Annie Furuhjelm ja siunattu naisasia

Annie Furuhjelm oli niin suomalaisen kuin kansainvälisen naisasialiikkeen edistäjä, sekä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ja myöhemmin itsenäisen tasavallan lehtimaailman ja valtakunnanpolitiikan aktiivinen toimija. Hän oli naisten kansainvälisten kongressien erinomainen Suomen edustaja. Lyhyesti luonnehtien: monen toimen nainen!

”Kirjava on taustani”, kirjoitti kahdeksatta kymmentään käyvä Annie Furuhjelm vanhempiensa muistolle omistamassaan teoksessa Människor och öden (1932). Ja toden totta: kansainvälisen kirjava on hänen taustansa niin verenperinnön kuin kotien ja kotiseutujen suhteen. Tosin ei tuolloin kovin harvinainen tausta ylimmän yhteiskuntaluokan piirissä Venäjän keisarikunnassa.

Oli nimittäin tavallista, että armeijan ja valtion hallinnon tehtäviin nimitetyt kiersivät pitkin laajaa valtakuntaa, siis Alaskasta Ahvenanmaalle, Mustaltamereltä Pohjoiselle jäämerelle, ja solmivat avioliittoja ja perustivat perheitä ohi ja yli kieli- ja kansallisuusrajojen.

Annie Furuhjelmin isä Otto Hampus Furuhjelm (1821–1909) oli syntynyt Suomessa, äiti Anna Elisabeth von Schoultz Ruotsissa ja skotlantilainen äidinäiti Anna Campbell Intiassa. Molemmat vanhemmat kuolivat Urjalan Honkolan kartanossa, äidinäiti Englannissa ja äidinisä, suomalais-ruotsalainen luutnantti ja seikkailija Nils Gustaf von Schoultz todennäköisesti Kanadassa.

Furuhjelm-suvun suomalainen kantaisä oli Viipurin porvaristoon kuulunut Johan Haraldinpoika Nauclérus (1675–1706), jonka isä oli muuttanut Viipuriin Ruotsista. Kun hänen poikansa Enok Nauklér (1701–1782), joka kunnostautui kenraali Karl Gustaf Armfeltin sotilaana Norjan sotaretkellä 1718 ja Uudenmaan-Hämeen rakuunarykmentin kirjurina, aateloitiin 1862, hän otti omistamansa Urjalan Honkolan kartanon komeiden honkien mukaan aatelisnimekseen nimen Furuhjelm. Komea honka kuvittaa myös suvun aatelisvaakunaa.

Maailmankansalaiset

Valtioneuvos Otto Wilhelm Furuhjelmin poika ja Annie Furuhjelmin tuleva isä oli vain 15-vuotias kirjoittautuessaan 1. suomalaiseen meriväenosastoon. Valmistuttuaan neljä vuotta myöhemmin merikadetiksi hän aloitti palvelun keisarillisessa laivastossa.

Pietarissa keisariperheen suojeluksessa ja ainakin nimellisesti yksityisenä toimi Venäläis-amerikkalainen kauppakomppania. Sen johtokunnan jäsen, suomalainen Arvid Adolf Etholén kiinnitti komppanian Pietarin toimistossa huomiota Hampus Furuhjelmiin ja houkutteli köyhän, vähää vaille kolmikymppisen meriupseerin Sitkaan, komppanian Alaskan päätukikohtaan ja turkiskaupan keskukseen.

Furuhjelm toimikin muutaman vuoden Sitkan sataman satamapäällikkönä ja sen jälkeen taas muutaman vuoden Ohotanmeren rannalla sijaitsevan Ajanin sotasataman päällikkönä. Hän palasi Pietariin 1858 ja sai saman vuoden joulukuussa nimityksen Alaskan kuvernööriksi.

Nimitykseen liittyi kuitenkin ehto: kuvernöörin oli oltava naimisissa. Hampus Furuhjelm oli poikamies – mutta myös toimenmies, ja aivan ilmeisesti hänellä oli kotimaassa avuliaita ja aktiivisia sukulaisia.

Hampus Furuhjelm tuli jouluksi 1858 kotiin, tapasi aattona 22-vuotiaan ruotsalais-skotlantilaisen Anna von Schoultzin, mieltyi, kihlautui ja avioitui vuoden 1859 helmikuun alussa. Jo hääpäivän iltana nuoripari lähti kohti Sitkaa, jossa uusi kuvernööri ehti kesän alussa aloittamaan viranhoidon.

Ja jo samaisen vuoden lopulla syntyi perheen esikoistytär, joka kastettiin äitinsä kaimaksi mutta jota kutsuttiin äidinäidin mukaan Annieksi. ─ Isänsä kotimaan tytär sekä 1861 ja 1862 syntyneet pojat Otto Edvin ja Elis Campbell Nikolai näkivät ensimmäisen kerran 1864.

Annie Furuhjelmille Sitka oli rakas. Siellä oli hänen ensimmäinen kotinsa, siellä oli hänen imettäjänsä, paikallisen intiaanipäällikön tyttären koti, ja sieltä oli peräisin hänen kielitaitonsa kivijalka. Kymmenen ensimmäisen sanan varastoon mahtuikin jo saksaa, englantia, ruotsia ja venäjää; ei kuitenkaan suomea.

Palattuaan Pietariin keväällä 1864 Furuhjelm sai nimityksen kontra-amiraaliksi, ja määrättiin seuraavana vuonna Itä-Siperian rannikkoalueiden sotilaskuvernööriksi sekä Siperian laivaston ja satamien komentajaksi Tyynellämerellä. Seuraavat viisi vuotta perheen kotipaikkana olikin Nikolajevsk, Siperian Ultima Thule. Perhe kasvoi toisella tyttärellä, Mary Constancella.

Kun tuli aika ratkaista lasten koulunkäynti, Anna Furuhjelm matkusti lasten ja palvelijoiden kanssa Suomen kautta Saksaan, jossa hän itse oli käynyt koulua. Tyttären muistelmien mukaan näin ”villikissat oli tarkoitus kesyttää ja sivistää”.

Matka Amurinmaasta Suomen kautta Dresdeniin kesti kolme kuukautta ja oli kymmenvuotiaan maailmankansalaisen mukaan ”loistava odysseia”. Hampus Furuhjelm jäi muutamaksi vuodeksi asemapaikalleen ja jatkoi sitten palvelustaan eri tehtävissä, muun muassa Pietarin sotasataman komendanttina, ja yleni vara-amiraaliksi. Viidenkymmenen palvelusvuoden jälkeen hän siirtyi reserviin ja vetäytyi Honkolan kartanoon. Vielä ennen kuolemaansa 1909, siis 87-vuotiaana, hän sai nimityksen amiraaliksi.

Honkolan kartano

Annien isoisä, valtioneuvos Otto Wilhelm Furuhjelm kuoli joulukuussa 1871. Hampus Furuhjelm kävi seuraavan vuoden alkupuolella kotimaassa ja lunasti perheensä kodiksi Urjalasta 9 000 hehtaarin hämäläisen Honkolan herraskartanon sivutiloineen. Sukukin ihmetteli, miten Sitka ja Siperia olivat siunanneet kuvernööriään.

Kuusi vuosikymmentä myöhemmin Annie Furuhjelm muisteli, miten he kesäkuisena iltana 1872 saapuivat kolmen hevosen vetämissä vaunuissa lehmuskujaa pitkin kartanoon, miten sireenit kukkivat, miten koko puutarha tuoksui. Annien Sitkan, Siperian ja Saksan mallintama ”nomadielämä” oli päättynyt ja juurtuminen isien maahan alkanut. Perheen kuopus, Johan Wladimir, syntyi 1873 Honkolassa, siis kotimaassa, ja ainoana perheen viidestä lapsesta.

Honkolan ”Anni-pröökynä”

Honkola oli Annie Furuhjelmin koti muuttoa seuraavat 22 vuotta eli äidin kuolemaan asti. Kartanon isäntä paneutui omistukseensa, ja ”Honkolan läänin” asukkaat saivat kokea sekä patruunansa huolenpitoa että ankaruutta.

Hän lahjoitti kylän kansakoulua varten tontin, hirret ja työvoimaakin, tätä koulua Väinö Linnakin aikanaan kävi. Hän hoiti pitäjäläisten silmäsairauksia kansanparantajan tapaan. Hän huolehti tyttärensä muistelujen mukaan, ettei kenenkään ”ole vielä koskaan tarvinnut mennä vaivaistaloon, koska kaikki vanhukset olivat saaneet eläkkeen kartanolta”. Toisaalta: toimittaessaan asioitaan alustalaiset polvistuivat kartanon herran edessä!

Honkolalaiset kokivat ”Anni-pröökynän” perheestä läheisimmäksi. Hän oli opiskellut pari vuotta Saksassa, neljä vuotta Helsingin saksalaisessa tyttökoulussa ja valmistunut Helsingin ruotsinkielisestä jatko-opistosta. Lisäksi tuli vielä seitsemän viikon sairaanhoitajakurssi.

Annie olisi tyttökoulun jälkeen halunnut jatkaa Haminan yksityisessä tyttökoulussa, siis Privata flickskolan i Fredrikshamn -koulun oppilaana, mutta tähän isä ei suostunut. Vika ei varmastikaan ollut koulussa, joka oli tiiviissä yhteistyössä Haminan kadettikoulun kanssa ja jota on mainittu peninkulmapatsaaksi Suomen naisten opetushistoriassa.

Annie kaipasi työtä ja tekemistä ja koki hämäläisen maaseudun elämän yksitoikkoiseksi ja -puoliseksi. Ei auttanut, vaikka hän jo 16-vuotiaasta piti kartanon ruokasalissa kotikoulua alustalaisten lapsille, vaikka hän jatkuvasti hoiti sairaita pelkäämättä edes verihaavoja kuten isänsä.

Näissä toimissa hän oppi ymmärtämään, miksi, kun aika oli tullut, honkolalaisten tuvissa ”otettiin sosiaalidemokraattinen julistus vastaan kuin uusi pelastusevankeliumi”. Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa sosiaalidemokraatit saivat Honkolan äänestysalueella liki 70 prosenttia annetuista äänistä.

Siunattu naisasia

Ovi ylimmän yhteiskuntaluokan naisen uudenlaiseen elämään alkoi aueta, kun Annie nimimerkillä E.L. sai pieniä kertomuksia ja novelleja Hufvudstadsbladetin ja Nya Pressenin sivuille. Jälkimmäisen lehden päätoimittaja Axel Lille, jota on tituleerattu ”Suomen merkittävimmäksi sanomalehtimieheksi” tunnisti lahjakkuuden ja kehotti kolmikymppistä avustajaa matkustamaan Kööpenhaminaan ja selostamaan lehdelle nais- ja rauhanasiaa käsittelevää kongressia. Kumpikaan kongressin pääaiheista ei herättänyt selostajassa suurempaa kiinnostusta. Vielä.

Annie teki 1890-luvulla useita ulkomaanmatkoja ja loi sukulaisista, ystävistä ja lehtimaailman edustajista verkoston, joka avasi myöhemmin monia ovia mutta myös auttoi huomaamaan, että hän pystyi saamaan uusista tilanteista nopeasti kokonaiskäsityksen, josta kirjoittaa. Lille pestasikin hänet lehden vakinaiseksi avustajaksi.

Kansainvälisen naisliiton (ICW eli International Council of Women) Berliinissä 1904 pitämässä viidennessä kokouksessa 45-vuotias Annie Furuhjelm löysi elämäntehtävänsä: ”Valo, vapaus ja itsemääräämisoikeus olivat arvokas päämäärä, jolle voi uhrata voimansa”.

Naisliikkeen hän tunsi omakseen, ja sen hyväksi hän halusi työskennellä. Valmiutena hänellä oli laaja kielitaito, sitkalainen kieliarsenaali oli kasvanut vielä ranskalla ja suomella; sivistynyt koti- ja perhetausta; kokemusta erilaisista ihmisistä ja ihmisyhteisöistä; silläkin oli merkitystä, että hän oli taloudellisesti riippumaton.

1890-luvun puolivälissä äidin kuolema vapautti hänet tyttären velvollisuuksista, ja Honkolan siirtyminen samoihin aikoihin nuorimman veljen omistukseen teki hänet ”kodittomaksi” ja ohjasi pääkaupunkiin, joka tarjosi vilkasta seuraelämää ja naisasialiikkeessä haastavia hankkeita.

Edellä mainitussa Berliinin kokouksessa perustettiin Kansainvälinen Naisten Äänioikeusliitto (IWSA eli International Woman Suffrage Alliance, myöhemmin Allianssi), joka tuli toimimaan maailmanlaajuisesti naisten äänioikeuden hyväksi.

Suomen Naisyhdistyksen, Naisasialiitto Unionin ja Työläisnaisliiton historiat toteavat kaikki yhtäpitävästi, että Annie Furuhjelm aloitti Suomen naisten äänioikeustaistelun Berliinistä palattuaan ja että ”Unionista tuli johtava orgaani, kun Suomen naisten äänioikeus oli ratkaisuvaiheessaan”. ─ Allianssista tuli Annie Furuhjelmin huomattavin kansainvälinen foorumin.

Annie Furuhjelm oli Naisasialiitto Unionin äänenkannattajan Nutidin päätoimittaja 1901–1908, Unionin varapuheenjohtaja 1904–1908 ja puheenjohtaja 1908–1913. Hänen varapuheenjohtajakaudellaan Unioni liittyi IWSA:n jäseneksi, ja Unionin puheenjohtajana hänet valittiin 1909 Lontoossa järjestön kansainvälisen johtokunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1920.

Suomen Naisten Kansallisliitto (myöhempi Naisjärjestöjen Keskusliitto) perustettiin 1911, koska IWSA:n uusittujen sääntöjen mukaan eri maiden oli liityttävä järjestön jäseneksi kansallisjärjestöjensä kautta. Kansallisliiton muodostivat Naisasialiitto Unioni, Suomalainen Naisliitto ja Svenska Kvinnoförbundet, myöhemmin mukaan tuli myös Suomen Naisyhdistys. IWSA:n Tukholman kongressi 1911, Budapestin kongressi 1913 sekä järjestön ensimmäinen sodanjälkeinen kongressi 1920 Genevessä huipensivat Annie Furuhjelmin kansainvälisen uran.

Annie Furuhjelm toimi aktiivisesti myös pohjoismaisessa naisjärjestötyössä. Tanskan naisjärjestö piti 1914 Kööpenhaminassa kongressin, jossa päätettiin perustaa pohjoismaisten naisjärjestöjen yhteinen järjestö (Nordiska Kvinnosaksföreningars Samorganisation, SKS). Suomesta sen jäseniksi liittyivät Suomen Naisten Kansallisliiton jäsenjärjestöt.

Ensimmäisen maailmansodan vuoksi toiminta ei perustamisen jälkeen päässyt juuri alkua pitemmälle, ja niinpä 1916 pidettiin Tukholmassa toimintaa kokoava kongressi. Kongresseja pidettiin sitten eri pohjoismaiden pääkaupungeissa, yleensä kolmen vuoden välein, ja erityisesti perheoikeutta haluttiin yhdenmukaistaa.

Kesäkuussa 1924 pidettiin Helsingissä kolmas pohjoismainen naisasiakongressi. Sen järjestämisestä vastasi yhteistyöjärjestö Pohjoismainen Naisasiakomitea Suomessa, ja sen 16-jäsenisen pysyvän hallituksen puheenjohtaja niin kuin koko kongressin puheenjohtaja oli Annie Furuhjelm.

Olisi yksipuolista nähdä naisjärjestöt ─ niin kansalliset, kansainväliset kuin pohjoismaiset ─ vain naista koskevien uudistusten ajajina. Ei, naisjärjestöt pyrkivät kaikkinaisen vajaavaltaisuuden poistamiseen, ja nimenomaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus nähtiin rauhanomaisena keinona, jolla kaikkien kansalaisten tahto voitiin kanavoida poliittiseen päätöksentekoon. Naisasianaiset perustelivat tasa-arvoisuusvaatimustaan myös koko perheen, ei vähiten lasten, hyvinvoinnin lisääntymisellä.

Naisasialiike oli naisten politiikan koulu. Se opetti, miten verkostoidutaan, miten puhein, kirjoituksin ja kokouksin tehdään tunnetuksi omia vaatimuksia, mielipiteitä ja niiden perusteluja. Niinpä ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan 19 naisedustajasta vain kolmella ei ollut naisjärjestötaustaa!

Naispoliitikko

Annie Furuhjelm oli omien sanojensa mukaan yhdennentoista hetken työntekijä naisasian viinitarhassa eikä katsonut kuuluvansa täysin oikeaoppisiin naisasianaisiin. Hän oli lähellä ruotsalaisen ystävänsä Ellen Keyn laaja-alaista näkemystä naisvapautuksesta.

Hän oli vakuuttunut, että yhteiskunnan terve ja tasapainoinen kehitys vaati naisten itsenäistymistä, mutta hän ymmärsi, että se oli mahdollista vasta sitten, kun naiset olivat taloudellisesti ja henkisesti itsenäisiä. Yhteiskunnan velvollisuus olikin taata naisille koulutus- ja ansiomahdollisuudet ja näiden mahdollisuuksien käyttämiseksi ratkaista lasten päivähoitokysymys.

Kuitenkin näihin päämääriin tuli edetä rauhallisesti, siis evoluution eikä revoluution tietä. Hänestä kasvoikin vuosien mittaan enemmän naispoliitikko kuin naisasiapoliitikko.

Vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen löyhien poliittisten suuntausten oli perustettava puolueet, laadittava puolueohjelmat, luotava puolueorganisaatiot. Oli siis perustettava puolueet sanan nykyisessä merkityksessä. Ruotsalainen kansanpuolue perustettiin lokakuussa 1906 Axel Lillen johdolla. Annie Furuhjelmista tuli Pohjois-Pohjanmaan kansanedustajaehdokas ensimmäisen yksikamarisen vaaleihin maaliskuussa 1907.

Vaalitulos oli pettymys kaikkien puolueiden naisille. Monen tunnetun naisehdokkaan ohella Annie Furuhjelm jäi valitsematta. Hän tarttui toimeen tilanteen muuttamiseksi. Jo toukokuussa ilmestyi lehdissä vetoomuksia, joissa ruotsinkielisiä naisia kehotettiin työskentelemään Ruotsalaisen kansanpuolueen ohjelman mukaan naisten yhteiskunnallisen tietouden lisäämiseksi ja lähettämään edustajansa kesäkuussa pääkaupungissa pidettävään kokoukseen, jossa perustetaan oma järjestö.

Annie Furuhjelm avasi kokouksen puheella, jota voidaan pitää Svenska Kvinnoförbundetin peruskirjana. Kun järjestö lokakuun lopulla perustettiin, hänestä tuli sen ensimmäinen puheenjohtaja. Pesti kesti kolme vuosikymmentä!

Syystä voi sanoa, että järjestö syntyi hänen aloitteestaan, kehittyi hänen työstään ja oli hänen aatteittensa mukainen. Hänen aloitteestaan syntyi myös järjestön äänenkannattaja Astra, jonka toimituskuntaan hän kuului ja jota hän sittemmin johti.

Ajatus omasta naisjärjestöstä oli sikälikin ajankohtainen, että sekä Suomalaisella että Nuorsuomalaisella puolueella oli oma naisjärjestö; joukko unionilaisia oli perustanut kesäkuun alussa 1907 nuorsuomalaiselle pohjalle Suomalaisen Naisliiton, SNL.

Annie Furuhjelm valittiin Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä kuusi kertaa vuosina 1914–1929, ja lisäksi hän toimi puolueensa presidentinvalitsijamiehenä 1925.

Hän käytti valtiopäivillä, jos hänen ensimmäisiä valtiopäiviään ei oteta huomioon, keskimäärin 5–10 puheenvuoroa. Puheessaan hän käytti ruotsia ja pyrki perustelemaan omia mielipiteitään kokonaisnäkemyksellä ja muiden maiden esimerkillä.

Hänet valittiin jo ensimmäisillä valtiopäivillään varsinaiseksi jäseneksi suureen valiokuntaan ja varajäseneksi lakivaliokuntaan. Myöhemmin tulivat tutuiksi mm. laki-, sivistys- ja tarkastusvaliokunnat. Hän kannatti monarkiaa, joka oli hänestä ”varmin tae hallitusvallan vahvuudesta”, vaikkei paras hallitusmuoto. Hän kannatti Ahvenanmaan itsehallintolakia, lain pohjaksi sama palkka samasta työstä –periaatetta, avioliittoa sekä aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteita koskevan lainsäädännön uudistamista. Lakivaliokunnan jäsenenä hänellä oli suuri vaikutus pitkälti Ruotsin esikuvan mukaan kirjoitetun uuden avioliittolain syntyyn 1929.

Vuosi 1918 kosketti Annie Furuhjelmin perhettä kipeästi. Punaiset surmasivat Toijalassa everstiluutnantti Otto Furuhjelmin ja kihlakunnantuomari Elis Furuhjelmin. Sisaruksista olivat jäljellä enää Annie sekä Mary, joka oli naimisissa majuri, vapaaherra Nils Gustaf Ehrensvärdin kanssa. Suku kuitenkin jatkui Honkolassa, sillä Elis Furuhjelmin poika Robert oli perinyt kartanon 1904 lapsettomana kuolleelta sedältään Johan Furuhjelmilta.

Annie Furuhjelm kuoli pitkään sairastettuaan 77-vuotiaana 17. heinäkuuta 1937 Hyvinkään parantolassa.