Kukapa ei muistaisi Kallion kioskia, joka palveli pieniä ja isoja asiakkaita vuosikymmenien ajan Raahessa Palokunnankadun ja Ouluntien kulmassa. ”Sain äidiltä pennin ja menin heti ostamaan sillä yhden kompiaisen Kallion kioskilta.”

Raahessa koko ikänsä asunut

Aura Raakel Kallio (o.s. Halmetsalo) syntyi Raahessa 6.8.1920. Hänen isänsä oli vanhempi postiljooni John Edvard (Jonne) Halmetsalo. Äiti oli Lyyli Emilia (o.s. Viirret). ”Äitinsä puolelta hänellä oli sukulaisia Pyhäjoella ja hän muisteli kaiholla aikaansa siellä. Erityisesti Annalan kalliot ja Kielosaari olivat jääneet mieleen mieluisina paikkoina.” (Löytynoja)

Aura kirjattiin Raahen oppikoulun ensimmäiselle luokalle vuonna 1933. Hän erosi koulusta kolmannelta luokalta vuonna 1936. Tämän jälkeen hän jatkoi opintoja Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa valmistuen sieltä merkantiksi vuonna 1939.

”Kansakoulua hän kävi Seminaarin koulussa. Matka oli pitkä ja pimeän aikaan häntä pelotti. Isä Jonne opetti hänelle viulun soittoa. Kouluaikaan hän kertomansa mukaan joutui soittamaan viulua usein juhlatilaisuuksissa.

Isä Jonne harrasti myös metsästystä. Hän otti Auran mukaan metsästysreissuille ja opetti hänet ampumaan kiväärillä. Aura kertoi ampuneensa jäniksen. Koulussa järjestetyissä kilpailuissa hän kertoi olleensa paras. Koulujen välisiin kilpailuihin häntä ei kuitenkaan huolittu, koska oli tyttö.” (Löytynoja)

Koulut käytyään vuonna 1939 Aura työskenteli 2 kuukautta liikeapulaisena Pyhäjoen Osuuskaupassa. Vuosina 1939–1942 hän toimi liikeapulaisena Hassisen sekatavarakaupassa Raahessa. Tämän jälkeen vuosina 1943–1944 hänellä oli työpaikka Yhdyspankissa.

Aura solmi avioliiton autoilija Matti Kallion (1916–1984) kanssa vuonna 1941. Pariskunnalla oli yksi tytär (1945–2024). Aura toimi liikkeenharjoittajana omassa yrityksessä vuodesta 1955. Monet raahelaiset muistavat Kallion kioskin, joka sijaitsi Palokunnankadun ja Ouluntien kulmassa. Rakennus on purettu (2025). Matrikkelit mainitsevat hänen harrastuksekseen voimistelun. Aura Kallio kuoli 101-vuotiaana Raahessa 23. syyskuuta 2021.

Vaaran tuntua ilmassa

Pikkulottiin 1930-luvun alussa liittynyt Aura Kallio on kirjoittanut lottamuistojaan Raahen ja Saloisten veteraanikirjaan. Jo ennen talvisotaa suomalaisten naisten työmäärä kasvoi, koska miehiä tarvittiin Karjalan kannaksella linnoitustöissä. Aura muistelee, että ilmassa oli vaaran tuntua mutta nuoret koululaiset eivät osanneet sotaa aavistaa. Koulussakaan ei sodasta puhuttu. Talvisota käytiin 30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940.

Aura oli liittynyt pikkulottiin vuosikymmenen alussa ja sai lottaosastolta työmääräyksen. Hänen ensimmäinen tehtävänsä oli toimia kirjurina hevostenottolautakunnassa. Toimitilat olivat työväentalossa.

”Muistan, että ulkona satoi silloin räntää ja koko talo oli kylmä. Meitä nuoria lottia istui pitkä rivi pöytien takana vanhempien lottien ja upseerien valvovan silmän alla. Isännät olivat saaneet etukäteen kirjeen, jonka kanssa he sitten tulivat työväentalolle. Me kirjoitimme jokaisesta luovutettavaksi määrätystä hevosesta kuitin, johon merkittiin tarkasti, minkälaisesta hevosesta oli kysymys. Hevoset otettiin myöhemmin näiden kuittien perusteella”, Aura muisteli Veteraani-kirjaan kirjoittamassaan tekstissä.

”Suomen kenttäarmeija oli sotien aikana hevosvetoinen. Divisioonaan kuului normaalisti 3.500–5.000 hevosta. Ne kuljettivat muonaa, ammuksia sekä haavoittuneita ja vetivät tykkejä. Kenttätykistörykmentin miesvahvuudesta yli puolet saattoi olla hevosmiehiä tai hevosia huoltavaa henkilöstöä. Ratsuväelle hevoset olivat nopean siirtymisen väline, taistelut käytiin jalkautuneina.” (Reserviläinen)

Lotilla työtä yötä päivää

”Pian sodan syttymisen jälkeen kaupunkiin alkoi tulla myös karjalaista siirtoväkeä. Tulijoiden joukossa oli paljon väsyneitä ja nälkäisiä lapsia. Lotat olivat rautatieasemalla evakkoja vastaanottamassa ja tarjosivat heille lämmintä ruokaa asemalle pystytetystä kenttäkeittiöstä. Suurten patojen käsittely kävi nuorilta lotilta tottuneesti, olivathan he jo rauhan aikana toimineet muonittajina mm. suojeluskuntien urheilukilpailuissa.”

Sotatalvi 1939–1940 oli Suomessa ennätyskylmä. Raahessa kaikki kynnelle kykenevät lotat kokoontuivat käsityöiltoihin, joissa he kutoivat sukkia, vanttuita ja päähineitä rintamalle lähetettäväksi.

Aura Kallio muistaa, että lottaosastoissa oli tarkka hierarkia, eivätkä parikymppiset lottatytöt olleet asteikon yläpäässä. ”Meitähän hyppyytettiin kovasti ja annettiin tehtäväksi kaikkein raskaimmat työt. Saatiin siivota ja tiskata ja mitä milloinkin. Joskus kotiin tullessa olin niin poikki, että äiti määräsi, että ’nyt se on loppu!’ Mutta kun aamu valkeni, niin ei muuta kuin ylös sängystä ja taas sitä mentiin. Ensin päiväksi siviilityöhön ja sitten illaksi ja yöksi lottahommiin. Ei siinä paljon levähtää ennättänyt, mutta onneksi sitä nuorena jaksaa mitä vaan!”

Sota jatkui välirauhan jälkeen

Jatkosotaa käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 25. kesäkuuta 1941 – 19. syyskuuta 1944.

Keväällä 1941 suojeluskunnan omistaman Rientolan kentälle alettiin kerätä asekuntoisia miehiä, jotka kuljetettiin kuorma-autoilla itärajalle. Kesällä Aura sai komennuksen kirjuriksi hevosten ottoon. Raaheen perustettiin myös jalkaväen koulutuskeskus.

”Muistan aina, miten ne sotilaat marssivat aamuisin kotimme ikkunan alta vänrikki Timosen johdolla. Yleensä ne menivät Pattijokea kohti ja lauloivat hirveästi. Sitten sekin laulu loppui, kun nämäkin nuoret miehet vietiin rintamalle.”

Jokainen aikuinen määrättiin hakkaamaan vähintään kuutio polttopuita tulevan talven varalle. ”Kävin minäkin jossakin Pattijoen metsässä mottitalkoissa. Äiti ja isä lähtivät mukaan auttamaan, eihän siitä muuten olisi kaupunkilaistytöltä mitään tullut!”

Pimennetty kaupunki

Sitä mukaa kun suomalaiset joukot etenivät kauemmaksi itään, siirtolaiset palailivat takaisin kotitiloilleen. Aura sai työkomennuksen Karjalaan, Salmissa sijaitsevaan jälleenrakennustoimistoon hoitamaan kotiin palaavien asioita. ”Se oli niin perusteellisesti hävitetty kylä, että vain muutama talo oli pystyssä. Kirkostakin oli enää puolet jäljellä.”

Aura palasi vuoden 1943 aikana Raaheen ja jatkoi lottatyötä kotirintamalla. Iltaisin kaupunki oli aavemaisen synkkä, sillä pommitusten varalta kaikkiin taloihin oli asennettu pimennysverhot. ”Kerran kirkkaalla kuutamolla venäläinen pommikone pääsi päälle ja pudotti pomminsa Lehmirannalle. Se ei onneksi saanut aikaan muuta kuin ison roopin, mutta sitäkin käytiin monta vuotta joukolla ihailemassa.”

Talvi 1944 oli kylmä. Radiota kuunneltiin koko ajan niissä taloissa, missä radio oli. Jatkosota päättyi 19. syyskuuta 1944, ja elämä palasi vähitellen normaaliin uomaansa.

Veteraanikirjan merkinnät: Js. Kanttiini- ja toimistotehtävissä. Jsmm, L.S.

Raaheen perustettiin perinneilta

Aura Kallio oli vuonna 1993 mukana perustamassa Raahen suojeluskuntapiirin ja lottien perinnekiltaa. Hän on osallistunut aktiivisesti lottamuistomitalien hankkimiseen sodan aikana lottatyössä olleille naisille.

”Raahen Perinnekilta on perustettu 31.5.1993 Vihannin Hietalankantissa. Yhdistys on toiminut jäsentensä yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuusperiaatteiden mukaisesti, ylläpitänyt jäsentensä maanpuolustushengen vaalimista ja toiminut yhdyssiteenä perinteiden ja yhteisten muistojen vaalimisessa.”

Kallion kioskilla tapasi tuttuja

”Työssään Aura oli erittäin tarkka. Varsinkin Veikkauksen tilitys viikoittain piti tehdä huolella. Meillä oli 1980-luvulla naapurina Oulussa eräs Veikkauksen työntekijä ja hän kertoi, että Kallion kioskin tilitys oli aina oikein.

Jäätyään eläkkeelle 65-vuotiaana vuonna 1985 Aura matkusteli paljon. Erityisesti häntä kiinnostivat opastetut kiertomatkat ja kaupunkimatkat. Parhaana reissuna hän kertoi pitävänsä Islannin opastettua matkaa 1990-luvulla.

Luonteeltaan Aura oli hyvin sosiaalinen. Kioskin pito sopi hänen luonteelleen hyvin, koska siinä tapasi tuttuja asiakkaita. Vieraat olivat aina tervetulleita. Eläkevuosina hän osallistui myös mieluusti monenlaiseen seuratoimintaan. Hän oli myös innokkaasti järjestämässä kauppakouluaikaisten luokkatovereiden yhteistä 2-päivästä tapaamista Raahessa 1990-luvulla.” (Löytynoja)