Pikku tyttönä Arja Voutilainen toivoi saavansa ainakin 10 lasta. Hän synnytti neljä lasta. Toimittuaan 25 vuotta perhepäivähoitajana ja 30 vuotta sijaisvanhempana hänen toiveensa suuresta lapsikatraasta toteutui moninkertaisesti.
Palonkylässä maaseudun rauhassa
Arja Inkeri Voutilainen (o.s. Pekuri) syntyi 20.5.1952 Saloisissa. Lapsuudenkoti sijaitsi Palonkylässä. Isä, Esko, kävi töissä Raahe Oy:ssä. Äiti, Aino, hoiti kodin ja lapset. Arjalla on yksi sisko.
Palonkylä oli maaseutua. Arja sanookin kokeneensa maaseudun hyvät puolet kasvuympäristössään. Kotona ei pidetty karjaa, mutta mummola oli vieressä ja siellä hän on käynyt apuna heinätöissä. Äiti oli siinä mielessä viisas, että hän opetti tytöt tekemään kaikkia huushollitöitä. ”Tästä oli minulle suuri hyöty nuorena rouvana”, hän myöntää. Arjan lapsuudessa elettiin sotien jälkeistä niukkaa aikaa ja niinpä äidin oli oltava tuhattaituri. Hän käänsi vanhoja ulstereita ja ompeli niistä tytöille takkeja.
Opintielle Arja harppasi Palon kouluun, joka oli lähellä. Kansalaiskouluun oli taivallettava Saloisiin asti. Kansalaiskoulun jälkeen 13-vuotiaana hänet pestattiin serkkutytölle piiaksi. ”Hoidin 3 kuukauden ikäistä vauvaa”, Arja kertoo ja huokaa, ettei tänä päivänä uskoisi 13-vuotiaan hoitoon pientä lasta. Piian pesti kesti noin vuoden.
Seuraavana vuorossa olivat ompelupuolen opinnot Lybeckerin Naiskotiteollisuuskoulussa. ”Olin Ellen Haverisen opissa vuodet 1968–1969 ja sain jäädä vuodeksi ompelemaan tilaustöitä.” Ompelupuolella oppilaat oppivat pukuompelua ja liinavaatteiden ompelua. Arja toteaa, että Ellen oli vaativa ja suorapuheinen opettaja.
Ellen Haverinen Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/ellen-haverinen-opetti-pukuompelua-lybeckerilla-ja-tyovaenopistossa/
Avioliiton satamaan ja perhepäivähoitajaksi
Samana vuonna 1970, kun Arja lopetti ompelutyöt Lybeckerillä, hän astui papin aamenille Taisto Voutilaisen kanssa. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1970. Ellenin opit tulivat nuoren rouvan käyttöön, sillä hän työskenteli viiden vuoden ajan kotiompelijana Palonkylässä.
Arja ja Taisto ostivat Palonkylästä Arjan mummun, Aili Pekurin, satavuotiaan talon, jossa oli keittiö ja kamari. Toinen lapsi syntyi vuonna 1973. Arja aloitti työn perhepäivähoitajana, joka on hänen mielestään ihana ammatti. Hän sai ympärilleen kaipaamiaan lapsia ja kohteli heitä perheen omina lapsina. Enimmillään hänellä oli neljä lasta hoidettavana. Päivähoitoon tuodut lapset ”eivät mene siinä sivussa”, kuten usein ajatellaan. Arja kertoo, että on aina askarrellut lasten kanssa paljon.
”Tässä asuttiin viisi vuotta ja sitten rakennettiin Tikkamäelle uusi talo.” Kolmas lapsi syntyi vuonna 1978. Tässä kohtaa Arja haluaa kertoa, että hän tuli uskoon ja liittyi helluntaiseurakuntaan. Hän erosi evankelis-luterilaisesta kirkosta. Tämä on ollut hänen elämässään monella tavalla käänteen tekevä hetki.
Tikkamäeltä Voutilaiset muuttivat maalle Jokelankylälle. Sinne rakennettiin iso omakotitalo. Vuonna 1985 syntyi neljäs lapsi. Myös Jokelankylällä Arja toimi perhepäivähoitajana. Maalla ja isossa talossa oli tilaa askarrella ja leipoa. Lasten kanssa hän kylvi siemeniä purkkeihin keväisin. ”Tuskin maltoin pitää äitiyslomiani loppuun, koska työ oli niin mieluista”, hän muistelee 25 vuotta kestänyttä perhepäivähoitajan uraansa.
Vuodet vierivät ja lapset lensivät pesästä. Esikoinen asui omillaan. Perheen toiseksi vanhin tytär solmi avioliiton ja osti miehensä kanssa vanhempiensa talon. Voutilaiset rakensivat uuden talon kivenheiton päähän.
Kotona asuivat 6-vuotias ja 14-vuotias, kun Voutilaiset saivat kutsun lähetystyöhön.
Kutsu lähetystyöhön vuonna 1991
Arja sanoo, että hän sai Jumalalta kutsun lähetystyöhön Papua-Uuteen-Guineaan. Myös Taisto sai kutsun mennä rakentamaan raamattukoulua Papua-Uuteen-Guineaan. Helluntaiseurakunnan lähetysasemalla työskentelivät tuolloin suomalaiset Kaijankosket ja Mäkiset. Voutilaiset järjestivät asiansa Suomessa. Taisto sai virkavapaata Rautaruukilta ja Arja perhepäivähoitajan työstä. Toiseksi vanhin tytär toimi miehensä kanssa uuden talon talovahtina 9 kuukauden ajan.
”Lokakuussa 1991 matkustimme Papua-Uuteen-Guineaan. Elimme 9 kuukautta hyvin alkeellisissa olosuhteissa.” Raamattukoulun rakentaminen oli aloitettava metsätöillä. Tukkeja kaadettiin ja sahattiin laudoiksi. ”Olin mukana sahaamassa lautoja. Maalasin seiniä.” Raamattukoulu rakennettiin pylväiden päälle. Seinävanerit olivat paikallista tuotantoa. Ikkuna-aukkoihin laitettiin vain hyttysverkot. Lämpötila oli yli 30 astetta, joten ikkunalaseja ei tarvittu. Malaria oli alueella yleinen vitsaus.
Suomalaisten apuna oli paikallisia miehiä, joita oli tarkoin opetettava, koska heillä ei ollut ammattitaitoa. Arja kertoo, että hän opetti paikallisille naisille leipomista ja ompelutöitä. Paistoimme pihalle muuratussa uunissa pullaa, sämpylöitä ja leipää.
Voutilaisten 6-vuotias viihtyi lähetyskentällä oikein hyvin. 14-vuotias suoritti yläasteen opintoja kirjekurssien kautta. Kokemus on jäänyt Arjan mieleen yhtenä elämän helmistä.
Takaisin Suomeen
Arjan työ perhepäivähoitajana jatkui. Perheen lapsimäärä kasvoi, kun hän päätti ruveta sijaisvanhemmaksi. Hän sai toivomansa suuren perheen. Vuosikymmenien saatossa huostaan otettuja ja sijaisperheeseen sijoitettuja lapsia on ollut paljon.
Arja pitää sijaisvanhemmuutta luonnollisena asiana. Talosta ei elämää puuttunut, kun neljän päivähoitolapsen lisäksi siellä asui toisinaan kolmekin sijaislasta. Kaikki lapset on otettu omiksi lapsiksi. He ovat osallistuneet perheen mukana helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin. Sekä sosiaalitoimi että biologiset vanhemmat ovat olleet etukäteen tietoisia helluntalaisuudesta ja hyväksyneet sen. ”Retkiä varten hankimme ison Hiace-auton, että kaikki mahtuivat mukaan”, Arja taustoittaa. Suomalaisten lasten lisäksi Voutilaisen ovet ovat olleet auki maahanmuuttajalapsille.
”Meille tulee aina jouluksi paljon väkeä”, Arja iloitsee. Hän kertoo, että sijaislapsiin pidetään yhteyttä senkin jälkeen, kun he ovat muuttaneet omilleen. ”Tärkeintä on, että jokainen löytää paikkansa elämässä.” Sijaisvanhemmuudesta Arja jäi eläkkeelle 68-vuotiaana.
Arja on tehnyt helluntaiseurakunnassa monenlaista kutsumustyötä. Kymmenien vuosien ajan hän on pitänyt kodissaan pyhäkoulua, touhukerhoa, johon osallistui enimmillään 28 lasta. Kahden tunnin aikana Arja askarteli lasten kanssa ja kertoi heille raamatunkertomuksia. Hän painottaa, että lapsille tulee kertoa asiat myönteisesti, ei pelotellen. ”Rakastava Jumala, ei pelon Jumala.”
Arja on toiminut helluntaiseurakunnan leireillä Lännenrannalla leiriemäntänä 30 vuotta, mutta nyt hän on ajatellut luovuttaa tehtävän nuoremmille toimijoilla.
Vihdoin eläkkeellä
Näinkin voisi ajatella. Mutta toimelias nainen ei ole toimeton. Kolme kertaa viikossa hän vesijuoksee uimahallissa. Raahe-opiston tilkkutyöryhmä kutsuu hänet askartelemaan viikoittain. Kutsumustyö helluntaiseurakunnan toiminnassa jatkuu. Lastenlapset tuovat paljon iloa Arja-mummun elämään. Pienet vieraat ovat aina tervetulleita kylään ja yökylään. ”Jumalan johdatus on ollut kantava voiman elämässäni”, Arja Voutilainen summaa haastattelun 18.3.2026.
