat olivat pääasiassa ylioppilaita.

Tämän jälkeen hän ryhtyi erikoistumaan kuuromykkäin koulun opettajaksi. Vuonna 1904 ”Maan kuuromykkäkoulujen opettajille ja opettajattarille annettavia auskulteerausstipendejä ovat saaneet (…) ja Eeva Rehnbäck 200 mk.” Vuonna 1906 hän suoritti ”tietopuolisia ja käytännöllisiä kokeita vakinaista opettajanvirkaa varten suomenkielisissä kuuromykkäinkouluissa, joissa opetetaan puhemetodin mukaan”.

Huhtikuussa vuonna 1908 Raahe-lehdestä saatiin lukea, että ylioppilas Eeva Reinilä (ent. Rehnbäck) muuttaa Ouluun. Hän toimi Oulun kuuromykkäin koulun opettajana vuosina 1907–1952. Hän oli myös tyttöjen asuntolan johtajatar, kunnes meni naimisiin koulun opettajan, Eelis Vilkin, kanssa.

Eeva-rouva osallistui Kuuromykkäin auttajayhdistyksen toimintaan. Kaiku-lehden mukaan hänet valittiin yhdistyksen varatilintarkastajaksi vuonna 1924.

Rouva Eeva Vilkki 50-vuotias 27. VII -32

”Kaikki Oulun kuuromykkäinkoulun entiset ja nykyiset oppilaat näkevät varmaan ilahtuen rakkaan tutun, »Eeva-rouvan» kuvan lehtemme sivulla ja yhtynevät sydämestä toivottamaan hänelle paljon onnea: »Jumalan runsasta siunausta», hänen merkkipäivänsä johdosta.

Oulun koulun oppilaat vuosilta 1907—14 muistavat »Eeva-rouvan» aivan koulunkäyntinsä ensi päivästä, kouluun tulohetkestään asti. Hänhän se oli, johtajatar neiti Eeva Reinilä, joka pienen koululaisen alun otti vastaan Oulun koulun kauniiseen suureen asuntolaan, ja joka sitten tosi äidin tavalla huolehti ja hoivasi pientä poikaa ja tyttöä 2 ensimmäistä kouluvuotta — ja enemmänkin. Oli niin turvallista olla »Eeva-neidin» hoidossa. Hänen johtonsa ja kasvatuksensa oli niin rauhallista ja tasaista, kurikin niin äidillisen lempeää ja vakavaa. Hänpä se oli myös yksi niistä opettajista, joka koulun puolella pienet alokkaat hoiviinsa otti ja omaan luokkaansa johdatti.

Muistattehan, kuinka seisoitte sydän pamppaillen ujoudesta ja levottomasta odotuksesta pitkässä rivissä ja I luokkain opettajat teitä tutkivin silmin rauhoittavasti hymyillen ja taputellen tarkastelivat ja jakoivat eri luokille: yksi, kaksi, kolme, yksi, kaksi, kolme j.n.e. Ja niin sai myös »Eeva-neiti» oman luokkansa, milloin a:n, milloin b:n, milloin c:n, monta kertaa peräkkäin, aina kahden vuoden kuluttua uudestaan.

Hän nimittäin hoiti (kuten nykyinen miehensäkin, opettaja E. Vilkki, jonka kanssa hän meni naimisiin v. 1914 ja silloin luopui johtajattaren toimesta, saaden opettajan viran) — yksinomaan ääntämisen ja kieliopetuksen alkeiden opetusta yli 10 vuotta. Siten hän tutustui erikoisesti aina pieniin kuuromykkiin ja tottui varmaksi ja taitavaksi ääntämisopettajaksi. Kyllä tiedätte, »Eeva-rouvan» oppilaat, kuinka paa poo puuta j.n.e. kymmeniä, satoja kertoja kaiutettiin, jotta ääni vahvistuisi ja kirkastuisi sekä eri äänteet selvenisivät. Siinä ei saanut väsyä eikä kyllästyä.

Hyvää piti tulla ja opettaja jaksoi niin ihmeen kärsivällisesti ja rauhallisesti harjoittaa. Entä ne ensimmäiset kirjoitusyritykset! Miten lieneekin »Eeva-rouva» saanut kynät käsissä niin pysymään ja kääntymään, että sangen pian osasitte kirjoittaa oikein kauniisti. Vihkojen piti olla hyvin, hyvin siistit, eikö totta?

Sehän se oli ikävää ääntämisopettajain mielestä, että piti antaa oppilaat aina III:nen luokan alussa toisille opettajille — juuri kun oli alkanut oikein pitää omasta luokastaan ja juuri kun oli päästy hiukan oppimisen alkuun. »Omat oppilaat» tulivat toisten »omiksi» eikä I luokkain opettajilla ollut ensinkään sitä iloa, että olisivat saaneet seurata oppilaittensa kasvua isoiksi ymmärtäväisiksi VIII:s-luokkalaisiksi. Niinpä he pyysivätkin v. 1918 saada viedä oppilaansa koulun läpi — ja siitä saakka on kullakin opettajalla ollut oma luokkansa aina 8 vuotta. »Eeva-rouva» on sen jälkeen ehtinyt viedä yhden luokan läpi koulun ja nykyinen luokka alkaa syksyllä 7:nnen vuotensa.

Kiitollisina muistelevat varmaan rouva Eeva Vilkin oppilaat hyvää, äidillistä, aina tasaista ja ystävällistä opettajaansa. Ilolla muistanevat he myös hänen herttaista kotiansa, jossa niin usein saivat vierailla sekä myös autella puutarhassa, halkovajassa, käsitöissä ja siten harjaantua käytännöllisissä toimissa koulu-opintojen ohella. Eiköhän »Eeva-rouvan» harras ja vakava opetus uskontotunneilla ole erikoisesti oppilaitten sydämet häneen kiinnittänyt. Ja tieto siitä, että hän jatkuvasti osanotolla ja esirukouksin heidän elämäänsä maailmalla seuraa, antanee nyt onnentoivotuksiin sitä kiitollisemman ja lämpimämmän sävyn.

Rouva Eeva Vilkki tulee ensi elokuussa olleeksi Oulun kuuromykkäinkoulun opettajana tasan 25 vuotta. Siis sopii hänen viettää kaksinkertaista juhlaa »Unikekona». Vuosien vieriessä on ehtinyt olla monenlaista vaihetta, raskasta jos iloistakin, kuten aina ihmiselämässä. Mutta Eeva Vilkin matkan teko on aina näyttänyt olevan tasaista, sitkeää, ahkeraa ja menestyksellistä eteenpäin menoa. Pirteänä ja kestävänä, aina ystävällisenä, rauhaa rakastavana ja rakentavana toverina me hänet koulussa tunnemme. Ja kotinsa hyvänä henkenä, taitavana ja tyynenä emäntänä hän levittää ympäristöönsä viihtyisyyttä ja kodikkuutta, joka vetää luoksensa toveri- ja ystäväpiirin kerta herran jälkeen.

Me työtoverisi ja ystäväsi yhdymme tässä toivottamaan Sinulle, 50-vuotiaalle kelpo toverillemme: Suokoon suuri hyvä Jumala Sinulle edelleen voimia ja siunausta työhösi koulussa ja kodissa! Saakoon elämäsi jatkua rauhassa, Jumalan armon turvissa »hedelmää kantaen ja kasvaen».” (Koi. 1: 10) S. T—n en. Kuuromykkäin lehti v. 1932

Perfektionisti ja vahvatahtoinen nainen

”Isoäiti oli perfektionisti ja vahvatahtoinen nainen. Oulun Huvilatien koti oli siisti ja esineillä oli oma paikka. Keittiön kupariastiat oli kiillotettu niin, että niistä näki oman kuvansa. Puutarhanhoito oli käsitöiden lisäksi isoäidin lempiharrastus. Puutarhan viinimarjapensaat olivat hyvin hoidetut ja kasvitarhan ja mansikkamaan penkit olivat luotisuorissa riveissä. Pihakäytävät oli siististi haravoitu ja nurmikko leikattu.” (Olli Vilkki, Eevan pojanpoika)

Haapalat (Eevan lapsenlapsi Ulla ja miehensä Erkki) muuttivat Huvilatielle kunnostettuun yläkertaan vuonna 1958, kun Eeva ei enää pärjännyt yksin. Kun Huvilateiden villojen purku oli edessä, se oli Eevalle niin iso järkytys, että hän sai halvauksen ja vietti loppuelämän pyörätuolissa. Eeva Vilkki kuoli 28.3.1963.