Dagmar Neovius, opettajatar, rehtori ja aktuaari, oli Ruotsalaisen kansanpuolueen ensimmäinen naiskansanedustaja. Hän oli perustamassa Marttaliittoa ja oli Naiskagaalin ensimmäinen puheenjohtaja sekä todellinen isänmaanystävä.
Dagmar syntyi Moskovassa
Eversti Frithiof Alfred Neovius oli Moskovassa Venäjän armeijan palveluksessa sotakorkeakoulun tarkastajana, kun Dagmar Louisa Charlotte syntyi 21.5.1867 perheen ainoana tyttärenä. Frithiof Alfred Neovius (1830–1895) oli kenraaliluutnantti, valtiopäivämies ja Haminan kadettikoulun johtaja, joka oli naimisissa Anna Natalie Geschwenolin (1829–1887) kanssa. Dagmar vietti vain neljä vuotta Moskovassa perheen isän saatua komennuksen Haminaan.
Myös Dagmarin veljet, kansanedustaja ja toimittaja Arvid Neovius (1861–1916), arkkitehti Harald Leonard Neovius (1863–1930) ja pankinjohtaja Arthur Alfred Neovius (1869–1938), saivat parhaan koulutuksen ja perheen taloudellinen tilanne antoi hyvät eväät ja pohjan menestyä yhteiskunnassamme.
Isänsä päästyä eläkkeelle perhe muutti Helsinkiin. Vanhempien kuoleman jälkeen Dagmar perusti veljensä Arvidin kanssa yhteisen kodin. He olivat isänmaallisia ja sortokausien aikana toimivat aktiivisesti kansalaisliikkeessä.
Dagmarin koulutus ja työelämä
Neoviuksen lapset saivat opiskella. Dagmar kävi Haminan yksityistä tyttökoulua, joka oli perustettu jo vuonna 1810 Haminan rauhan jälkeen. Ylimpien säätyjen koulu Haminan tyttökoulu ei ollut, vaan enemmistö oli porvarien tyttöjä.
Vaikka Dagmar oli matemaattisesti lahjakas, hän ei opiskellut yliopistossa, vaan suoritti opettajan tutkinnon ja aloitti vuonna 1889 matematiikan ja fysiikan opettajana Nya Svenska Samskolanissa Helsingissä. Dagmar teki useita opintomatkoja ulkomaille sivistääkseen itseään.
Valmistava koulu, Nya svenska småskolan, oli perustettu 1889 Nya Svenska Samskolanin yhteyteen ja sen ensimmäinen rehtori oli nimeltään Helena Alfthan (rehtorina vuodet 1889-1893). Dagmar toimi hänen jälkeensä koulun johtajattarena vuosina 1893-1908. Koulu jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti vuonna 1903 kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin määräyksestä.
Dagmar oli myöhemmin Helsingin kaupungin leipäkonttorin korttikeskuksen johtajana ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin elintarvikkeiden säännöstely oli voimassa. Vuosina 1922-1931 hän oli Helsingin kaupungin tilastokonttorin palveluksessa.
Vuodesta 1909 lähtien hän toimi Nutidin ja Samtidin toimituksen jäsenä, ajoittain myös päätoimittajana.
Marttaliiton/Bildning i hemmen, perustajajäsen
Marttaliitto perustettiin vuonna 1899 aluksi nimellä Sivistystä koteihin, ruotsiksi Bildning i hemmen. Järjestön tavoitteena oli sivistää kansannaisia, jakaa kotitalousneuvonta, edistää perheiden hyvinvointia suomeksi ja ruotsiksi. Marttaliitossa Dagmar Neovius oli mukana perustamisesta lähtien. Hän oli jäsenenä komiteassa, jonka tehtävänä oli suunnitella ensimmäiset säännöt. Päätös perustamisesta tehtiin Dagmar Neoviuksen johtamalla Nya svenska småskolanilla Annakatu 14 Helsingissä 27.3.1899. Keisarillisen Suomen Senaatti ei hyväksynyt Sivistystä koteihin nimeä. Mutta uusi nimi Martat kelpasi senaatille ja heinäkuussa 1900 järjestö virallisesti perustettiin. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin vahva vaikuttajanainen, naisasialiikkeen kasvo, opettaja Lucina Hagman (1853-1946).
Dagmar Neovius oli mukana Martta-Yhdistyksen keskustoimikunnassa vuosina 1899–1919 ja toimi sen Helsingin osaston puheenjohtajana vuosina 1906–1918. Vuonna 1924 kaksikielinen Martat jakaantui kielellisin perustein kahdeksi eri järjestöksi: Suomalainen Marttaliitto ja Finlands svenska Marthaförbundet. Dagmar jatkoi jakautumisen jälkeen Finlands svenska Marthaförbundetin keskushallituksen jäsenenä vuoteen 1937 saakka.
Naiskagaalin ensimmäinen puheenjohtaja ja perustajajäsen
Naiskagaali sai alkunsa keväällä 1902. Sen toiminta oli salaperäistä, maanalaista toimintaa, jopa vaarallista ja jonka tarkoituksena oli vastustaa Venäjän yhtenäistämistoimia Suomessa. Naiskagaali kokoontui Dagmarin kotona, ja hän toimi myös kagaalin ensimmäisenä puheenjohtajana vuoteen 1903, jolloin hän lähti maanpakoon kuten veljensäkin Arvid.
Passiivista vastarintaa harjoittaneen naiskagaali-salaseuran perustivat kolme naista: Maissi Erkko (1872-1936), joka oli Päivälehden perustaja-päätoimittaja Eero Erkon puoliso ja tämän vahva taustavaikuttaja; Tekla Hultin (1864-1943), Suomen ensimmäinen vakituinen naistoimittaja Päivälehdestä sekä Dagmar Neovius.
Naiskagaali organisoitui joka puolelle maata, he jakoivat ja rahoittivat valistavia lentolehtisiä, jotka painettiin Tukholmassa ja jaettiin tilaajille salaisesti joka puolelle valtakuntaa.
Vuonna 1903 hän matkusti siis veljensä, maanpakoon tuomitun Arvid Neoviuksen mukana Tukholmaan, jossa he toimittivat Fria Ord -lehteä. Sen Suomen jakelun hoiti ja organisoi Dagmar Neovius vuosina 1903-1905.
Rauhanliikkeen kannattaja
Hyvänä organisaattorina ja luotettavana henkilönä Dagmar Neovius oli monessa järjestössä vastuunkantajana. Hänen kuolemansa kosketti monia. RAUHAA KOHTI -lehti julkaisi 4.8.1939 muistokirjoituksen, josta ote:
”Dagmar Neovius kuului niihin valveutuneisiin kansalaisiin, jotka ymmärsivät oikeuden ja yleisen oikeustajun merkitystä sivistyskansan elämässä. Tästä ei olekaan pitkä askel siihen rauhanvakaumukseen joka perustuu kansainvälisen oikeusjärjestyksen välttämättömyyteen. Tämä käsitys yhdessä Dagmar Neoviuksen syvällisen humaanisen ja sivistyksellisen maailmankatsomuksen kanssa johti hänet rauhanliikkeeseen. Hän liittyi v. 1935 Kansainväliseen Naisten Rauhan ja Vapauden Liittoon toimien m.m. sen Suomen osaston puheenjohtajana. Korkeasta iästään huolimatta hän toimi tarmokkaasti tällä paikalla ja omisti liitolle mitä suurinta antautumusta ja velvollisuudentuntoa.”
Ainoana naisena RKP:n kansanedustajissa
Suomessa saivat naiset vuonna 1906 äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ensimmäisinä Euroopassa. Eduskuntauudistuksessa valta siirtyi nelisäätyiseltä valtiopäivälaitokselta 200 kansanedustajalle. Vaaleissa saivat äänestää 24 vuotta täyttäneet kansalaiset säädystä, varallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta. Uusi valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki vahvistettiin 20.7.1906. Naiset pääsivät ensi kerran äänestämään 15.-16.3.1907. Ensimmäiseen eduskuntaan valittiin 19 naista.
Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa Dagmar Neovius valittiin ensimmäisten naiskansanedustajien joukkoon Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) riveistä ainoana puolueensa naiskansanedustajana. Eikä hän ollut ainoa perheestänsä, vaan ensimmäiseen eduskuntaan valittiin myös hänen veljensä Arvid Neovius.
Dagmar oli tunnettu laajalti myös kotikaupunkinsa ulkopuolella ja hänen edustamansa vaalipiirit olivat Turun läänin eteläinen ja Vaasan läänin eteläinen, joita hän edusti seuraavasti valtiopäivillä:
Turun läänin eteläinen vaalipiiri, 22.5.1907 – 31.5.1909
Turun läänin eteläinen vaalipiiri, 1.3.1910 – 31.1.1911
Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri, 2.2.1914 – 3.4.1917.
Dagmar Neovius oli myös Ruotsalaisen kansanpuolueen keskushallituksen jäsen. Eduskunnassa hän toimi lakivaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsenenä.
RKP:n kansanedustaja Ebba Östenson muistelee Ylen ohjelmassa Ensimmäisen eduskunnan naiset Dagmar Neoviusta vuonna 1969. Ohjelma on Ylen Areenassa kuultavissa. https://areena.yle.fi/1-1282633.
Työura
Nya svenska samskolanin opettaja 1889-1908
Nya svenska småskolanin johtajatar 1893-1903 (koulu lakkautettiin väliaikaisesti 1903)
Uudelleen Nya svenska småskolanin johtaja -1908
Nutidin ja Samtidin toimittaja ja ajoittain päätoimittaja 1909-1917
Helsingin kaupungin leipäkonttorin (korttikeskuksen) johtaja 1917-1921
Tilastokonttorin ylimääräinen aktuaari 1922-1927
(Lähde: mm. Eduskunta.fi)
Dagmar Neovius kuoli 73-vuotiaana 27.7.1939 ja on haudattuna Hietaniemen hautausmaalle yhdessä veljiensä Arvidin ja Arthurin kanssa samaan perhehautaan.
Monet sanomalehdet kirjoittivat Dagmar Neoviuksen kuolemasta muistokirjoituksissaan. Ote Hufvudstadsbladetin 30.7.1939 ilmestyneessä numerossa:
”Dagmar Neovius var en intensiv arbetskapacitet och en effektiv organisatör i allt som hon gjorde vare sig det gällde patriotiska konspirationer eller brödkort eller Marthaarbete. För många har Dagmar Neovius´ namn varit en lösen för ädel och ren humanitet och fosterlandskärlek. Stor är därför i vida kretsar saknaden vid hennes bortgång.”
