Elämä kuljetti Annikki Puustisen Laatokan rannoilta raikkaiden merituulien Raaheen. Talvisodan kynnyksellä Karjalassa syntynyt tyttö repäistiin irti juuristaan. Hän kouluttautui kotitalousalalle. Tapani Puustisen mukana hän on kasvattanut vankat juuret merenrantakaupunkiin, ahkeroinut koulujen keittiöissä ja ajanut ammattialansa asioita ammattiyhdistyksessä.
Laatokan rannoilta suolaisen meren äärelle
Annikki Maire Puustinen (o.s. Nupponen) syntyi 10.4.1939 Impilahdella. Isä, Petter Olavi (1910–1980) oli maanviljelijä. Äiti: Maria (o.s. Rinne 1914–2014). Annikki oli perheen esikoinen. Hänellä oli kaksi veljeä, yksi sisar ja kaksi kasvattisiskoa. Suvun maatila sijaitsi Impilahdella Mursulan kylässä Laatokan rannalla. Isä oli envankelis-luterilaisen kirkon jäsen ja äiti ortodoksi. Annikki kastettiin evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. Hän kääntyi aikuisiällä ortodoksiksi.
Marraskuussa 1939 syttynyt talvisota sotki Nupposen perheen elämän, oli lähdettävä evakkoon. Impilahti jäi sodan jalkoihin. Suomalaiset polttivat peräytyessään pääosan kunnan alueen itäosan asumuksista. Impilahden länsiosan kylät jäivät välirauhan (13. maaliskuuta 1940 – 25. kesäkuuta 1941) jälkeen pääosin ehjinä venäläisille.
Nupposten evakkotaival johti vuonna 1939 savolaismaisemiin Riistavedelle. Jatkosodan alettua ja suomalaisten edettyä vanhalle rajalle heillä oli mahdollisuus palata kotiin Impilahdelle, jossa talo oli vielä ehjänä. Toisen kerran perheen evakkotaival vei Lapualle ja Alajärvelle Etelä-Pohjanmaalle (1944).
Rauhan palattua Impilahden jättämään joutuneet suomalaiset määrättiin asutettavaksi Savoon Tuusniemelle ja Riistavedelle. Veikko Vennamo toimi Maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä ja järjesti kaikkiaan yli 400.000 evakolle, rintamamiehelle ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat tai rakennustontit.
Nupposten elämä jatkui Tuusniemellä, johon sotaveteraani Nupponen perheineen raivasi umpimetsään maatilan vuodesta 1945 alkaen. Annikki kävi kansakoulun vuosina 1946–1954.
Hän hankki ammattikoulutuksen kotitalousalalla opiskelemalla ensin Brahelinnan emäntäkoulussa Ristiinassa (1957) ja sitten Hotelli- ja ravintolakoulussa Helsingissä vuosina 1960–1962.
Ammattiin valmistuttuaan Annikki työskenteli Kuuskosken kartanossa, joka sijaitsee Varsinais-Suomessa keskellä kansallismaisemaa sekä Helsingissä Kauppakillassa ja Seutulan lentoasemalla (nyk. Helsinki-Vantaa).
Annikin ”matka” Raaheen alkoi siitä, että hänen koulukaverinsa ja hyvä ystävänsä, Tuula, seurusteli ja solmi avioliiton Martti Puustisen (s. 1934) kanssa. Annikki tutustui ystävänsä kautta Martin kaksoisveljeen, Tapaniin (1934–2014). Amor oli paikalla ampumassa nuoliaan ja niin Annikin ja Tapanin seurustelu johti avioliittoon. Heidät vihittiin avioliittoon Tuusniemen kirkossa vuonna 1963. Pariskunnan ainoa lapsi Pekko Tapio syntyi vuonna 1966 Raahessa.
Tapanin juuret olivat Viipurissa, jossa hänen isänsä Vilho Verner Puustinen oli syntynyt vuonna 1907. Tapanin äiti: Hilkka (o.s. Kauppinen). Vilho Puustinen toimi 1950-luvulta alkaen Raahessa E-osuuskauppa ROK:n ja myöhemmin tavaratalo Centrumin johtajana. Hän kuoli Raahessa vuonna 1967.
Annikin elämä vakiintui Raaheen vuonna 1965, kun hän aloitti vuosikymmenien mittaisen uran Raahen koulujen keittiöissä. Ehkä puhelias ja vilkas karjalainen luonteenlaatu johti siihen, että hän ryhtyi ajamaan ammattikuntansa etuja Raahen Kunnantyöntekijäin osastossa luottamustehtävien kautta.
Naisen tasa-arvo on kiinni hänen omasta asenteestaan
Haastattelu: KTV 55 historiikissa v. 1990
”Kaksikymmentä vuotta osaston toiminnassa aktiivisesti mukana ollut Annikki Puustinen tuli vuonna 1965 emännäksi Raahen kaupungin kouluille, joita oli kolme tuohon aikaan. Hänen työsuhteensa jatkuu edelleen vuonna 1990.
KTV:n jäseneksi hän liittyi vuonna 1969 ja hänet valittiin osaston sihteeriksi vuosiksi 1972–1973. Hän vaikutti vuodesta 1971 alkaen useiden vuosien ajan ainoana naisena toimikunnassa. ’Olen aina tuntenut itseni tasa-arvoiseksi miesten kanssa’, sanoo topakasti Puustinen, joka on ollut vuosia myös työsuojelutoimikunnan jäsenenä. ’Lähdin mukaan osaston toimintaan työkavereiden kannustuksesta ja koska halusin ajaa oman ammattiryhmäni asioita’, hän pohtii motiiveitaan aikana, jolloin päättäjät olivat enimmäkseen miehiä ja naiset osallistuivat ammattiyhdistystoimintaan nykyistä vähemmän.
Päätöksenteko oli 1970-luvun alussa yksinkertaista. ’Pelkkä puhelinsoitto jollekin päättäjälle saattoi riittää. Mutta tässä oli ongelmana se, ettei sovittuja asioita kirjattu mihinkään ja jälkikäteen oli vaikeuksia todistaa, mitä oli sovittu. Nykyisin asioista ei tehdä päätöksiä ilman neuvottelua. Tämä on tietenkin lisännyt byrokratiaa, mutta on toisaalta välttämätöntä nykyisen suuruisessa organisaatiossa.’
Keittiöissä urakoitiin
Kun Annikki Puustinen aloitti uraansa Raahen kaupungin palveluksessa 1.11.1965, keittiöhenkilökunta teki työtä urakalla. Tietyt työt tehtiin päivittäin ja päivää jatkettiin niin pitkään, että kaikki tuli valmiiksi. Siirtyminen kahdeksantuntiseen työpäivään ei käynyt kivuitta.
’Työt oli järjestettävä ihan uudelleen, kun kaikkien työpäivien piti olla samanmittaisia’, Puustinen muistelee. Keittäjät olivat tottuneet ikimuistoisista ajoista tekemään työtä omaan joskus epäsäännölliseenkin tahtiinsa ja tuntui vaikealta jättää joku työ, esimerkiksi tiskit odottamaan yön yli. Toisaalta oli totuttava tekemään joitakin töitä etukäteen.
Työpuvut keittiöhenkilökunnalle
Keittiöhenkilökunta on toiminut edelläkävijänä suojavaateasioissa. 1960-luvun loppuvuosina keittiöhenkilökunta sai yhden työpuvun vuodessa ja jalkinerahan, joka riitti yhden työkengän ostoon. Työntekijä kustansi itse toisen kengän.
’Vuonna 1972 saimme ompeluttaa värikkäät työpuvut esiliinan kera’, Puustinen kertoo iloisena koko ammattikunnan puolesta.
Raahessa keittiöhenkilökunnan suojavaatetus- ja sairauslomasijaisuussopimukset neuvoteltiin ja toteutettiin ennen alan suositusten voimaantuloa. ’Neuvotteluhalukkuutta on työnantajan puolelta löytynyt riittävästi ja keittiöhenkilökunta on ottanut aktiivisesti osaston kautta kantaa asioihin’, Puustinen perustelee saavutuksia.
Kaupunginhallitus hyväksyi 11.11.1983 työsuojeluvaatimukset täyttävien työkenkien hankkimisen kaikille siivoustyötä tekeville. Perusteluina mainittiin, että koulujen keittiöhenkilökunnalle on hankittu kengät jo vuosia. Ja olihan siitä tosiaan kulunut jo 15 vuotta, kun yhden kengän etu oli saavutettu. Vaikka ei se taida olla paperille neuvoteltuna.
Osasto sai vuosien varrella neuvoteltua myös muille ammattiryhmille sopimuksen ylittäviä suojavaate-etuja.
Ammattiosastossa ja työsuojelutoimikunnassa on jatkuvasti otettu esille huonokuntoiset koulujen keittiö- ja ruokailutilat. Keskuskoulu oli pitkään yksi ongelmallisimmista keittiöistä. Siellä valmistettiin antiikkisissa olosuhteissa lähes 1000 ateriaa päivässä.
’Vuosia kestäneen uurastuksen jälkeen niin KTV kuin työsuojelutoimikuntakin saivat korjata työnsä satoa, kun Keskuskoulun keittiö saneerattiin mallikelpoiseen kuntoon’, Puustinen kiittelee. Osoituksena työn onnistumisesta hyvin voidaan pitää sitä, että maaherra järjesti siellä uudenvuoden 1990 vastaanoton. Silloin tarvittiin niin koulun keittiötiloja kuin henkilökuntaakin.
Vuonna 1973 osasto esitti kaupunginhallitukselle säännöllisten terveystarkastusten järjestämistä keittiöhenkilökunnalle. Tähän päästiinkin vähitellen.”
Aktiivisilta toimintavuosilta KTV:ssä Annikki muistelee mielellään tutustumismatkoja muiden kaupunkien ammattiyhdistyksiin.
Keittäjä Helinä Kolari työskenteli lähes 40 vuotta Keskuskoulun keittiössä. Hän kertoo urastaan Naisten Äänessä: https://www.naistenaani.fi/helina-kolari-tyoura-koulun-kellarissa/
Annikki toimi alakohtaisena koulutyöntekijäin luottamushenkilönä vuodesta 1973 vuoteen 1987. Vuonna 1990 järjestetyssä KTV 55:n 50-vuotisjuhlassa Annikki sai vastaanottaa kultaisen ansiomerkin. Hän vaikutti Työsuojelutoimikunnassa ainakin vuosina 1984–1990.
Vuodet kouluvirastossa
Viimeiset työvuotensa ennen yksilölliselle varhaiseläkkeelle siirtymistä (1999) Annikki toimi Raahen kouluvirastossa Raahen koululaitoksen emäntänä. Hänen toimenkuvaansa kuului muun muassa koulujen keittiöiden keskitetyt ruokatilaukset. Hän järjesti ”keittiöläisille” ikimuistoisia tutustumismatkoja elintarvikealan tuotantolaitoksiin. ”Me oltiin usein yökunnissa eri puolilla Suomea ja saatiin käydä vierestä katsomassa, miten esimerkiksi ’Saarioisten äitien’ valmiit einekset valmistuivat.”
Annikki Puustinen viettää nyt hyvin ansaittuja eläkepäiviä kirjallisuuden ja monien ihanien muistojen parissa. ”Minä harrastin nuorempana maailmanmatkailua ja kävin monessa maassa”, hän vinkkaa haastattelun lopuksi huhtikuussa 2026.
