Anna-Liisa Hyvönen. Sukua, politiikkaa ja Oulua

Syksyllä 2015 menin tapaamaan tuttavaani helsinkiläiseen ikäihmisten palvelutaloon. Avarassa ala-aulassa oli koolla iloisesti jutteleva iso ryhmä. Siinä joukossa tuttavakin oli.

”Tervetuloa tänne nuorison opintopiiriin!” ryhmän kookas, tarmokas johtaja huudahti. Tunnistin hänet: Anna-Liisa Hyvönen (silloin 89 v.), Helsingin kaupunginvaltuutettu (SKDL) 1965–80, kansanedustaja (SKDL) 1972–80, Helsingin terveydenhuollon apulaiskaupunginjohtaja 1980–89. Vuonna 1980 hän oli ollut ensimmäinen nainen Suomen kaupunginjohtajistossa.

Kun Hyvönen kuuli minun tulevan Oulusta, Oulu täytti koko keskustelupiirin. Myöhemmässäkin tapaamisessa Anna-Liisa Hyvönen (o.s. Mäntykoski, 1926 Helsinki–2021 Helsinki) vei pitkälle matkalle Oulun historiaan ja omaan henkilöhistoriaansa.

Sutelan suvun juuret Oulun Pikkaralassa

”Olen niitä köyhiä Suteloita Oulujoen pohjoispuolelta”, Hyvönen ilmoitti. Sutela on ollut 1600-luvulta lähtien varakas kantatila Oulun Pikkaralassa Oulujoen eteläpuolella.

Joskus 1800-luvun taitteessa joen eteläpuolen taloa isännöivät veljekset riitautuivat. Toinen veli muutti asumaan joen pohjoispuolelle. Tämä sukuhaara menetti tilansa nälkävuosina 1866-68. Syy oli sama kuin niin monella muullakin Suomessa: halla vei viljan ja tulot, velat kasvoivat. Sutelat myivät tilan joen eteläpuolen sukulaisille.

Pikkaralan vanhoista suvuista monet olivat avioliittojen kautta sukulaisia keskenään. ”Niinpä muun muassa Sakari Kontio oli sukulaiseni ja hyvä ystäväni”, Hyvönen kertoi. Maanviljelysneuvos Sakari Kontio (1928–2010) oli neljä vuosikymmentä Oulussa ja myös valtakunnallisesti arvostetuimpia keskustapoliitikkoja.

Tärkeät isovanhemmat

Joen pohjoispuoliset Sutelat muuttivat Ouluun. Anna-Liisa Hyvösen isovanhemmista, Oskari Sutelasta (1870 Oulu–1930 Oulu) ja Josefina Sutelasta (o.s. Uusitalo, 1872 Rauma–1960 Helsinki) tuli Anna-Liisalle varhaislapsuuden tärkeitä esikuvia.

Oskari Sutela oli parikymppisenä ollut pari vuotta työssä Raumalla nahkatehtaalla ja avioitunut siellä raumalaisen Josefina Uusitalon kanssa.

Josefina ei luopunut Rauman murteestaan.  Niinpä Anna-Liisa pikkulapsesta lähtien puhui kahta murretta: ”Mummu luki minulle kiikkustuolissa Nortamon raumalaisia jaarituksia. Sanonnat ja murteen nuotti tarttuivat niin, että osaan vieläkin puhua raumalaisittain. Oululaisittain olen puhunut aina.” Isovanhempien luona Anna-Liisa kehitti itselleen uuden nimen ”Lili”. Siitä lähtien hän oli Lili.

Suteloiden koti sijaitsi Oulussa Iso-Uusikatu 52:ssä (nyk. Isokatu 54). ”Talossa oli lehmiä ja hevosia. Korttelin muita taloja olivat muun muassa Snellmanin yleinen sauna, ravintola ja Tuokkolan sisarusten talo. Piha oli avoin ja yhteinen. Lehmiä kuljetettiin kadulla kohti Heinäpään heinäisiä rantoja.” Anna-Liisa Hyvönen muisteli.

Oskari Sutela oli muurari. Kasvava, teollistuva kaupunki tarvitsi tiiliä ja muurareita. Oulujokivarressa valmistettiin tiiliä yrityksissä ja maatilojen yhteydessä.

Oskari Sutela oli poliittisesti aktiivi sosialidemokraatti, punaisten puolella 1918. Hän toimi pitkään Oulun työväen sairas- ja hautauskassan sairaantarkastajana.

Josefina ja Oskari Sutelalle syntyi 1893–1913 kahdeksan lasta, joista yksi poika menehtyi pienenä ja yksi poika, luotsioppilas, hukkui 22-vuotiaana.

Sisaruksista Silja Sutela (1898 Oulu–1955 Tukholma), Anna-Liisa Hyvösen äiti, opiskeli Oulun kauppakoulussa 1915–1917. Myös Siljaa pari vuotta nuorempi sisko Suoma Sutela (myöh. Lindgren, 1900 Oulu–1991 Oulu) kävi saman koulun 1917–1919.

Isä

”En ole Mäntykosken lapsi, olen Anttila-nimisen miehen tytär,” Anna-Liisa Hyvönen kertoi. ”Synnyin keskosena Helsingissä heinäkuussa 1926 ja olen niitä Arvo Ylpön pelastamia lapsia. Olin jo iso tyttö, kun äitini Silja Sutela meni naimisiin kauppias Joel Mäntykosken (1889 Mäntyharju–1950 Helsinki) kanssa. Mäntykoski adoptoi minut lapsekseen.”

”Äiti vaati, etten koskaan kerro itsestäni oikealle isälleni. Nyt vanhempana olen selvittänyt isäni vaiheita. Samalla olen saanut kaksi ihanaa sisarpuolta. Ulkonäköjemme perusteella ei ole epäilystäkään, etteikö meillä olisi sama isä. Äidin ja oikean isäni avioliitto ei ollut mahdollinen, se johtui politiikasta. Sen kauempana kaksi ihmistä ei voi olla poliittisesti toisistaan kuin äiti ja isä olivat”, Hyvönen jatkoi.

Silja Sutela oli tutustunut Helsingissä 1920-luvulla raumalaisten serkkujensa kautta kookkaaseen, komeaan Teknillisen korkeakoulun opiskelijaan Frans Eino Anttilaan (1898 Pyhäranta–1957 Naantali). Anttila valmistui maanmittausinsinööriksi keväällä 1926 ja teki työuransa Turun ja Porin läänin maanmittauskonttorissa.  

Anttila kuului suojeluskuntaan (per. 1918) ja Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen (IKL, per. 1932) ja oli 1920–1930-luvuilla etenkin Rauman seudulla lehdistössäkin paljon esillä poliittisilla puheillaan ja kirjoituksillaan.

Sutelat Oulussa kuuluivat sosiaalidemokraattien vasemmistosiipeen, jonka äänenkannattaja oli Pohjan Voima-lehti.

Silja Sutela palasi syksyllä 1926 Ouluun pienen Anna-Liisan kanssa ja perusti joulukuussa naisten ja kodin tekstiilejä myyvän Vaatetusliike Somistajan. Somistaja ilmoitti säännöllisesti oululaisissa sanomalehdissä. Näin esimerkiksi Kaiku-lehdessä elokuussa 1927: ”Syysuutuudet ovat saapuneet: puserot, hameet, villapuvut. Hyvä valikoima kotikutoisia ikkunaverhoja ja pöytäliinoja y.m. Vaatetusliike Somistaja Asemakatu 17.”

Lapsuuden perhe ja sota-aika

Silja, Joel ja Anna-Liisa Mäntykoski muuttivat 1930-luvun alussa Helsinkiin, Kallioon. Anna-Liisasta tuli kolmelle 1930–40 syntyneelle veljelleen isosisko ja työssä olleiden vanhempien korvaaja.

Silja ja Joel Mäntykoskea epäiltiin 1930-luvulla osallistumisesta kiellettyyn kommunistiseen toimintaan. Perheen ”tuttava” raportoi Etsivälle Keskuspoliisille (EK), että Mäntykoskilla oli tämän suunnan poliittisia lehtisiä ja kortteja. Mäntykosket määrättiin 1935 vangittavaksi Tammisaaren pakkotyölaitokseen ”valtiopetoksen” valmistelusta. Silja Mäntykoski kuitenkin vapautettiin parin viikon perästä ja lapset haettiin kotiin lastenkodista.

1930-luvun lopussa Silja Mäntykoski osallistui Vallilan sos.dem. raittiusyhdistys Tähkän toimintaan Oulusta muuttaneen siskonsa Salme Sutelan (myöh. Leskinen, 1913 Oulu–1963 Helsinki) kanssa. Siellä näyteltiin, lausuttiin ja laulettiin. Usein nuori Anna-Liisakin oli mukana.

Mäntykosket olivat talvisodan 1939–1940 aikana jälleen EK:n seurannassa osallistumisesta kiellettyyn poliittiseen toimintaan. Jatkosodan 1941–1944 aikana he olivat ”turvasäilössä” vankilassa, koska kuuluivat Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan (per. 1940). Silja Mäntykoski oli 1941–43 Hämeenlinnan naisvankilassa. Anna-Liisa oli jälleen veljiensä huoltaja, kunnes pojat lähtivät sotalapsiksi Ruotsiin.

Vanhempien ollessa vankilassa aseistettu EK:n mies kuulusteli 15-vuotiasta Anna-Liisaa ja vanhinta, 11-vuotiasta veljeä: tunnistavatko lapset valokuvien henkilöiden käyneen heidän kotonaan. Anna-Liisa raivostui, veli järkyttyi.

Koulut

”Aloitin koulun Kaisaniemen kansakoulussa 1933. Oli jännittävää kulkea Kalliosta kaupungin keskustaan. Seuraavana vuonna siirryin kodin viereen vasta valmistuneeseen, suureen Aleksis Kiven kouluun,” Anna-Liisa Hyvönen kertoi.

Vanhemmilta sen enempää kysymättä Anna-Liisa päätti kaverinsa kanssa pyrkiä syksyllä 1937 Tyttönormaalilyseoon, joka sijaitsi Etu-Töölössä. Äiti kauhistui, mistä rahat. Lähdettiin yhdessä perumaan koko kouluun pyrkiminen. Rehtori Taimi Vuorinen käänsi äidin pään ilmoittamalla, että pääsykoe oli mennyt erinomaisesti ja että Anna-Liisalla oli mahdollisuus vapaaoppilaspaikkaan ja oppikirjat ovat koulun kirjastossa.

Rehtori Vuorisen lisäksi Anna-Liisa piti koulussa erityisesti maantieteen ja biologian opettajasta Aaro Hellaakoskesta, runoilijasta ja hienosta persoonasta, jolla oli temperamenttia. Ja oli kotoisin Oulusta. ”Tyttöluokka hälisi, suorastaan huusi ennen tunnin alkua. Hellaakoski tuli luokkaan ja hänkin huusi: Täällä ei huudeta, perkele! Luokka hiljeni, hymyili ja oivalsi opettajan sanaleikin,” Anna-Liisa Hyvönen muisteli.

Keskikoulun jälkeen Anna-Liisa Hyvönen siirtyi 1942 iltalukioon. Nyt oli päivisin aikaa, vanhemmat vankilassa ja pojat Ruotsissa. Niinpä 16-vuotias meni toimistotyöhön Helsingin työvoimatoimistoon 1943 ja sitten Helsingin huoneenvuokralautakuntaan 1945 saakka. ”Lilin” kirjeet kulkivat Kalliosta äidille Hämeenlinnan naisvankilaan ja ilahduttivat toisiakin vankeja.

Opiskelua, töitä, yhdistyksiä ja politiikkaa

Vuodesta 1946 Anna-Liisa Hyvönen opiskeli Helsingin yliopistossa kieliä, pääaineena englanti. Samaan aikaan hän jatkoi toimisto- ja järjestötyössä sekä tulkkina kokouksissa ja matkoilla. Ruotsin, englannin, saksan ja ranskan kielitaito olivat myöhemminkin tarpeen.

Anna-Liisa Hyvönen oli Suomen demokraattisen nuorisoliiton (SDNL) perustajajäsen 1944.  Tästä alkoi hänen mittava poliittinen järjestötyönsä. Siinä vauhdissa yliopisto-opinnot jäivät toiseksi. Muutamia poimintoja: Demokraattisen nuorison maailmanliiton Skandinavian sihteeri 1950–1953, Suomen kommunistisen puolueen kulttuurisihteeri 1959–1968, Suomen naisten demokraattisen liiton pääsihteeri 1968–1977.

Hyvönen piti Euroopan vuotta 1956 ratkaisevana omillekin poliittisille näkemyksilleen: Neuvostoliitto aloitti irtaantumisen diktaattori Josif Stalinin (1878–1953) pakkovallasta ja palvonnasta, Unkarin ja Puolan kansannousuissa vaadittiin maihin uudistuksia ja poliittisia vapauksia.  Hyvönen oli ensimmäisten joukossa kyseenalaistamassa suomalaisen vasemmistopolitiikan vanhoja totuuksia.

Kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja

Anna-Liisa Hyvönen oli Helsingin kaupunginvaltuustossa 1965–80 Suomen kansandemokraattisen liiton (SKDL) edustaja ja osin samanaikaisesti 1972–1980 SKDL:n kansanedustaja.

Kaupunginvaltuustoissa kautta maan keskeisiä asioita olivat peruskoululain (1968) ja kansanterveyslain (1972) kunnille tuomat tehtävät. Luotiin hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.  Anna-Liisa Hyvönen oli koulu- ja terveysasioissa rohkeasti myös todellinen kokemusasiantuntija.

Eduskunnassa Hyvönen toimi laki- ja valtionvaravaliokunnissa, Pohjoismaiden neuvostossa sekä eri maiden parlamenttien välisen yhteistyön johtokunnassa. Oikeustiede oli kiinnostanut häntä jo mahdollisena opiskelualana yliopistossa. Taloudellisesta epätasa-arvosta hänellä oli omakohtaisiakin kokemuksia lapsesta saakka. Eurooppaa jo opiskeluajalta tuntevana ja kielitaitoisena Hyvönen oli erinomainen kansainvälisen yhteistyön kehittäjä.

Anna-Liisa Hyvöstä kunnioitettiin eduskunnassa yli puoluerajojen. Hänen erittäin hyvä ystävä kaupunginvaltuutettuna ja sitten kansanedustajana oli kokoomuksen puheenjohtaja, opetusministeri Jussi Saukkonen (1905 Oulu–1986 Helsinki), juuriltaan myös Oulujokivarresta ja Anna-Liisan oululaisten äidinsiskojen ikäluokkaa.

Apulaiskaupunginjohtaja

Anna-Liisa Hyvösen aika (1980–1989) Helsingin terveydenhuollon apulaiskaupunginjohtajana oli kiivasta uudistamisen aikaa uuden kansanterveyslain pohjalta. Perusterveydenhuollon laadullisia, määrällisiä ja sisällöllisiä tarpeita selvitettiin ja ratkottiin, hallintoa kehitettiin ja rakennettiin alueellisia terveysasemia. Palvelujen alueellistaminen oli keskeinen tavoite.

Myös nopeasti kasvavalle ikääntyvälle väestölle ja pitkäaikaissairaiden hoitoon tuli saada uusia ja uudenlaisia avopalveluja. Lähihoito ja kodinomainen hoito nousivat vanhan laitoshoidon tilalle, myös psyykkisten sairauksien hoidossa.

Anna-Liisa Hyvönen havahtui mielenterveysasiakkaiden suljetun hoidon epäkohtiin, kun hän esitteli ylpeänä ulkomaisille vieraille, kuinka paljon ihmisiä on muun muassa Nikkilän mielisairaalassa ja Röykässä. Eräs vieraista sanoi, ettei ollut tiennytkään, että Suomessa on poliittista vainoa, kun on niin paljon ihmisiä suljettuina mielisairaaloihin.

Hyvönen valvoi koko seuraavan yön ja lähti heti aamulla kaupunginjohtaja Ilaskiven ja lääkintöhallituksen pääjohtaja Kivalon puheille. Kivalon kanssa hän kävi Nikkilässä. Kivalo oli huone huoneelta kysynyt henkilökunnalta potilaiden suljetun hoidon tarvetta. Yleisin vastaus oli: potilas joskus huutaa kovalla äänellä. ”Kun lähdimme Nikkilästä, kääntyi Kivalo puoleeni ja totesi minulle, ettei hän tunne siviilejä, jotka ei joskus huutaisi kovalla äänellä,” Anna-Liisa Hyvönen on muistellut.

Tästä alkoi Helsingin mielenterveyshoidon monipuolistaminen ja avohoitopalvelujen lisääminen. Aluksi perustettiin Niemikotiyhdistys 1983: asuntoja, kuntouttavaa päivätoimintaa ja päivystystä.

Niemikotiyhdistys on nykyään Anna-Liisa Hyvösen työtä arvostaen nimeltään Lilinkotisäätiö.

Presidentti Martti Ahtisaari myönsi Anna-Liisa Hyvöselle kaupunkineuvoksen arvonimen 1998. Hyvönen oli ensimmäinen nainen, joka sai tämän arvonimen.

Avioliitto

”Kun opiskeluaikana tapasin valtiotieteilijä Paavo Hyvösen (1924 Oulu–2011 Helsinki), sydän sykähti ja asia oli sillä selvä. Oulu yhdisti meidät,” Anna-Liisa Hyvönen huudahti.  Avioliitto solmittiin 1952. Perheeseen syntyi kolme poikaa.

Isättömyyskin yhdisti. Paavo Hyvönen oli kasvanut Oulussa ja sinnikäs äiti Ester Hyvönen oli kouluttanut hänet. Oulun Lyseon ylioppilasluokka 1943 sai lakkinsa ilman kirjoituksia. Nämä lukiolaiset olivat olleet jo vuoden sotarintamalla ja palasivat sinne vuodeksi.

Paavo Hyvösen isä, rautatieläinen Antti Hyvönen oli lähtenyt 1924 Neuvostoliittoon. Yhtenä harvoista hän pääsi palaamaan Suomeen 1945. Silloin hän tapasi Helsingissä valtiotieteiden opiskelut aloittaneen poikansa.

Paavo Hyvönen valmistui yliopistosta 1951. Hän toimi mm. Kansainvälisen ylioppilasliiton urheilusihteerinä Prahassa, Skdl:n kulttuuri- ja tiedotussihteerinä ja LEL-työeläkekassan johtajana. ”Paavo kävi Oulussa aina ylioppilasluokkansa kokouksissa,” Anna-Liisa Hyvönen kertoi.

Anna-Liisan ja Paavo Hyvösen kodista tuli 1950–1960-lukujen taitteessa uuden vasemmistokulttuurin koti. Se oli paikka etenkin kirjailijoiden tapaamisille ja keskusteluille, menneen tilitykselle ja uuden luomiselle. Kaikelle sille, mitä nyt 2000-luvulla sanotaan kuusikymmenlukulaisuuden alkuvaiheeksi.

Vielä Oulusta

Keskustelujemme yhteydessä Anna-Liisa Hyvönen palasi moneen kertaan Ouluun: ”Työmatkojeni yhteydessä pyrin viivähtämään edes vähän aikaa varhaislapsuuteni ja omaisteni Oulussa. Kävin Karjasillalla mieheni Paavo Hyvösen vanhoilla asuinpaikoilla ja tapasin hänen vanhaa äitiänsä Esteriä, Oulun Osuuskaupan pitkäaikaista työntekijää. Äitini sisko Suoma Lindgren asui myös Karjasillalla. Hän eli vuoteen 1991” …”Piti myös kävellä jokivartta ja miettiä, että sieltä ylempää Sutelani ovat tulleet, tilat ja sukulaisia on siellä vieläkin.”