Anna Karjulan esikoisromaanin päähenkilö Ruut kokee tunnemylläköitä ja toiveikkuutta.
”Esikoisteos on suunnattu nuorille aikuisille ja kaikille, jotka ovat joskus olleet nuoria. Kirja tuo näkyväksi herkän nuoren mielenmaisemaa. Siinä käsitellään muun muassa ainoana lapsena elämistä, uusista tilanteista selviytymistä, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta sekä yhteyttä toisiin. Tukalienkin tilanteiden keskellä Jumalan vahvat käsivarret kannattelevat ja kuljettavat kirkkaampia päiviä kohti.” (Kirjasampo)
Lapsuus Pattijoella
Anna Karjula syntyi Oulussa 15.2.1985. Isä, Pekka, toimi Oulussa yrittäjänä. Äiti, Marja-Liisa, opiskeli vielä tuolloin lääketieteellisessä. Vanhemmat viettävät nyt (2026) ansaittuja eläkepäiviä.
Anna kertoo, ettei muista Oulun-ajasta mitään, koska oli vain puolivuotias, kun Karjulat muuttivat Pattijoelle, jonne rakennettiin omakotitalo. Anna sai yksitoista sisarusta. Esikoisena hän on ollut eräällä tavalla vastuunkantaja, ”iso tyttö”. Anna sanoo kokevansa pienemmät sisarukset suurena rikkautena. Heistä huolehtimalla hän sai paljon monenlaisia valmiuksia elämää varten.
”Äidin puolen mummula, Kinnuset, on ollut minulle lapsuudessa tärkeä paikka”, hän muistelee. Isovanhemmat asuivat Pattijoella ja suvun yhteys on aina ollut tiivis.
Lestadiolaisuus on ollut Annan elämässä aina läsnä. Hän sanoo, että Pattijoella ja peruskoulussa hänellä oli paljon kavereita. ”Lähimmät kaverit olivat lestadiolaisia.”
Anna kertoo, että on käynyt Suviseuroissa lähes kaikkina elämänsä kesinä. Se on kesän kohokohta. ”Meillä lapsilla oli jokaisella oma reppu, johon saimme pakata tavaroitamme ja mummu laittoi herkkuja evääksi.” Karjuloilla oli Annan lapsuudessa vuokralla asuntoautoksi muutettu linja-auto, jolla seurapaikalle matkustettiin. ”Talkoisiin olen aina osallistunut. Niistä saa hyvän mielen.”
Lapsuuden harrastuksista Anna nostaa esille osallistumisen läheisen maatilan töihin. Pienellä tilalla oli 7 lypsävää lehmää. ”Opin käyttämään lypsykonetta. Osaan myös lypsää käsin. Heinätöihinkin osallistuin. Heiniä laitettiin vanhaan tapaan seipäille.” Navettatöitä hän muistelee lämmöllä ja voisi palata niihin vielä aikuisenakin.
Käsitöistä tuli Annalle tärkeä harrastus jo kouluvuosina, kun hän sai osallistua Taiteen perusopetukseen ja käsitöiden tekoon peruskouluvuosina. Hän kiittää opettajaansa taidoista, jotka ovat hallussa edelleenkin. ”Aina minulla on joku käsityö työn alla.”
Musiikkia Anna on harrastanut pienestä pitäen. Hän soittaa pianoa ja urkuja. Hän on ottanut soittotunteja yksityisiltä opettajilta. Aikuisena hän on käynyt laulutunneilla Raahen musiikkiopistossa.
Anna kävi peruskoulun Pattasten koulussa, jossa on sekä ala- että yläaste. ”Opettajaksi valmistuttuani silloisista opettajista tuli työkavereita”, hän huomauttaa.
Lukion Anna suoritti Pyhäjoella, jossa lukio on yrittäjyyteen painottuva. Tämä oli isän idea. ”Se oli ihanaa aikaa.” Lukiovuosina hän suoritti psykologian approbaturin, josta oli hyötyä jatko-opintoja hakiessa. Psykologia ja uskonto ovat aina kiinnostaneet Annaa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2004.
Kun kirjoittamisesta tulee puhe, Anna kertoo, että on kirjoittanut siitä asti, kun oppi kirjoittamaan. ”Päiväkirjoja on tallessa vaikka kuinka monta.” Erityisen kiitollinen hän on yläasteen ja lukion suomen kielen opettajilleen. He ”pakottivat” kirjoittamaan.
Luokanopettajaksi
Anna valitsi jatko-opiskelupaikaksi luokanopettajakoulutuksen ja se merkitsi muuttoa Ouluun. Pienestä Pattijoen kyläyhteisöstä suureen Ouluun oli vaikea sopeutua. ”En viihtynyt Oulussa. Se oli minulle liian iso kaupunki. Luonto oli kaukana. Minulla oli koti-ikävä.” Anna valmistui luokanopettajaksi vuonna 2009.
Luokanopettajaksi valmistuttuaan Anna pääsi Raaheen tekemään opettajien sijaisuuksia. Pattasten koulusta, jossa hän itse oli käynyt ala- ja yläasteen, hän sai oman luokan.
Vuonna 2012 Anna jäi pois opettajan toimesta ja muutti syksyn ajaksi Kilpisjärvelle, jossa työskenteli kerroshoitajana. ”Lappi on minulle tärkeä paikka. Käyn siellä aina tilaisuuden tullen.”
Kilpisjärveltä Anna palasi Raaheen. ”Tein monenlaisia töitä, kuten maatilatöitä ja kanttorin sijaisuuksia.” Vuosina 2018–2019 hän toimi luokanopettajana Pirttikoskella.
Kympin lapset
Raahen Seutu uutisoi vuonna 2018: ”Erilainen päättötodistus herättää huomiota ja ihastusta valtakunnallisella tasolla. Anna Karjulan luomassa erilaisessa päättötodistuksessa parhaimman mahdollisen arvosanan saa esimerkiksi ihmisarvo, persoona ja sinuna olemisen taito. Siinä opettaja tykkää jokaisesta oppilaasta pyöreän kympin verran.” (RS 2018)
”Kympin todistuksessa oppilaat saavat pelkkiä kymppejä. Ne korostavat esimerkiksi lapsen ihmisarvoa ja persoonaa. Kääntöpuolella kerrotaan lapsen oikeuksista.
Anna oppilaillesi Kympin todistus samalla kun jaat heille lukuvuositodistuksen. Todistuksesta löytyy ala- ja yläkouluille suunnatut versiot suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, romanikielellä sekä englanniksi. Kampanjan suojelijana toimii Suzanne Innes-Stubb.” (Unicef)
Annalla oli tarkoitus tuoda näkyväksi, että jokainen lapsi on kympin arvoinen. Opettajan työssä hän on nähnyt monenlaisia koskettavia ja kipeitäkin tilanteita. ”Pieni käsi tarttuu kynään ja tekee kaikkensa ja sitten sanotaan, että ei mennyt putkeen.” (RS 2018)
Annan mielestä pitäisi kiinnittää huomiota jatkuvan suorittamisen ja arvioimisen kulttuuria kohtaan. Hän ei ole numeroarvostelua vastaan. Mutta hän esitti tuolloin (2018), että koulumenestyksen sijasta käännetään huomio jokaiseen lapseen itseensä positiiviselta kannalta.
”Hän kertoo tietävänsä monia tapauksia, joissa oppilaat murehtivat koulumenestyksestään ja arvosanoistaan itkuun asti. Koulunkäynnin eteen tulee tehdä töitä, mutta menestys tai sen puute ei saa ottaa yliotetta lapsen arjessa ja itsetunnossa.” (RS 2018)
”Todistus suunniteltiin alun perin peruskouluihin, mutta sitä on jaettu myös esiopetuksessa, lukiossa, toisen asteen oppilaitoksissa ja koulujen ulkopuolella. Todistuksen voi jakaa kevätjuhlan yhteydessä, mutta sitä suositellaan jaettavaksi jo ennen sitä, jotta todistuksesta ehditään keskustella yhdessä.
Kympin todistuksessa on kymmenen kohtaa, joissa puhutaan esimerkiksi ihmisarvosta, persoonasta sekä koskemattomuuden, oppimisoikeuksien ja hyvinvoinnin tärkeydestä.” (Wikipedia)
Usko ja mieli
Anna toimitti vuonna 2018 teoksen Usko ja mieli. Teos valaa toivoa henkisten vaikeuksien keskelle. Siinä on vahva hengellinen näkökulma. Kirja koostuu neljästä osasta, jotka ovat Elämä on lahja, Psyykkiset haasteet eri elämänvaiheissa, Jumalalla on hyvä tahto ja Raamatun sanomaa.
Anna kertoo Raahen Seudun haastattelussa vuonna 2018, että kirjassa on 25 kirjoitusta, joista kuusi on nimettöminä kirjoitettuja kuvauksia mielen järkkymisestä.
Kirjan kasaamiseen Annalta kului noin vuosi. Hän kirjoitti teoksen alustavan sisällysluettelon yhdeltä istumalta keväällä 2016. Sen jälkeen hän tarjosi kirjaideaansa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykselle (SRK) julkaistavaksi.
Apuna kirjan toimittamisessa oli työryhmä. Sen ja SRK:n kustannustoimittajan kanssa Anna alkoi miettiä kirjaan sopivia kirjoittajia. Kirjoittajien käsittelemät asiat ovat niin henkilökohtaisia, että heidän nimiään ei kirjaan haluttu eikä Annakaan tiedä kaikkien kirjoittajien henkilöllisyyttä. (RS 2018)
Melko tavallinen Ruut
Esikoisromaaninsa synnystä Anna kertoo, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) järjesti vuonna 2023 kirjoituskilpailun, johon hän päätti osallistua. Tehtävänä oli kirjoittaa romaani, jossa usko olisi mukana merkittävässä roolissa. ”Kirja syntyi helposti.”
”Kustannustoimittaja oli hyvä tyyppi. Hänen kanssaan oli ilo työskennellä”, Anna arvioi kirjan julkaisukuntoon saattamista.
Kirjan aihe on Annalle tuttu. ”Opiskeluvuosista on kulunut sen verran aikaa, että voin katsoa niitä taaksepäin, mutta ei kuitenkaan ole kulunut liian kauan”, hän pohtii helmikuussa 2026. Kirjoittamista hän sanoo myös terapeuttiseksi kokemukseksi.
Anna myöntää, että kirjassa on jotakin hänen omaa elämäänsäkin. Kirja on kuitenkin mielikuvituksen tuote, johon hän on sekoittanut lisäksi omia kokemuksiaan.
”Vaikka kirjan päähenkilö on lestadiolainen ja vahvasti uskovainen, Karjula ajattelee, että teos voisi kiinnostaa myös niitä, jotka eivät rauhanyhdistysläisiksi lukeudu. Ehkä sellaiselle ry:n ulkopuoliselle lukijalle kirja tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa vanhoillislestadiolaisten elämään ja kulttuuriin.” (RS 2025)
Helmikuussa 2026 Anna miettii toisen romaanin kirjoittamista. Sopiva aihe on juuri nyt hakusessa. Suunnitelmissa on osallistua Avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen jatkokurssille.
Anna asuu Raahessa Pikkulahden äärellä, jossa hänen ympärillään levittäytyvät mutkittelevat luontopolut. Pikkulahti kutsuu häntä aaltoihinsa niin kesällä kuin talvellakin.
