Anna Danielsdotter – Oulun postimestari 1600-luvulla

Anna Danielsdotter oli tyypillinen 1600-luvun kauppiaanemäntä, jolle miehensä kuoleman jälkeen konservoitiin postimestarin virka. Leskeysaikanaan hän onnistui ansiokkaasti viemään sekä talonsa varallisuuden seuraavalle sukupolvelle että hoitamaan kruunun edustajan tehtäviä kotikaupungissaan.

Oulun postikonttoria emännöi usein nainen. Vain pari vuotta Anna Danielsdotterin jälkeen oli vuorossa Anna Lund ja taas parin vuoden kuluttua Maria Lithovia. Sitä seurasi 15 vuoden miesvalta, kunnes Anna Andersdotter Gran otti konttorin johdon käsiinsä. He kaikki olivat edellisten postimestarien leskiä.

Oulun postikonttori mainittiin jo vuoden 1638 postitaksassa, mutta perustettiin vasta 1644. Ensimmäinen posti­mestari oli kestikievaristi, tullimies ja laivanvarustaja Carl Camroun (Cammeron). Skotlantilaista sukua oleva Camroun kuului myös kaupungin raatimiesten joukkoon ja oli valtiopäivämiehenä 1664. Camrounin varakkuudesta kertoo, että hän teki lukuisia lahjoituksia. Hän muun muassa lunasti osan Johannes Messeniuksen kirjastosta kirkolle 1650.

1600-luvulla erikoistuminen tapahtui sukukunnittain ei yksilöittäin. Viranhaltijan tärkein avu olikin herruuden taito, joka saatiin sukuperintönä. Virka oli lähes aina elinikäinen ja siihen oli sijoitettu perheen pääomaa ja työtä. Sen suorastaan katsottiin kuuluvan perheelle. Jatkaja saattoi olla viranhaltijan poika, mutta monesti välittäjänä toimi leski, joka hoiti jonkin aikaa virkaa poikansa puolesta. Kävi myös niin, että leski hoiti uuden postimestarin valinnan ja koulutuksen otta­malla uuden miehen itselleen. Leskien konservointi oli myös ajan sosiaalipolitiikkaa.

Postimestarin tuli merkitä lähetettävät kirjeet postikarttaan. Oli osattava laatia tunnustuskirja, jossa postimestari tunnusti saaneensa lähetyksen ja ilmoitti toimittaneensa kirjeet edelleen. Postiliikenne piti myös säännöl­lisesti tilittää postikamreerille. Tarvittiin siis luku- ja kirjoitustaito, jota harvoilla naisilla oli. Heillä olikin usein apulaisenaan kaupungin koulumestari tai joku muu kirjoitustaitoinen mies. Anna Danielsdotteria auttoi hänen poikansa Balthazar. Perhekunnasta löytyi myös muita kirjoitustaitoisia, sillä tytär Brita oli naimisissa kappalainen Daniel Johannes Tuderuksen kanssa.

Anna Danielsdotter piti postimestarin viran kuolemaansa saakka, mutta ei onnistunut saamaan virkaa pojalleen. Camrounin talon postinhoidon nelikymmenvuotinen traditio katkesi, sillä Oulun seuraava postimestari pormestari Göran Zadler ei ollut sukua edeltäjilleen.