Kesäkuun 16 päivänä 1714 Raahen raatihuoneessa oli raastuvanoikeuden tai maistraatin istunto. 

Venäläisten vankina 

Pöydän takana istui kenraalimajuri Armfelt, joka oli Suomen armeijan jäännösten kanssa majaillut Raahessa maaliskuusta saakka. Pormestari Gabriel Corte istui salin sivuseinällä kuten myös Raahen kirkkoherra Martinus Peitzius. Karsserissa odotti oikeudenistuntoa sotavangiksi joutunut venäläinen rakuuna, joka oli oikeasti suomalainen nainen.

Oikeuden edessä vanki kertoi, että hänen nimensä on Annikka Swahn ja että hän on syntynyt Joutsenon pitäjässä, missä hänen isänsä Benjamin Swahn oli ollut kappalaisena vuosina 1683-1701. Isän kuoltua kappalainen Ericus Martini oli antanut Annikan äiteineen jäädä Joutsenon pappilaan. Äiti hoiti papin taloutta ja Annikka ahersi pikkupiikana.

Elettiin vuotta 1710. Oli suuri sota. Ryssän kasakat mellastivat, ryöstivät ja polttivat taloja. Annikka oli 14-vuotias, kun kasakat ottivat hänet ja joukon tyttöjä vangiksi. Heidät vietiin Viipuriin leirille, jossa oli paljon muitakin suomalaisvankeja: miehiä, naisia, lapsia. Viipurista vangit siirrettiin Piiterburgiin.

Annikka kertoo viettäneensä siellä kolme vuotta. Miesvangit raatoivat rakennuksilla raskaassa työssä ja naiset pesivät sotilaiden vaatteita. Monet kuolivat nälkään ja tauteihin. 

Sotilaana Venäjän armeijassa 

Kun tsaari lähti suuren sotajoukon kanssa valloittamaan Suomea, pantiin nuoret ja hyväkuntoiset vangit – myös naiset – väkisin sotaväkeen. Kieltäytyjiä odotti hirttotuomio. Annikka ja viisikymmentä muuta suomalaista naista raahattiin Vologdan rakuunain kasarmiin, puettiin sotamiehen vaatteisiin ja opetettiin ruoskan uhalla ratsastamaan ja ampumaan.

Suomalaiset vangit olivat mukana taisteluissa Porvoossa, Pälkäneellä ja Isossakyrössä. Heidät määrättiin eturintamaan. Heidän taakseen oli asetettu venäläisiä, jotka pitivät huolen siitä, etteivät suomalaiset voineet karata tai tehdä mitään muutakaan koiruutta.

Suuri osa suomalaisista kaatui taisteluissa. Annikka ja kaksi muuta tyttöä pelastuivat piiloutumalla. Kiivaimman kahakan aikana he hyppäsivät satulasta ja kaivautuivat lumikinokseen kyyröttäen lumen alla iltaan saakka. Tytöt saatiin kuitenkin kiinni ja he saivat rangaistuksena viisikymmentä raipaniskua paljaaseen selkään. 

Suomalaisten vangiksi 

Kesällä 1714 Annikan joukko-osasto oli Sulkavalla. Eversti kutsui hänet puheilleen ja antoi erikoistehtävän. Annikan tuli pukeutua naisen asuun ja viedä tärkeä kirje Pieksämäen pitäjän papille. Annikka ajatteli, että veisi kirjeen perille ja häipyisi sen siliän tien.

Hänen tielleen osui suomalainen sotaväen hevosseppä, joka oli ollut venäläisten vankina, mutta päässyt heiltä pakoon. Mies tunnisti Annikan, joka oli kuulunut hänen vartijoihinsa, otti hänet kiinni ja luovutti hänet paikallisen nimismiehen haltuun. Nimismiehen määräyksestä hevosseppä toi vangin tänne pääkortteeriin, siis Raahen kaupungin korttikaariin, odottamaan oikeudenkäyntiä. 

Vapaus koittaa 

Kahdeksantoistavuotias papintyttö ei luonnollisestikaan tiennyt mitään perheensä kohtalosta. Paljon suomalaisia oli paennut Ruotsiin sodan aikana, ehkäpä perhe oli siellä muiden pakolaisten joukossa? Kirkkoherra Peitzius otti tytön hoiviinsa ja lupasi auttaa tätä perheensä etsimisessä ja uuden elämän aloittamisessa.