Hengellinen julistaja Anna Mäntyniemi o.s. Lahtinen oli voimakas vaikuttaja ja esikuva ja hänen muistonsa elää suomalaisen romaniväestön parissa yhä edelleenkin.
Yli 500 vuotta ovat romanit olleet osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta sukupolvesta toiseen he ovat saaneet viettää kiertelevää elämää, koska heidän oli erittäin vaikea saada laillista kotipaikkaoikeutta.  Anna Mäntyniemen työtä romanien parissa arvostettiin. Mustalaislähetys kutsui hänet kunniajäseneksi vuonna 1966 maailman mustalaiskonferenssiin Helsinkiin.

Romanien uskonnollinen herääminen

1800-luvun jälkipuolella Suomen romanien ongelmiin alettiin kiinnittää huomiota ei vain paikkakunnilla vaan myös valtiopäivillä. Vuoden 1863 valtiopäivillä pappissääty oli huolissaan romanien kiertävästä elämäntilanteesta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Heidän kurjaan elämäntilanteeseen puututtiin ja aloitettiin heidän parissaan kristillissosiaalinen työ. Romaneja tuli sivistää ja valistaa ja tuolloin oli vallalla käsitys, jonka mukaan tämä tapahtui parhaiten uskonnollisen heräämisen avulla. Romanit poikkeavat muista vähemmistöryhmistä siinä, että he omaksuvat oleskelumaansa uskonnon. Suomen romaneista noin 95 % kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Romaneilla on vahva usko Jumalaan.
Vapaakirkollinen Oskari Jalkio aloitti romanien parissa hengellisen työn 1890-luvun loppupuolella. Mukaan tuli myös muita vapaiden suuntien julistajia kuten Ernst Mattsson ja Anna Mäntyniemi Helluntaiherätyksestä. Yksi tehokkaimmista työmuodoista oli markkinakokoukset, joihin osallistui romaneja ympäri Suomea ja näissä tilaisuuksissa luotiin vankka pohja romanien uskonnolliselle herätykselle ja siinä samalla myös paremmalle elämälle.

Kuka oli Anna Mäntyniemi?

Evankelista Anna Mäntyniemi o.s. Lahtinen syntyi Ruovedellä Tyrninkylässä Selviikin kartanon torpassa nimeltään Lahdenmäki 17.9.1879. Annan vanhemmat olivat nimeltään Kaabriel ja Heta, jotka lunastivat torpan omakseen taksvärkkityöllä. Perheessä oli kuusi lasta. Vanhemmat ja lapset osallistuivat kartanon taksvärkkitöihin. Annan kodissa lapset kasvatettiin Herran pelossa, he kunnioittivat vanhempiaan ja he oppivat rakastamaan työtä. Annan isä Kaabriel menetti näkönsä vähitellen ja tämä loi varjon perheen elämään. Perhe oli hyväsydäminen ja heidän kodissaan saivat kodittomat romanit suojan, lämmön ja ravinnon. Kaikki eivät suinkaan auttaneet kiertolaisia ja harvat majoittivat kodittomia kulkijoita. Anna sai vankan pohjan tulevaan kutsumustyöhön.

Täytettyään neljätoista Anna muutti vanhemman Hilma-siskonsa luokse Tampereelle ja alkoi puuvillatehtaalla tienata kapeaa leipää. Kuusitoistavuotiaana sai Anna uskonnollisen herätyksen. Lähetysasia tuntui kutsuvalta. Riittäisivätkö henkiset kyvyt? Työ tehtaalla sai jäädä.
Anna osallistui Tampereella uskonnolliseen tilaisuuteen kirkon seurakuntasalissa, jossa luennoi Oskari Johnsson (vuodesta 1922 Jalkio) vähemmistökansasta, joka oli jätetty ulkopuolelle yhteiskunnan ulkoisista ja henkisistä tarpeista. Paikalla oli myös romaneja. Johnsson oli vapaakirkollinen ja hänestä tuli myöhemmin yksi Mustalaislähetyksen perustajista.
1890-luvun lopulla Anna Mäntyniemi päätti omistautua hengelliselle työlle ja nimenomaan romanien parissa. Hän hankki Julinin kaupasta Tampereelta hengellistä kirjallisuutta ja näin matka romanien parissa alkoi.
”Olen saanut Taivaallisen Isän kutsun ja rakkauden ja olen tullut hänen lähettämänään teillekin kertomaan, että nyt on aika ottaa evankeliumin sana vastaan hyvänä sanomana.”

Ensimmäinen sisälähetysmatka suuntautui Alavudelle Kuusisto-nimisen perheen mökkiin, jossa hän tavoitti ensimmäiset romanit. Vastaanotto oli hyvä. Siitä matka jatkui Ähtäriin, Haapaluoman kylään, Ilmajoelle, Lapualle jne. Anna huomasi, että uskonnollisuus ja Jumalan kunnioitus kuuluivat tärkeänä osana romanien elämään. Hän opetteli romanikielenkin, jota pidettiin salaisena kielenä heimon keskuudessa.
Anna Mäntyniemi oli myös romaniasian puolestapuhuja. Hän kiersi pääväestönkin keskuudessa ja kertoi romanien yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja hengellisestä tilanteesta. Hän oli tienraivaaja ja valveutunut nainen. Kahden vuoden mittainen kiertäminen loppui Annan äidin sairastuttua.

Perheen perustaminen romanin kanssa

Anna pääsi opettajaksi Seinäjoelle perustettuun mustalaislähetyskouluun vuosiksi 1902-1903. Siellä valkolainen Anna tapasi komean nuoren romaninuorukaisen, Henrik Albinius Mäntyniemen. Heidät vihittiin vuonna 1904 kynttelinpäivänä. Ainoastaan uskovaiset sukulaiset hyväksyivät avioliiton. Nuoripari muutti Peräseinäjoelle anoppilaan Heikki ja Amanda Mäntyniemen luokse. Seitsemän vuoden jälkeen perhe hankki omakotitalon samasta pitäjästä. Oli maapaikka ja karjaa.  Mäntyniemen perheeseen syntyi seitsemän lasta.
Lähetysmatkat eivät enää suuntautuneet kovin kauas kotipaikkakunnalta, vaan kotilähetystyöksi perheenjäsenten ja laajan suvun parissa.
Lasten aikuistuttua perhe muutti Virroille Lahden kylään Pohjois-Korpi-nimiseen taloon. Sinne olivat ovet aina avoinna evankelistoille ja saarnamiehille.
Tilalla järjestettiin vuonna 1937 romanijuhlat. Tulijoita oli paljon, ruokaa ja juomaa riitti. Rakkaus romanityöhön vahvistui.
Uudeksi kodiksi hankittiin Rauhala-niminen talo Virtain Lahdenkylästä. Lapsista nuorin, Laina, asui enää vanhempiensa luona.
Annan ja Albiniuksen pojasta, Viljo Mäntyniemestä, tuli äitinsä työn jatkaja ja vahva vaikuttaja Suomen Siionissa (Helluntaiherätys). Hän oli myös ensimmäinen romanijäsen vuonna 1956 perustetussa mustalaisasiainneuvottelukunnassa.
Henrik Albinius Mäntyniemi kuoli kotonaan Rauhalassa vuonna 1947. Miehensä kuoleman jälkeen Anna muutti Haapamäelle nuorimman tyttärensä Lainan ja hänen miehensä Vihtorin luokse. Anna Mäntyniemi kuoli 26 myöhemmin 26.6.1972 Mäntän sairaalassa.

Laina Vuolasranta muistelee äitiään Anna Mäntyniemeä kirjoittamassaan vihkosessa.  ” Äitini oli tarmokas ja hänen viisautta ja rakkautta uhkuva kasvatuksensa ojensi perheeni oikealle raiteelle. Samoin myös päivittäinen Jumalan sanan kylvö viitoitti tietä lapsille Herran pelkoon ja kunnioitukseen.”

Romanit ilman kotipaikkaoikeutta

Romanien (mustalaisten, tataarien) muutto Intiasta Eurooppaan on tapahtunut noin 800–1000-luvuilla. Suomen romanien esi-isät ovat tulleet Ruotsin valtakunnasta 1500-luvulla ja Suomi on ollut Pohjolan vahvimman romaniväestön asuinseutua. Romaneja alettiin vainoamaan 1500-luvulla ja vaino huipentui kansallissosialistien tuhoamiskampanjaan.

Yli 500 vuotta ovat romanit olleet osa suomalaista yhteiskuntaa. Suomessa romanit tunnettiin 1600-luvun puolella Karjalankannaksella, Käkisalmen läänissä, Lounais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Romanit merkittiin seurakuntien historiankirjoihin puutteellisesti, syystä että he eivät asettuneet paikoilleen vaan vaelsivat paikkakunnalta toiselle kerjäten ja kaupustellen.

Miksi romanit viettivät vaeltelevaa elämää?  Sukupolvesta toiseen romanit viettivät Suomessa kiertelevää elämää, koska heidän oli erittäin vaikea saada laillista kotipaikkaoikeutta. Tämän estivät nimismiesten ja pappien haluttomuus ottaa romaneita pitäjän kirjoille, eikä isännät mielellään tarjonneet vuosipalvelusta tai torpparisopimuksia. Elettiin ilman ”kirjoja” ja pelättiin irtolaispidätyksiä ja joutumista ojennuslaitokseen tai vankilaan. 1800- ja 1900-luvuilla irtolaislaki tarkoitti käytännössä työvelvollisuutta. Kodittomuus ja työttömyys oli kriminalisoituja. Näihin lakeihin vedottiin, kun ihminen sai irtolaistuomion, ilman oikeudenkäyntiä ja mahdollisuutta valittaa tuomiosta.

Yhteiskunta muuttuu

Vuoden 1863 valtiopäivillä oli mustalaiskysymys esillä ensimmäistä kertaa. Aloitteessa tähdättiin mustalaisten siveydellisten olojen parantamiseen. Suomessa 1800-luvun lopussa romanien lukumääräksi on arvioitu noin 2000 henkilöä.
Yhteiskunnassamme tapahtui monia merkittäviä muutoksia ja uudistuksia. Mutta romanien keskuudessa pitkälle 1900-luvulla oli pysyvä köyhyys, maattomuus, kädestä suuhun eläminen ja asunnottomuus. Romaneilla ei ollut samoja oikeuksia kuin muilla kansalaisilla.
Ruotsissa tuli voimaan passilaki vuonna 1914, jossa kiellettiin kaikkien romanien maahantulo. Kun Venäjän raja sulkeutui Suomen itsenäistyttyä, romaneille myönnettiin Suomen kansalaisuus automaattisesti. Näin ei suinkaan tapahtunut esim. juutalaisille, jotka saivat kamppailla kansalaisuudesta.

Asumiskulttuuri muuttui Suomessa 1960-luvulla.  Maaseutu hiljentyi, työttömyys lisääntyi ja ihmisiä muutti kaupunkeihin ja osa lähti korkeamman elintason perässä vauraaseen Ruotsiin paremman leivän toivossa. Mustalaiskysymyksestä oli tullut asumiskysymys. Mustalaiskomitea asetettiin vuonna 1953 ja he kiinnittivät huomiota juuri asuntojen heikkoon kuntoon ja riittämättömyyteen. !970-luvulla valtiovalta tarjosi kunnille valtionapua romanien asuntojen parantamiseksi, myös valtio järjesti halpakorkoisen asuntolainan.

Myös romanien kaupanteko monipuolistui. Aikaisemmin romanit kävivät hevoskauppaa lukuun ottamatta ns. vaihtokauppaa tuttujen kesken.
Nyt 1950-luvulla kaupankäynnistä saatiin rahaa myymällä valmiiksi ostettuja tavaroita kuten autoja, alkoholia ja ostajat olivat tuntemattomampia. Kaupankäyntialueet laajentuivat omien autojen ansiosta, ostajia löytyi kuitenkin maaseudulta, jossa oli edelleen kauppoja harvakseltaan. Sodan jälkeinen jälleenrakentaminen erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen puusavottojen perustamisessa tarjosi hevoskauppiaille hyvät ansiot. Myös raviurheilun suosion kasvulla oli taloudellista merkitystä.

Vuonna 1905 perustettiin Tampereella romaniasioiden hoitoon keskittyvä ensimmäinen yhdistys nimeltään Mustalaislähetys. Sen nimi muutettiin vuonna 1996 romanikieliseksi Romano Missioksi, jonka tehtävänä on toimia kristilliseltä arvopohjalta valtakunnallisena lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan palvelujärjestönä romaniväestön keskuudessa. Romanien tapaperinne on rikas ja valtaväestöstä poikkeava yhä edelleen. Heillä on heimon jäsenten kesken ankarat siveelliset normit ja käytösnormit.

Suomalaisia romaneja on tällä hetkellä noin 13 000 – 14 000, joista osa asuu Ruotsissa.