Äitini Anja Liisa Kohkola o.s. Naasko (1928 – 2015) syntyi Ylitornion Portimojärvellä 11-lapsiseen perheeseen. Anjan isä Johannes Naasko toimi Ylitornion kansanhuollon johtajana ja erilaisissa luottamustehtävissä. Äiti Ali Elisabet Naasko o.s. Korpela Kemijärven Vuoskusta hoiti kotia ja perhettä. Anja sai kasvaa sisarusten kanssa omavaraistaloudessa ja oppia Tornionlaakson tapoja ja tottumuksia. Kesällä hän kulki siskojensa kanssa veneellä järvenpäässä lypsyllä, heinäniityillä ja marjametsissä. Jokaisessa talossa oli samanikäisiä kavereita ja silloin juostiin ja leikittiin. Koti ja kyläyhteisö kasvatti ja opetti, miten eletään ja pärjätään maailmalla.
Näin Anja on kirjoittanut omasta lapsuudestaan. Sota-ajan muistona koulusta Anjalla oli jäänyt mieleen sukkien ja käsineiden kutominen rintamalle opettajan ohjauksessa. Hän tunsi palvelevansa isänmaata pikkulottana. Toinen muisto pelottavasta sota-ajasta oli Lapin sota ja evakkoon lähtö, kun Anjan täytyi jäädä kahdestaan veljensä Pentin kanssa kotiin Taloniemeen, lehmiä paimentamaan. Ikkunat oli peitettävä, etteivät ryssän lentokoneet huomaa talossa valoja ja liikettä. Päivittäin käytiin naapurissa kuuntelemassa uutisia radiosta, mitä sotarintamalla oli tapahtunut. Radiota ei vielä ollut jokaisessa talossa, ja sekin oli mieliin painuvia lapsuuden muistoja. Anja muisteli myös Ylitornion kirkon rakentamista sota-aikana, jolloin naiset tekivät paljon talkootyötä miesten ollessa rintamalla. Anjakin sai pikku-tyttönä kantaa tiiliä muurareille. Ylitornion kirkkoa kutsutaankin naisten kirkoksi, koska naiset ovat sitä rakentaneet.
Siirrytään uuteen elämänvaiheeseen
Sodan jälkeen Anja sai käydä kauppakoulun Rovaniemellä. Siihen aikaan naisten kouluttautuminen ei ollut järin yleistä, opiskelu maksoi ja koulutus saattoi mennä hukkaan, koska usein naimisiinmenon myötä naisen paikka oli lopulta kotona. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli Länsi-Pohjan kaupassa Kantomaanpäässä. Vapaa-aikana Anja seurusteli Aavasaksalla kohtaamansa Erkin kanssa ja heidät vihittiin avioliittoon heinäkuussa 1950.
Mentyään naimisiin Erkin kanssa Anjakin luopui työstään kaupassa, ja muutti Ratasjärvelle Kohkolan taloon miniäksi. Itsenäiseksi emännäksi taloon tuleva nuori Anja-Liisa oli haettu Portimojärveltä – ei toki kaukaa, vaan naapurin seurakunnasta Ylitorniolta. Hän ei siten ollut mikään ” junan tuoma” ja hallitsi täysin tornionlaaksolaiset tavat ja tottumukset.
Kohkolan talossa hän kohtasi vahvan Lempi-emännän. Anoppina Lempi halusi näyttää, kuka on emäntä talossa jakaen käskyjä uudelle miniälleen ja neuvoen miten tässä talossa toimitaan. Hän väheksyi myös uuden miniän mukanaan tuomia myötäjäisiä taloon. Eihän Anjalla niitä paljon ollutkaan, vain omia kapioita ja yhteiseksi saadut häälahjat. Yleinen tapa paikkakunnalla kun oli, että tultuaan taloon uudeksi emännäksi myötäjäisiä tuotiin useampia kuormia. Lempi-anoppi nöyryytti uuden emännän piian asemaan talossa, koska oli itsekin noussut piiasta emännäksi.
Anja oli luonteeltaan hiljainen, tekevä ja osasi aina löytää oikean tien sovitteluun.
Olihan se selvää, että yhteenottoja tahtoi tulla yhteisessä taloudessa vahvan anopin kanssa. Hyviä pieniä esimerkkejä olivat huonekalujen järjestyksen muuttaminen tai keittiössä komento: ”Neuvot piethään paikahlaan.” Erkki-isäntä ei näihin asioihin paljon puuttunut. Anjakin oli vain puhumatta ja tuumasi: ”Mitä niistä, ei se ole niin kauheaa, antaa mennä toisesta korvasta ulos”, ja lähti hoitamaan muita hommia. Tässä mitattiin Anjan lujuus ja lempeys jatkaa yhteisessä taloudessa anopin kanssa. Hän oli avioliittolupauksensa antanut, olla yhdessä puolison kanssa myötä- ja vastoinkäymisissä. Avioeroa hän ei edes miettinyt, koska Erkin kanssa hänellä ei ollut mitään ongelmia, ja talouskin oli kunnossa. Siihen aikaan avioero olisikin ollut suuri häpeä. Esiin tuli selvästi peräpohjolainen naiskohtalo, mikä näytti toistuvan sukupolvien saatossa.
Sen sijaan, että olisi saanut tulla taloon itsenäiseksi emännäksi Anja saikin ottaa vastaan kovan työmaan karjanhoitajana ja muissa raskaissa talon töissä. Lehmiä oli talossa 12 lypsävää ja joutokarjaa. Alussa oli lypsäminenkin käsin, mutta myöhemmin hankittiin lypsykone mikä helpotti toimintaa. Lapsia syntyi aluksi kaksi peräkkäisinä vuosina, myöhemmin vielä kolmaskin, ja niitä piti hoitaa navettatöiden ja muiden töiden välissä. Kesällä hän oli mukana heinäniityillä ja hoiti aamuin illoin myös lehmät. Hän toimi paljon Erkki-puolison kanssa yhdessä ulkosalla ja anoppi huolehti keittiöstä sekä ruokailusta talon omilla tavoilla.
Elämänkulku tasaantuu
Elettiin yhteisessä taloudessa pohjolan ikuista kiertoa vuodesta toiseen ja elämä tuntui tavallisen tasaiselta. Puhdetöitä tehtiin yleensä talviaikaan sisätiloissa. Pirtissä olivat kangaspuut ja Anja kutoi päiväsaikaan navettatöiden välissä milloin mattoja, raanuja, peittoja ja verhojakin omista ohuista lampaanvillalangoista.
Kylä oli elävä, ompeluseuroja ja tupailtoja pidettiin talviaikaan. Anja oli mukana erilaisissa järjestöissä ja toimi kylän parhaaksi Ratasjärven maa- ja kotitalousnaisten sihteerinä ja taloudenhoitajana.
Erkki-puoliso omisti auton, joten anoppilassa vietetyn ja työstä raskaan elämän vastapainoksi koko perhe sai toisinaan tavata Anjan sukulaisiakin. Iltakylässä käytiin Anjan sisarien luona ja päiväkylässä Portimojärvellä kotipaikalla. Tämä antoi paljon kevennystä Anjan ja koko perheen yhteiseen jaksamiseen.
Suuret muutokset
Rauhallinen ja tasainen elämänrytmi särkyi, kun Erkki-puoliso, isä, poistui äkkiä luotamme vuonna 1984. Se oli suuri järkytys Anjalle ja meille lapsille. Elämän täytyi kuitenkin jatkua. Anja ei halunnut luopua lehmistä, hän vaikeni aina kun asiasta keskusteltiin. Lehmät ja niiden hoitaminen olivat Anjan turva suuressa surussa. Hän piti lehmistä kiinni viimeiseen asti, kunnes joutui niistä pakolla luopumaan.
Toinen huomattava luonteenpiirre, lempeys, tuli lopulta mitattua, kun Anja hoiti kotona loppuun asti voimakastahtoisen Lempi-anoppinsa, joka poistui luotamme keväällä 1989.
Anjan lujuutta ja kestävyyttä elämän pitkospuilla mitattiin vielä yhden suuren surun kohdatessa, kun oma lapsi, Markku, menehtyi traagisesti vuonna 1996 tulipalossa.
Anja sai elää aktiivisen, vaiherikkaan ja pitkän elämän, mihin mahtui kivikkoisiakin polkuja, mutta hänen aurinkoinen luonteensa, lempeys ja seurallisuus auttoivat aina kulkemaan eteenpäin. Nämä luonteenpiirteet olivat äitini rikkaus tässä elämässä. Viimeiset vuodet Anjan vietti Pellon Iltaruskossa, missä hänellä muistiin nousivat vielä sota ja ryssän pelko. Hänen elämänsä päättyi 12.11.2015 Pellon terveyskeskuksessa 1 kuukautta vaille 87-vuotiaana.
