”Päätin katsoa, voiko nainen tulla valituksi.” Näin hän kertoi muistellessaan Turun Mikaelinkirkon urkurin viran täyttöä vuonna 1952. Kaikki kilpakumppanit olivat miehiä ja Anna-Liisa Antila valittiin reilulla äänten enemmistöllä ensimmäisenä suomalaisena naisena urkurin virkaan. Taiteellinen työ vaihtui kuitenkin muutaman vuoden kuluttua päätoimisuuteen yliopiston musiikkikasvattajana. Minkälainen oli hänen urapolkunsa ja minkälaisia merkityksiä hänen elämäntyössään voi nähdä?

Anna-Liisa Antila syntyi Suursaaren kanttorilaan 27. maaliskuuta 1915. Hämäläistaustaiset vanhemmat, isä Lauri Antila ja äiti Aino os. Jokinen, olivat tulleet saarelle neljä vuotta aiemmin Lauri Antilan valmistuttua Helsingin kirkkomusiikkiopistosta. Eristäytyneen saaren musiikkielämä ei ilmeisesti ollut erityisen vilkasta ja nuori kirkkomuusikko hakeutui perheineen teollistuneeseen ja väestöltään rikkaampaan Wärtsilään. Näin Pohjois-Karjalasta tuli Anna-Liisa Antilan lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristö. Hän herätti kotipaikkakunnallaan huomiota pienenä pianistinalkuna jo varsin varhain. Omien sanojensa mukaan hän oli 9-vuotias soittaessaan kesäjumalanpalveluksissa isän valvoessa olan takana – seurakuntalaisten tietämättä.

Keskikoulu oli mahdollista käydä Wärtsilässä, mutta sen jälkeen oli muutettava Sortavalaan, jossa sijaitsi kunnianarvoisa Sortavalan tyttökoulu, Anna-Liisa Antilan tuleva opinahjo. Kaupungin kulttuurielämä oli monipuolista ja rikasta. On hämmästyttävää lukea Reijo Pajamon Sortavala- Laatokan laulava kaupunki – kirjan sivuilta niistä monista tapahtumista, musiikkiriennoista, konserteista ja laulujuhlista, joita kaupunki tarjosi asukkailleen. Vilkas ja rikas ympäristö on omiaan muovaamaan nuoren muusikonalun asennetta ja orientoi tulevaisuuteen, jonka keskiössä oli oleva musiikki. Onni Pakarinen opetti pianonsoittoa yksityisesti Anna-Liisa Antilalle koko lukioajan. Viimeisenä kouluvuonna hänet palkittiin musiikkistipendillä.

Uusi lehti kääntyi ja syksyllä 1933 Anna-Liisa Antila suuntasi Helsinkiin yhtenä ajatuksena yliopistollinen matematiikan opiskelu. Hän oli kirjoittanut aineesta laudaturin, joten vaihtoehto olisi ollut luonteva. Musiikki vei kumminkin voiton ja isän jälkiä seuraten hän aloitti kirkkomusiikin opinnot suoraan Kirkkomusiikkiopiston toiselta luokalta. Nelivuotiseen kouluun hän käytti kaksi vuotta ja suoritti ohessa konservatorion aineita siinä määrin, että sai pätevyyden koulujen laulunopettajaksi. 22-vuotias Anna-Liisa Antila oli valmis työuralle, joka alkoi Hartolan opiston humanististen aineiden opettajana.

Vain yhden työvuoden jälkeen hänet kutsuttiin vasta perustetun Loimaan evankelisen opiston työhön. Internaattiopiskelu muovasi opettajien ja oppilaiden välit lämpimiksi ja kodikkaiksi. Yhteisö oli varsin tiivis ja kontaktit läheisiä. Loimaan aikaa leimasi kuitenkin sota. Uskonnolliset tunteet, menetykset, luopuminen ja suru yhdistivät nuoria. Työtä tehtiin herätyksen ilmapiirissä. Anna-Liisa Antilan kodin perintö oli evankelinen. Hän solahti yhteisöön luontevasti ja oli oppilaiden kertomusten mukaan rakastettava opettaja.

Virgo Clarissima – opinnot jatkuvat

Katkoksista huolimatta työvuosia kertyi kansanopistoissa yhdeksän. Parin viimeisen työvuoden (1943-1945) aikana Antila aloitti määrätietoisen opiskelun Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa. Virkavapaus mahdollisti tämän. Kun virkavapautta ei enää myönnetty, hän erosi tehtävästään ja siirtyi päätoimiseksi opiskelijaksi. Hän oli kokenut, että hänestä on enempään ja että opinnot olivat jääneet ikään kuin kesken. Aikaisemmat tutkinnot olivat vaatimattomia hänen  taitoihinsa ja osaamiseensa nähden. Kolmivuotinen periodi pääkaupungissa tuotti urkudiplomin (kolmantena suomalaisena naisena), oppikoulujen laulunopettajan tutkinnon (nykyisin käytetään musiikinopettaja -termiä), filosofian kandidaatin ja maisterin tutkinnot sekä urkuensikonsertin loistavin arvioinnein.

Opintojensa loppuvaiheessa (1949-1950) hän nautti Suomen kulttuurirahaston apurahaa ja käytti sen urkuopintoihin Kööpenhaminassa Finn Videron johdolla. Opintojen kauniina päätöksenä oli osallistuminen Helsingin yliopiston ensimmäiseen sodan jälkeiseen maisteripromootioon, joka järjestettiin keväällä 1950.

Opettajankouluttaja vai kirkkomuusikko

Jälleen kääntyy lehti elämän kirjassa: alkaa työ opettajankoulutuksessa, Hämeenlinnan seminaarissa. Viransijaisuudesta tuli kohtalokas henkilökohtaisen elämän kannalta. Taloa johti professori Aatto Kaljunen ja pian opiskelijat saavat henkeään pidätellen seurata toisiinsa rakastuneiden opettajien kohtaamisia milloin ruokalassa, milloin rukouksissa tai kaupungilla.

Opettajan työn ohessa Antila koki myös kutsumusta taiteelliseen työhön. Hän haki Turun Mikaelinkirkon auki tullutta urkurin virkaa vuonna 1951 ja sai sen suorastaan äänivyöryllä. Naiset eivät tuohon aikaan vielä hoitaneet urkurin virkoja, vaikka se oli lailla mahdollistettu jo vuonna 1908. Ainakaan Antilaa ennen kukaan nainen ei ollut tullut valituksi urkurin virkaan. Yhden vuoden kestänyt odotus viran täyttökiemuroissa kului Kemijärven vastaperustetussa seminaarissa. Uuden opinahjon intomieli ja kulttuurihenki jätti mieleen Lapin-kaihon ja yöttömän yön lumon.

Paluu etelään, Turkuun, aloitti musiikintäyteisen kauden. Mikaelinkirkon tilaisuuksia nauhoitettiin radioon runsaasti. Oli vilkkaita pyhänseutuja, jolloin vapaahetkiä ei tunnettu. Anna-Liisa Antilasta kehkeytyi Turun musiikkielämän toimija, jonka pianismia, säestyksiä ja urkusooloja kuultiin niin maallisissa kuin kirkollisissakin yhteyksissä. Se, että hän oli ensimmäinen vaalilla virkaan valittu naisurkuri Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, antoi hänelle aseman, jonka kautta hänen asiantuntijuuttaan hyödynnettiin myös lehdistössä. Esimerkiksi Kotimaa-lehti pyysi häneltä lausuntoa modernin musiikin käytöstä jumalanpalveluksissa. Kirkon musiikkitoimen lisäksi Antila hoiti sivutyönä opettajankoulutuksen musiikin tuntiopettajuutta koko Turussa olonsa ajan.

Rakkaus siirtää vuoria

Avioituminen vuonna 1958 Aatto Kaljusen kanssa toi hänet Ouluun opettajakorkeakoulun musiikin lehtorin tehtävään. Yliopistohanke oli ollut vireillä jo useita vuosia ja se perustettiinkin vuonna 1959. Antila oli varautunut tulevan puolison kannustamana yliopiston lehtorin virkapätevyyteen suorittamalla Turussa kasvatustieteen cum laude-arvosanan.  Alkoi 20 vuotta kestänyt työ pätevänä ja arvostettuna musiikin lehtorina. Uraan osuivat koulutusrakenteen murrokset niin yliopistossa kuin koulumaailmassakin. Työ oli monitasoista, vuorovaikutteista ja luovaa. Hänen asiantuntijuuttaan kysyttiin myös varsinaisen viranhoidon ulkopuolella: esimerkkeinä musiikkiluokkien perustaminen Ouluun vuonna 1967, toiminta Oulun seudun konserttiyhdistyksessä ja työskentely hiippakunnallisessa musiikkineuvostossa. Elämänikäinen kouluttautuminen jatkui myös työuran kiireisimpinä vuosina.

Oma lukunsa on musiikillinen aktiivisuus. Opettajankoulutus oli ennen peruskoulu-uudistusta varsinainen kulttuuriahjo. Opettajankoulutuksen opiskelijat saivat sellaiset eväät, että niillä pystyi järjestämään tulevassa työssä vaikka minkälaiset festivaalit. Kuorot ja valiokuorot esittivät kaupunginorkesterin kanssa kantaatteja ja oratorioita. Koulutus tuotti oopperaproduktion, useita kantaatteja, järjesti kansanrunouteen pohjautuvan illanvieton ja koulutuksen vaatimissa juhlissa kuultiin pidemmälle ehtineiden laulajien ja soittajien musisointia. Kaiken kaikkiaan oltiin keskellä kulttuuria, sitä tuotettiin ja siitä elettiin.

Vaikka Antila-Kaljunen ei varsinaisia solistisia urkukonsertteja enää järjestänyt Oulun aikanaan, toimi hän yhteistyössä paikallisten muusikoiden kanssa ja sai siten kanavan musiikilliseen itse-ilmaisuun. Myös koulutuksen monipuolinen musiikkitoiminta täytti taiteelliset ambitiot.

Kunniatohtori

Vain viisi vuotta kestänyt avioliitto päättyi puolison kuolemaan vuonna 1963. Suunniteltu muutto Helsinkiin ei toteutunut.  Anna-Liisa Antila-Kaljunen oli valinnut Oulun puolisonsa työn takia. Nyt hän valitsi Oulun oman työnsä takia.

Eläkevuodet kuluivat aktiivisesti musiikkielämää seuraten ja flyygeliä päivittäin soittaen aina näön menetykseen saakka. Toiminta soroptimisteissa tuotti ystävyyksiä ja kansainvälisiäkin kontakteja. Musiikkikasvattajien kansainväliset ISME -konferenssit veivät kaukomaille jo työaikana, mutta eläkeläisenä oli hauska matkustaa tapaamaan sukulaisia Amerikkaan asti. Tuiran koti oli monen entisen opiskelijansa mieluinen kyläilypaikka. Elämänajan kestäneitä ystävyyssuhteita oli runsaasti. Vuorovaikutus oli vilkasta ja puhelin toimi oivallisena viestivälineenä.

Antila-Kaljunen oli suuresti iloinen tultuaan valituksi Oulun yliopiston kunniatohtoriksi vuonna 1994 ansioistaan Pohjois-Suomen musiikkielämän eteen tehdystä työstä. Ystävällisesti hymyilevän, sivistyneen ja osaavan pedagogin vaikutus säteilee edelleen kasvattamiensa opettajasukupolvien työn kautta koko laajan maakunnan alueella. Häneltä opimme, miten keskeinen asia musiikki voi olla kasvaessamme hyviksi ihmisiksi

Anna-Liisa Antila-Kaljunen on haudattu Intiön hautausmaalle puolisonsa viereen. Oulun yliopiston Saalastinsali sai periä hänen Grotrian Steinweg-flyygelinsä. Lisäksi hänen perhe-eläkkeestään muodostettiin testamentin määräyksellä puolisoiden nimeä kantava rahasto, joka jakaa vuosittain apurahoja musiikillisesti orientoituneille yliopisto-opiskelijoille.