• Naisten Ääni – suomalaisen naisen elämää
  • Naisten Ääni -hanke
  • Tule mukaan
  • Kirjoita artikkeli
  • Lue elämäkertoja
  • Yhteistyökumppanit
  • Mediapankki
Kuuntele

Aino Ohvo

Aino Ohvo puhuu Karjalaan jääneiden muistomerkillä 1958.

Sukunimi:
Ohvo, o.s. Karilainen

Etunimi:
Aino

Elinaika:
1907-1962

Synnyinpaikka:
Pyhäjärvi

Kuolinpaikka:
Säkylä

”Olen lähtenyt monien tehtävien keskeltä ehtimättä usein ajatella aihetta, josta puhua, mutta aina olen saanut innostusta ja voimaa työhöni.” Näin kirjoittaa Aino Ohvo, maatalon emäntä ahkerasta järjestötyöstään.

Nuorisoseuratoimintaa 

Aino Ohvo syntyi 27.8.1907 Pyhäjärven Alakylässä. Ainon veli Ville sai ainoana poika perheessä koulutuksen kansakoulun opettajaksi Kajaanin seminaarissa. Kotona käydessään Ville järjesti koti-iltamia ja innosti sisariaan nuorisoseuratoimintaan, missä oli kirjoituskilpailuja ja erilaisia henkisiä kilpailuja. Aino innostui esiintymään, kirjoittamaan ja osallistumaan Aino tutustui silloisessa aktiivisessa nuorisoseuratoiminnassa Martti Ohvoon ja muutti tämän kotiin Rammansaaren Ohvolan emännäksi. Sekä Martista että Ainosta tuli aktiivisia nuorisoseuralaisia.

Nuorisoseuratoiminnan, joka alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla, pyrkimyksenä oli sivistää ja kasvattaa nuorisoa ja lopettaa aikaisemmat sopimattomat kokoontumis- ja huvittelumuodot, joina pidettiin piirileikkejä, nurkkatansseja ja kyläkeinuiltoja. Niihin liittyi usein juopumisia ja muuta sopimatonta käyttäytymistä. Haluttiin tarjota jotain parempaa, kohottavampaa ja opettavampaa.

Nuorisoseuroja perustettiin Räisälässäkin moneen kylään, vaikka ensin 1895 perustetun Räisälän Nuorisoseuran oli tarkoitus tyydyttää koko pitäjää. Särkisalon nuorisoseura, johon Aino ja miehensä Martti kuuluivat aktiivisina jäseninä, sai oman talon 1920.

Aluksi seurat järjestivät ns. perheiltamia, joista muodostui arvokkaita kasvatustilaisuuksia. Jo edellisessä tilaisuudessa suunniteltiin ohjelma seuraavaa varten ja määrättiin ohjelmanumeroiden suorittajat. Nimi tuli siitä, että esittäjät tulivat tietystä perheestä. Jälkikäteen arvosteltiin esitys myös sisällöltään. Innostus oli suurta ja Aino oli mukana koko sielultaan. Hän piti puheita, kirjoitti runoja ja kronikoita ja oli mukana toimittajassa Salon sointuja -lehteä, joka sai ensimmäisen palkinnon Käkisalmen Ns. piirin lehtikilpailuissa.

Kaksi evakkomatkaa

Aino Ohvon perhe, mies ja kaksi lasta, kokivat karjalaisten tavoin evakkomatkan kaksi kertaa. Lopulliseksi kotipaikaksi tuli Säkylä 1949, minne valmistui uusi koti. Se ei lopettanut Ainon aktiivista järjestötoimintaa. Monissa tilaisuuksissa hän esitti koskettavia runojaan:

Ristiään kantain Karjalan mies,
kärsi hiljaa tuskan ja kodittomuuden.
Kun oli kylmänä kotilies,
hän toivossa rakensi kodin uuden. 

Aktiivinen martta

Hän oli myös aktiivinen martta jo Karjalassa asuessaan. Räisälän Martat kokoontuivat jälleenrakennusaikana eri puolilla Satakuntaa. Säkylään perustettiin Räisälän Marttayhdistyksen alainen Säkylän siirtomarttakerto 1945 ja sen puheenjohtajaksi valittiin Aino Ohvo. Hän kuului myös Marttaliiton valtuuskuntaan ja oli Satakunnan Marttapiiriliiton puheenjohtaja vuodesta 1955. Toiminta oli erittäin vilkasta. Martat laativat esim. pihasuunnitelmat moneen uuteen kotiin, järjestivät kutoma-, kodinhoito-, leivonta-, joulukoriste- ym. kursseja ja niille aina juhlavat päättäjäiset, joihin Aino kirjoitti usein runon tai kronikan, kuten tämänkin kuvaavan värssyn:

Siell´ vanhast tehtiin takkeja, mekkoja
ei pistehiä tarvita, ei läskiä ei voita
Miss´oll paha rikkopaikka, siihen tehtiin tasku
missä hiukan luopunutta, siihen tehtiin lasku.

Maatalousnaisten ja seurakunnan kanssa toimittiin yhdessä ja järjestettiin retkiä. Hankittiin vuokrattavaksi puutarharuiskuja, Mehu-Maijoja ja kangaspuita. Maaseudun naiset tulivat innokkaina toimintaan mukaan, olihan niin monella puutteita jo peruskoulutuksessa. Marttojen teemavuosilista kertoo toiminnan monipuolisuudesta:

1952 Kodin talousvuosi
1953 Terveysvuosi
1954 Virkistysvuosi
1955 Kasvatusvuosi
1956 Opintovuosi
1957 Rakennusvuosi
1958 Ravitsemusvuosi
1959 Perinteiden vuosi
1960 Harkinnan vuosi
1961 Vihannesvuosi
1962 Konevuosi

Kuka voisi sanoa, etteivätkö naiset olisi halunneet ja saaneet opastusta monelta elämän alalta! Martat kuten kansanopistotkin paikkasivat väestön koulutuksen puutteita huomattavasti. Marttatyössä lähentyivät myös paikalliset naiset ja Karjalasta tulleet evakot. Molemmat oppivat toisiltaan uusia asioita.

Yhteiskunnallista vaikuttamista

Aino Ohvo kuului myös Mannerheimin lastensuojeluliittoon sekä Tiurinlinnan Säätiön valtuuskuntaan. Hän toimi myös Maanviljelijäin Osuuskaupan naistoimikunnassa Säkylässä, Maalaisliiton Naisten Satakunnan piirin johtokunnassa ja oli Säkylän osaston puheenjohtaja. Hän oli mukana Säkylän seurakunnan diakoniatyössä ja presidentin vaalin valitsijamiesehdokkaana 1955. Kunnallispoliitikkona hän piti monta voimakasta puhetta Maalaisliiton jäsenenä. Hän puhui Osuustoimintapäivillä, Karjapäivillä ja monessa muussa tilaisuudessa yrittäen aktivoida naisia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Monet hänen puheensa ja runonsa löytyvät lähteenä olevasta kirjasta Sana kantaa.

Kirjoittaja

Tuulikki Ritvanen

Lähteet

Sana kantaa, toim. Maija Ailasmaa, julkaisija Särkisalon Kyläjuhlat, Satakunnan Painotuote Oy, 2004

Aino Ohvon vävy, Ilkka Suutari on tarkistanut tekstin.

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.

Categories : Naiselämää maaseudulla, Naisten Ääni, Siirtolaisia ja evakkoja, Työelämä, Yhdistyksissä luodaan hyvinvointia

Suomalainen Naisliitto ry
Aurorankatu 17 A 11
00100 Helsinki

info@naistenaani.fi, ota yhteyttä

Naisten Ääni -verkkosivun omistaja ja Naisten Ääni – artikkelitietokannan rekisteripitäjä on Suomalainen Naisliitto ry.

Artikkelien lainauksissa pitää olla näkyvissä kirjoittajan nimi ja Naisten Ääni!

Tietosuojalauseke

 

Naisten Ääni -verkkosivulla on käytössä evästeet verkkosivun toimintaa ja sivuston kehitystä varten. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Voit estää evästeiden käytön valitsemalla "En hyväksy". Hyväksyn Lue lisää evästeistä
Käytämme evästeitä

Privacy Overview

This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary
Always Enabled
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Non-necessary
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
SAVE & ACCEPT