Vanttausjärvellä Niskalan perheen äitiä, Anna-Liisa Niskalaa, kutsuttiin kylällä yleisesti rouva Niskalaksi. Mikä teki hänestä ”rouvan” sodan jälkeisessä syrjäkylässä kaukana melkein kaikesta? Kielitaitoinen virkamiehen tytär Kemistä avioitui Auttissa syntyneen upseerin kanssa ja muutti asutustilalle Vanttausjärvelle. Hän oli selviytynyt Venäjän vallankumouksen jaloista Pietarissa ja selviytyi myös asutustilallisen lesken osasta.

Lapsuudenkoti

Anna-Liisan isä oli Oulussa syntynyt nimismies ja järjestysmies Anders Herman Nisula (1846-1906), joka kuoli pitkäaikaisen sairauden murtamana Kemissä ja on haudattuna Kemin kaupungin kirkkomaalle. Kuolinilmoituksen mukaan, joka julkaistiin sanomalehti Pohjois-Suomessa, vainajaa jäivät suremaan aviopuoliso ja kaksi poikaa sekä kaksi tytärtä, miniä ja muut omaiset.  Anna-Liisan perheessä oli ollut kuusi lasta, joista Helmi Amanda ja Anna Sadetta olivat kuolleet jo hyvin nuorina.

Anna-Liisan äiti oli Himangassa syntynyt ja Haukiputaalla kuollut Amanda Albertina Antin tytär o.s. Grottelin (1859-1940). Nisulan perheen lapsista vanhin oli Aili  (1878-1947); pojat Veli Antero, ylioppilas ja toimittaja (1880-1942) ja Matti Aleksis (1883-1972). Matti oli koulutukseltaan maanmittausinsinööri ja hän kuoli Kanariansaarilla ollessaan jo eläkkeellä.

Perheen nuorimmainen Anna-Liisa (1897-1964) syntyi Kemin johtavan virkamiehen perheeseen. Äiti Amandan äidinkieli oli ruotsi, joten Anna-Liisa sai kasvaa kaksikielisessä kodissa. Hän kävi lapsena Oulun valmistavaa koulua ja oppikoulua, mutta lukio jäi kesken. Sen sijaan hän jatkoi emäntäkoulukurssilla vuonna 1916. Naisille tarkoitetussa emäntäkoulussa opeteltiin maataloudessa tarvittavia taitoja. Anna-Liisa oli Oulussa postin palveluksessa. 

Anna-Liisa isä, Anders Herman Nisula, oli yksi Kemin kaupungin merkkihenkilöistä tuohon aikaan. Hän oli oululainen syntyjään ja opiskellut Oulussa ruotsalaisessa lyseossa, mutta jättänyt opinnot kesken. Sen sijaan hän pääsi Oulun kruununvoudille harjoittelijaksi. Nykykieltä käyttäen ura oli nousujohtoinen. Ensin hallinnollisia tehtäviä lääninhallituksessa ja sen jälkeen Sodankylään nimismieheksi. Muutaman vuoden kuluttua vuonna 1875 hänet määrättiin Kemin kaupungin järjestysmieheksi ja Kemin, Simon ja Tervolan pitäjien nimismieheksi. Nisula rakennutti Kemiin komean asuintalon tontille nro 48. Talossa oli Kemin ensimmäinen yksityistalon peltikatto vuonna 1880. Aikalaiset nimittivät rakennuksen sijaintipaikkaa Fallesmanninmäeksi.

Nimismiehen tehtävät jäivät vuonna 1892 ja järjestysmiehen tehtävät 1899, koska Kemiin nimitettiin ensimmäinen pormestari. Tuohon aikaan järjestysmies vastasi kaupunginjohtajaa ja käytännössä hän oli kaupungin ensimmäinen virkamies, joka edusti kaupungin korkeinta hallintoa vuosina 1875-1899. Hän tuomitsi siviilirikkomusjutut, toimi syyttäjänä ja hoiti kaupungin talousasiatkin.

Herman Nisula oli yksi Kemin Suomalaisen Klubin perustajajäsenistä.

Anna-Liisan ollessa vasta kaksivuotias perhe muutti ostamalleen Kauppilan tilalle Ilmolan kylään Kemijokivarteen ja perheen isä ryhtyi maanviljelijäksi. Tilasta piti luopua vuonna 1904 terveydellisistä syistä. Tämän jälkeen lapset ja äiti Herman Nisulan kuoleman jälkeen muuttivat Ouluun. Nisulan viisijäseninen perikunta joutui maksamaan vuonna 1908 huomattavan summan tilittämättä jääneitä saatavia Kemin kaupungille.

Kaksikielinen Anna-Liisa osasi myös venäjää, sillä hän oli ollut Pietarissa parantamassa kielitaitoaan Venäjän vallankumouksen aikoihin ja asui upseeriperheessä. Kerrotaan, että bolševikit saattoivat Suomen kansalaisen Anna-Liisan Pietarin Suomen asemalle junaan turvaan sodan jaloista.

Anna-Liisan Aili-sisar (1878-1947) oli konttoristi ja Suomen sisällissodan aktivisteja ja yksi Oulun Lotta Svärdin perustajajäsenistä. Anna-Liisa oli jossain määrin myös mukana aktivistiliikkeessä sisarensa rinnalla.

Aviomies Arvid Niskala

Luutnantti Antti Arvid Niskala (1881-1956) vihittiin toiseen avioliittoon Oulussa 3.7.1921 Anna-Liisa Nisulan kanssa. Millaisen miehen Anna-Liisa oli saanut? Miehen, joka oli melko tuntematon kyläläisten keskuudessa Vanttausjärvellä, mutta jota arvokkaasti kutsuttiin kapteeni Niskalaksi.

Arvid (Arvi) Niskala syntyi vuonna 1881 Rovaniemen Auttin kylässä Niskalan talossa no 31, yksi Yläkemijoen vanhoista kantatiloista. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Viirinkylässä, suoritti yksityisesti oppikoulun, opiskeli Oulussa kaksivuotisessa kauppakoulussa, josta valmistui 1899. Hän toimi ansiokkaana liikemiehenä, vakuutusasiamiehenä ja oli monissa luottamustehtävissä Kemissä. Hän jopa ideoi Lapin luonnontuotteiden viennin edistämisestä ja sai senaatilta stipendin matkakuluihin Tanskaan ja Saksaan.

Arvid avioitui vuonna 1903 kemiläisen konttoristin Fanny Amanda Mäkiniemen (1880-1955) kanssa. Avioliitto päättyi avioeroon. Fannyn pikkuveljestä Johan August Mäkiniemestä (1888-1961) tuli myöhemmin jääkärieversti. Hänen tyttärensä, arkkitehti Elsa-Kaisa Mäkiniemi (myöh. Elissa Aalto) meni naimisiin arkkitehti Alvar Aallon kanssa.

Arvid Niskala joutui vankilaan Katajanokalle santarmien pidätettyä hänet Rovaniemellä. Häntä syytettiin osallistumisesta itsenäisyysliikkeen salaisiin tehtäviin Pohjois-Suomessa. Niskala toimi jääkäriliikkeessä ja oli avustanut Muurmannin ratatyömaalta pakenevia saksalaisia sotavankeja.

Niskala osallistui sotaan koillisrintamalla. Hän kävi reserviupseerikoulun ja hänet ylennettiin vänrikiksi vuonna 1918. Niskala toimi valtiollisissa tehtävissä 5.2.-1.5.1918 Tukholmassa. Puolustusvoimista Niskala siirtyi Suomen rajavartioston palvelukseen ja palveli rajaupseerina Joensuussa aina eläkeikään asti.

Koska Arvid Niskala oli sotilas, hän palveli myös vuosina 1939-1944 sotilastehtävissä Rovaniemellä ja jäi tuntemattomaksi Vanttausjärven kyläläisille. Sotilasasiat olivat salaisia, niistä ei varmaan paljoa puhuttu kylällä ja hän kuoli jo vuonna 1956. Anna-Liisa jäi asumaan Vanttausjärvelle.

Muutto Vanttausjärvelle 

Anna-Liisan ja Arvidin avioliitto alkoi vuonna 1921. Heillä oli kuudentoista vuoden ikäero. Esikoispoika Jouni Antti Hermanni (1922-1977) syntyi Pielisjärvellä. Parin vuoden päästä muutettiin rajavartioston Kontiolahden kasarmille Höytiäisen rantamille vaatimattomiin oloihin, keittiökin oli kylmä talvella, ja muutenkin rakennukset olivat korjauksen tarpeessa. Sähkö saatiin vasta 1930-luvulla.

Arvid sai komennuksen jälleen Lieksaan 1928, missä perheeseen syntyi toinen poika, Olli Jaakko ”Jaska” (1928-2018). 1930 jälleen takaisin Höytiäiseen, jossa tapahtui onnettomuus. Upseerikasinon palossa vuonna 1931 Niskaloiden asunto tuhoutui, osa tavaroista paloi ja äitinsä ansiosta Jaakko pelastettiin liekkien keskeltä.

Kapteeni Arvid Niskala jäi toimestaan Rajavartiostosta eläkkeelle vuonna 1935 seitsemäntoista vuotta palveltuaan. Perhe muutti Pohjois-Karjalasta Ouluun, mutta se aika jäi vain yhden vuoden mittaiseksi.

Seuraava muutto oli Arvidin kotiseudulle Viirinkylään, sekin muutto oli väliaikainen.

Niskalan perhe sai vuonna 1938 vapautuneen asutustilan Vanttausjärven asutusalueelta noin 60 km Rovaniemen kauppalasta. Kylmään korpeen raivattavan Kulusaavan asutustilan rakennustyöt ja pellonraivaus jäivät kesken, kun talvisota alkoi. Arvid Niskala oli tuolloin 58-vuotias upseeri ja palvelukseen oli lähdettävä. Jouni oli rintamalla ja Jaakko asui isänsä kanssa Rovaniemellä, jossa kävi koulua. Anna-Liisa jäi kotitilalleen kauniille paikalle Mustalammen rannalle.

Arvid Niskala osallistui molempiin sotiin. Talvisodan aikana hän oli Rovaniemellä esikuntatehtävissä ja jatkosodan aikana Rovaniemen maalaiskunnan ilmasuojelukomppanian päällikkönä.

Lappilaiset saivat kokea vielä yhden sodan, nimittäin Lapin sodan, joka alkoi syksyllä 1944. Vanttausjärveltä lähti väestö evakkoon Ruotsiin, samoin reserviläinen kapteeni Niskala poikansa Jaakon kanssa. Jouni oli rintamalla ja pojantytär Liisa Gawley muistaa mummonsa Anna-Liisan olleen evakossa Etelä-Suomessa. Ruotsinkielinen Arvid auttoi muita evakkoja näiden asioidessaan Ruotsin viranomaisten kanssa.

Paluu evakosta saksalaisten poltettua melkein kaiken Lapin asutuksen oli raskas pettymys. Koti oli raunioina. Taas oli aloitettava alusta. Rakennettiin uusi koti, navetta, jossa oli hevonen, lampaita ja lehmiä. Pihamaalla oli kasvimaa ja niityt vähän kauempana muiden kyläläisten sarkojen joukossa. Keittiön tuoli ja pöytä sekä kaapit olivat käsistään taitavan Jounin tekemiä.

Kyläläisten antama nimi Arvid Niskalalle oli ”sotaherra”, jonka voi tulkita arvonimeksi. Hän oli luotettava henkilö, toimi lautamiehenä ja virallisena kaupanvahvistajana. Arvid Niskala kuoli vuonna 1956.

Anna-Liisa muiden silmin

Liisa Jänkälä (o.s. Koskiniemi, s. 1953) muistelee Anna-Liisaa seuraavasti: ”Lapsena muistan, että hän oli ihana ihminen, ei koskaan arvostellut muita. Ehkä ruoka ja sisustus oli erilaista kuin esim. meillä.  Sisustuksessa oli venäläistyyliä, oli hienoja tauluja, astioita, soppakuppi eritoten jonka muistan, kirjahylly, jossa oli paljon kirjoja. Ihana ihminen, aina oli lapsille hyvä ja aikaa olla meidän kans, kun käytiin esim. viemässä maitoa tai tuoretta leipää. Anna-Liisa oli käsityöihminen, hän virkkasi kaunista pitsiä ja kirjontatyöt olivat laadukkaita, langat eivät ’törröttäneet’. Kakkuja hän myös leipoi ja Ralli-koira sai syntymäpäivänään aina ihan oman kakun.”

Samalla lämmöllä muistelee myös tämän artikkelin kirjoittajakin, joka syntyi Niskaloiden vintillä, jonka äitini ja isäni olivat vuokranneet. Olisikohan Anna-Liisa auttanut myös synnytyksessä? Näin muistelen edesmenneen äitini sanoneen. Kummini Anna-Liisan ja piippua polttelevan Arvidin koti poikkesi muista maataloista siinä, että heillä oli kauniita, koristeellisia posliinisia esineitä keittiössä ja kamarissa kirjahylly. Heidän kotinsa oli poikkeuksellisen ”fiini”. Yllättävää on, että nämä astiat ja kirjat ovat yhä olemassa Anna-Liisan ja Arvidin lastenlapsien talouksissa.

Anna-Liisa oli mukana jo lakkautetun Vanttausjärven maatalousnaisten tilaisuuksissa, joissa kävi yhdessä allekirjoittaneen tädin Aune Meriläisen (1917-1991) ja Liisa Jänkälän äidin Eeva Koskiniemen (1927-2023) kanssa.

”Kiva mummo” 

Liisa Gawley (s. 1951) Jouni Niskalan (1922-1977) tytär, muistelee kesiään isoäitinsä Anna-Liisan luona. Mummolassa oli kiva käydä ja Anna-Liisa oli ”kiva mummo”, joka laittoi hyvää ruokaa ja osasi leipoa, luki paljon ja radiota hän kuunteli päivittäin. Kesällä tehtiin heinää ja uitiin Sahrannan rannassa, jossa oli parempi hiekkapohja kuin mummolassa.

Liisalla on paljon vanhoja valokuvia tallessa mummostaan ja suvustaan, valokuvia astioita, taidokkaita käsitöitä ja kirjoja isoäitinsä jäämistöstä samoin kuin veljelläänkin Mikolla. Mummo virkkasi pitsiä, teki muitakin käsitöitä ja merkkasi kauniita liinoja.

Anna-Liisa harrasti lausuntaa ja esiintyi Vanttausjärvellä eri tilaisuuksissa. Hän luki runoja varsinkin Eino Leinoa ja teki runokirjoihin omia merkintöjä. Liisa muistelee myös, että mummo lauloi Stenka Razinia, venäjäksi tietysti.

Niskala on yhä olemassa esineineen, rakennuksineen ja astioineen sekä varsinkin tarinoineen. Asuintalon hirret käytettiin tuttavan kesämökkiin. Navetta, sauna ja tontti ovat jäljellä omalla paikallaan odottamassa Niskalan suvun seuraavaa siirtoa.

Liisa Gawley oli 13-vuotias, kun mummo kuoli. Anna-Liisa Niskala menehtyi vuonna 1964 Lapin lääninsairaalassa Rovaniemellä. Hän sairasti vaikeaa astmaa.

Anna-Liisa Niskala lepää Vanttauskoskella Viirin hautausmaalla perhehaudassa, johon on haudattu myös Arvid Niskala ja Jaakko Niskala.