Aino Malmberg - Ylirajainen feministi, naisasianainen, verkostorakentaja

Aino Malmberg oli suunnannäyttäjä, ns. ensimmäinen monessakin mielessä. Hän oli Tekla Hultinin kanssa ensimmäinen suomenkielisestä koulusta ylioppilastutkinnon suorittanut nainen. Hän kuului siihen sukupolveen, joka pääsi ensimmäisenä naisena opiskelemaan yliopistossa. Aino vihittiin nuorena Emil Malmbergin kanssa ja heistä tuli yliopistohistoriamme ensimmäinen akateemisesti koulutettu aviopari ja Ainosta ensimmäinen yliopistossa opiskellut opiskelijaäiti.

Aino Malmberg kirjoitti ensimmäisenä Pohjoismaissa naisten romanttista rakkautta käsittelevän novellin Ystävyyttä vuonna 1903.

Kirkkoherran tytär 

Aino Emma Wilhelmina Perenius syntyi Hollolassa pappisperheeseen 24.2.1865. Ainon isä Johannes (Johan) Perenius (1820-1881) oli sepän poika, vaatimattomista oloista lähtenyt, rahvaan joukosta säätyläiseksi noussut. Ruotsinkielisen koulutuksen saanut Perenius opiskeli mm. Porvoon kimnaasissa, jossa oli opettajana ollut mm. Johan Ludvig Runeberg. Pereniuksesta tuli teologisen tiedekunnan opiskelija Keisarillisen Aleksanterin yliopistossa ja pappisvihkimyksen hän sai Hollolan kappalaisen apulaiseksi vuonna 1848.

Ainon äiti Edla Olivia Björkstén (1827-1906) tuli pappissuvusta. Ainon vanhemmat oli vihitty vuonna 1850. Perheeseen syntyi kuusi lasta, puolet lapsista menehtyi jo pieninä. Ainon lisäksi veljet Johan Alexander (1851-1910) ja Johan Usko Wilhelm (1857-?) saavuttivat aikuisiän.

Pereniuksen koti oli kaksikielinen kulttuurikoti. Heillä oli kirjoja ja kulttuuriin vanhemmat suhtautuivat hyvinkin monialaisesti. Aino sai käydä pianotunneilla ja opetella maalausta, käydä tanssikoulua. Vanhemmat kävivät jopa Jyväskylässä katsomassa Suomalaisen teatterin esittämänä Aleksis Kiven näytelmää Lea. Perheen lapsille haluttiin koulutus. Kolmen lapsen yksityiskoulujen vuosimaksut ja muut kulut olivat taloudellisesti merkittäviä.

On luultavaa, että Aino kävi Petäjäveden yksityistä kansakoulua ensin ja sitten kymmenvuotiaana hän aloitti Jyväskylän yksityisessä tyttökoulussa, jonne kotoa oli matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Tyttökoulussa ahkeralla tytöllä meni viisi vuotta.

Suomenkielisestä jatko-opistosta ylioppilaaksi

Ainon isä, Petäjäveden seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra, Johan Perenius kuoli 60-vuotiaana vuonna 1881. 15-vuotiaalle Ainolle ja Olivia-leskelle tämä tiesi taloudellisesti vaikeata aikaa. Kuolinpesä oli nimittäin velkaantunut. Maksettavaa jäi 6 000 markkaa, jotain 27 000 euroa nykyrahassa. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin asettaa kuolinpesä konkurssiin. Vararikko ei sammuttanut Ainon opiskeluhaluja. Äiti jäi Petäjävedelle köyhtyneenä mutta aktiivisena ja arvostettuna prostinna Pereniuksena.

Aino muutti Helsinkiin ja kirjoittautui Helsingin suomalaiseen tyttökouluun. On epäselvää, kuka maksoi lukukausimaksut ja eläminenkin maksoi. Ehkä veljet tai Olivia-äidin sukulaiset. Olisiko äidiltä kuitenkin riittänyt lesken eläkkeestä lähetettäväksi tyttärelleen? Koulun vuosimaksu oli nimittäin kymmenesosa johtajattaren vuosituloista, ei siis mikään pieni summa. Aino asui edullisesti oppilasasuntolassa, Maria Hertzin ”puulaakissa”, ja viihtyi hyvin ikäistensä seurassa.

Vuonna 1883 Aino sai tyttökoulusta päästötodistuksen. Seuraavaksi oli vuorossa yksityinen, kaksivuotinen suomenkielinen Suomalainen jatko-opisto, josta hän valmistui opettajaksi yhdessä elinikäisen ystävänsä Tekla Hultinin (1864-1943) kanssa.

Helsingin suomalaisen tyttökoulun yhteyteen oli nimittäin perustettu vuonna 1881 jatko-opisto, jonka tarkoituksena oli antaa korkeampaa yleistä sivistystä ja valmistaa opettajia uusiin suomenkielisiiin tyttökouluihin.

Aino Pereniuksesta ja Tekla Hultinista tuli jo parikymppisinä julkisuuden henkilöitä. He nimittäin kirjoittautuivat jatko-opiston jälkeen ylioppilaskirjoituksiin ja saivat ylioppilastutkintotodistuksen vuonna 1886 – ensimmäisinä suomenkielisinä naisina. Vain neljä ruotsinkielistä suomalaisnaista oli pääsyt ennen heitä ylioppilaiksi (Marie Tschetschulin, Karolina Eskelin, Ina Rosqvist, Emma Irene Åström). Ainon tie yliopisto-opintoihin avautui.

Matematiikkaa, luonnontieteitä ja rakkautta

Ylioppilastutkinnon suorituspäivänä kesäkuun 9. päivänä vuonna 1886 Aino Perenius kirjattiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston opiskelijaksi filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisen osaston opiskelijaksi. Valinnan ymmärtää, koska matematiikka ja luonnontieteet kiinnostivat häntä ja hän oli hyvä näissä aineissa.

Neljä naista opiskeli nyt yliopistossa ja he alkoivat kokoontua yhdessä. Naisethan eivät päässeet osakuntien jäseniksi. Vuonna 1890 useampi nainen oli jo opiskelemassa ja vähitellen ryhmä järjestäytyi ja nimeksi vakiintui De kvinnliga. Ryhmän jäsenistä Telma Hultinista ja Alma Söderhjälmistä tuli Ainon ystävät ja auttajat.

FK, luonnonhistorian ja maantieteen opettaja Emil Othniel Malmberg (1863-1952), joka oli valmentanut Ainoa ja Teklaa ylioppilaskirjoituksiin, rakastui Ainoon ja häät vietettiin kesäkuun 9. päivänä 1887. Heille syntyi kolme poikaa: Kaarlo Lauri Thorvald (1888-1948), Erik Leo Johannes (1892-1934) ja Olavi Ensio Wilhelm (1893-1920). Malmbergin perhe oli ensimmäinen suomalainen akateeminen perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat olleet yliopisto-opiskelijoita. Emil Malmberg toimi tuntiopettajana useassa eri oppilaitoksessa, joten viisihenkisen perheen talous ei ollut kovin vankalla pohjalla.

Miten Ainon opinnot nuorena perheenäitinä sujuivat? Hyvin, mutta hitaasti.  Hän piti välivuosia, jopa neljä vuotta yhdessä vaiheessa. Luonnontieteilijää ei Aino Malmbergistä tullut. Hän vaihtoi vuonna 1895 englannin kieleen ja kulttuuriin. Hän osasi jo kieltä, oli suomentanut jo useita Rudyard Kilpingin tekstejä. Kymmenen vuotta Aino oli ollut yliopisto-opiskelija. Hän valmistui vuonna 1897 saatuaan opettajakandidaatin tutkintopaperit. Tuohon aikaan sai oppiarvotutkintojen lisäksi suorittaa hallinnollisiin tehtäviin vaadittavia virkatutkintoja.

Englannin kielen opettaja ja kirjailija

Ura opettajana alkoi yksityistunteja pitämällä ja toimimalla Suomen liikemiesten kauppaopistossa tuntiopettajana.

Käännöstyöt ruotsista ja englannista toivat lisäansioita jo uran alkuvaiheessa. Aino kirjoitti sanoma- ja aikakauslehtiin artikkeleita kotimaasta ja maailmalta sekä omia kertomuksia. Hänestä tuli 36-vuotiaana kirjailija julkaisemalla novellikokoelman Tien ohesta tempomia vuonna 1901 Otavan kustantamana.

Aino Malmberg julkaisi kaiken kaikkiaan 10 teosta, joista viimeisin Johtaja vuonna 1933. Hän kirjoitti ensimmäisenä Pohjoismaissa naisten romanttista rakkautta käsittelevän novellin Ystävyyttä, joka sisältyi Totta ja leikkiä teokseen vuonna 1903.

Hänen sanomalehti- ja aikakauskirjakirjoituksia sekä artikkeleita on kymmeniä. Suomennoksiakin on yhteensä 21. Marjo-Riitta Antikaisen ja Erkki Tuomiojan kirjoittamassa teoksessa Edelläkävijä; Aino Malmberg – aktivisti, feministi, sosialisti on yksityiskohtainen luettelo Ainon tuotannosta. On ollut ilo lukea edellä mainittua hyvin kirjoitettua elämäkertaa unohdetusta Aino Malmbergistä.

Naisasianainen 

Jo ennen avioliittoaan Aino liittyi Suomen Naisyhdistyksen jäseneksi 1887. Avioiduttuaan aktiivijäsenyys jäi syrjään vähäksi aikaa. Jäsenluetteloon hänet merkittiin uudestaan 1895. Naisyhdistyksen puheenjohtajana oli tuolloin yhteiskunnallinen vaikuttajanainen, konservatiivi ja angloamerikkalaisen naisasialiikkeen verkostoituja Aleksandra Gripenberg (1857-1913).  Gripenberg oli kansainvälinen, kielitaitoinen naisasianainen, joka oli mukana Kansainvälisen Naisliiton (International Council of Women, ICW) toiminnassa ihan alusta alkaen, siis vuodesta 1888, jopa toimien järjestön kunniavarapuheenjohtajana ja rahastonhoitajana. Harvinaista jopa tänäkin päivänä!

Lontoossa ICW järjesti kokouksen vuonna 1899, jossa Aino Palmberg esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti kansainvälisellä areenalla pitämällä esitelmän Suomen naisista kirjallisuuden alalla ja tietysti englanniksi. Malmberg käytti tilaisuutta hyväkseen ja puhui samalla myös venäläisten harjoittamasta sorrosta Suomessa. Tätä aihetta hän tulisi jatkamaan vielä pitkään. Kokouksessa oli muuten edustettuina 24 maata ja yleisöä yli 5 000 henkeä, yli 300 esitelmää! Miten Aino uskalsi?

Malmberg etääntyi Naisyhdistyksen toiminnasta vuosisadan vaihteessa. Hän ei hyväksynyt yhdistyksen kantaa rajoittaa rahvaannaisten ääni- ja vaalioikeutta. Naisasialiitto Unioni oli erkaantunut Suomen Naisyhdistyksestä vuonna 1892. Unionilaiset olivat ehdottaneet yhteistä sekä porvarillisten että työväen luokan naisten äänioikeuskokousta, josta sittemmin tuli hyvin riitaisa. He esittivät naisille ääni- ja vaalioikeutta samoilla ehdoilla kuin miehille. Tätä eivät Naisyhdistyksen edustajat hyväksyneet. Unionilaiset olivat myös uskonnolliselta katsomukseltaan vapaamielisempiä ja he kannattivat vapaampaa seksuaalimoraalia kuin Gripenbergin yksinvaltaisesti johtama Naisyhdistys.

Venäläinen kenraali Nikolai Bobrikov (1839-1904) nimitettiin 1898 Suomen kenraalikuvernööriksi. Hän ajoi Suomen liittymistä kiinteämmin Venäjän yhteyteen. Tähän reagoitiin monella tavalla, mm. kesällä 1901 järjestäytyi kagaali, joka rakensi maanlaajuisen vastarintaorganisaation. Seuraavana vuonna Maissi Erkko (1872-1936) ja Tekla Hultin perustivat naiskagaalin. Aino lähti mukaan maanalaiseen toimintaan salakuljettamalla mm. Ruotsissa painettua Fria Ord -lehteä.

Aino Malmberg osallistui myös vuonna 1904 perustettuun Maanalaisen Suomen Aktiivisen Vastustuspuolueen toimintaan. Hänellä oli yhteyksiä Venäjän vallankumouksellisiin. Lokakuussa 1907 vieraillessaan Pietarissa ja ei suinkaan millään turistimatkalla Aino vangittiin ja vietiin Špalernajan vankilaan, josta hän vapautui neljän päivän päästä. Maaliskuussa 1909 Aino Malmberg pakkasi pakaasinsa ja pakeni Lontooseen. Syyt olivat aktivismi ja aviokriisi. Aino pelkäsi joutuvansa venäläisten santarmien huostaan, olihan hänellä tästä jo kokemusta. 

Avioero ja vuodet maailmalla

Lontooseen muuttaminen oli siis vapaaehtoinen maanpako. Ei Aino Suomea unohtanut, vaan hän aloitti vuosikausia kestävän kampanjan Suomen tilanteesta Venäjän puristuksessa niin Britanniassa kuin USA:ssakin. Aino Malmberg oli hyvä puhuja, hänellä oli valmis verkosto ja hyvä kielitaito.

Avioliitto tuli tiensä päähän. Syyskuussa 1909 Emil Malmberg haki Helsingin raastuvanoikeudelta avioeroa hylkäämiseen vedoten. Ainohan asui Lontoossa, tähän oli helppo vedota. Avioliitto raukesi 16.2.1910. Poikkeavaa oli tuohon aikaan se, että nainen tuomittiin syylliseksi hylkäämiseen. Entiselle aviomiehelle jäi omaisuus ja velat. Lapset, joista nuorin oli 15-vuotias ja vanhin 21, jäivät isänsä luokse Helsinkiin. Avioero helpotti 43-vuotiaan Ainon elämää, mutta se toi uuden ongelman – Ainon talous romahti ja lapsia oli ikävä.

Asuinpaikkana Lontoo oli jo jonkin verran tuttu. Ensimmäisen kerran Aino vieraili Englannissa vuonna 1895 ja tämän jälkeen melkein vuosittain. Hän oli opiskellut englantia Lontoon yliopiston kielikursseilla ja hän oli solminut hyvät suhteet suffragetteihin. Hän oli Tekla Hultinin kanssa osallistunut Women´s Freedom Leaguen järjestämiin tilaisuuksiin ja puhunut naisten äänioikeudesta.

Hän oli tavannut myös Englannin työväenliikkeen vaikutusvaltaisia henkilöitä mm. Ramsay MacDonald (1866-1937) ja kirjailijoita, joiden tekstejä Aino oli suomentanut. Tunnetuin kirjailijoista oli George Bernard Shaw (1856-1950), joka liikkui samoissa sosialisti-intellektuellien piireissa kuten Ainokin. Shaw sai muuten Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1925. Hänen tunnetuin teoksensa on Pygmalion paremmin tunnettu musikaalina My Fair Lady.

Aino Malmberg oli koulutukseltaan englannin opettaja. Tätä työtä hän ei kuitenkaan voinut tehdä Englannissa vaan toimeentulo muodostui esitelmistä ja sanomalehtiartikkeleista. Suomen valtio tuki Ainoa hänen työssään tehdä Suomea tunnetuksi. Hän myös auttoi Lontooseen tulleita suomalaisia. Valtioneuvosto myönsikin IV luokan Vapaudenristin vuonna 1918 Aino Malmbergille.

Lecture League tarjosi hyvin palkattua viiden vuoden sopimusta vuonna 1910. He lupasivat järjestää esitelmäkiertueen myös Yhdysvaltoihin, joka toteutui vuonna 1912. Naisten äänioikeus ja Suomen asia olivat puheiden ydinsanomat. Tilaisuuksien järjestelijä oli National American Woman Suffrage Association.

Kaiken kaikkiaan Aino Malmberg teki neljä puhujamatkakiertuetta Yhdysvaltoihin. Häntä aatteellisesti lähinnä olevat tahot kuten naisjärjestöt, rauhanliikkeet ja vasemmistojärjestöt vastasivat järjestelyistä.

Aino Malmberg lähti puolikuntoisena vielä Australiaan vuonna 1928 tutkiakseen suomalaisten siirtolaisten oloja, ulkoministeriö avusti matkakustannuksissa. Matka kesti puoli vuotta ja tuloksena oli teos Suomi Australiassa, joka ilmestyi 1929.

Paluu Suomeen

Vuodesta 1909 aina vuoteen 1918 oli Aino Malmberg asunut Lontoossa ja nyt oli aika palata Suomeen, joka sisällissodan vuoksi oli kahtiajakautunut maa. Sosialisti Aino Malmbergin pojat Lauri ja Erik olivat liittyneet jääkäriliikkeeseen ja Laurista tuli jopa suojeluskuntapäällikkö ja Ingmanin hallituksen puolustusministeri. Ainolla oli Lauriin eriävistä poliittisista mielipiteistä huolimatta läheiset suhteet. Hänen ulkomailla oleskelunsa auttoi Lauria myös tämän sotilasuralla, eihän äiti halunnut olla esteenä vanhimman poikansa etenemisessä yhteiskunnan huipulle.

Pojista Olli (Olavi) oli Ainolle läheisin. Hän jopa asui muutamia kertoja äitinsä luona Lontoossa ja kävi äitinsä järjestämissä hoidoissa. Olli oli nimittäin sairastunut keuhkotautiin jo vuonna 1912 ja tämä aiheutti huolta Ainolle. He olivat maailmankatsomukseltaan samalla aaltopituudella, myös kirjallisuus yhdisti heitä. Olli kuoli heinäkuussa 1920.

Vuonna 1931 Aino muutti pysyvästi Suomeen, koska valtion tuki loppui ja kirjailijaeläkettä hänelle ei myönnetty. Terveyskin reistaili. Heikko taloudellinen tilanne ei sallinut yksin asumista, joten hän asui viimeiset vuotensa poikansa, Suojeluskuntain komentajan Lauri Malmbergin luona Helsingin Merikadulla talossa, jonka Suojeluskuntajärjestö oli rakennuttanut yliesikunnan upseeristoa varten.

Aino Malmberg kuoli 67-vuotiaana 3.2.1933 melkein varattomana. Hänen kuolemansa ylitti uutiskynnyksen koko Suomessa. Yli 40 lehteä julkaisi uutisen ja muistokirjoituksia. Tähän vaikutti varmasti tunnettujen poikiensa sotilasura jääkärinä ja komentajana: Lauri sotilasarvoltaan kenraali ja suojeluskuntain komentaja ja Erik everstiluutnantti. Aino nähtiin lähinnä Lontoossa asuvana kirjailijana sekä Suomen asioita ajaneena luennoitsijana. Kovin yksipuolinen tulkinta, täytyy sanoa. Ja miksikähän?

Malmbergin kuva oli monipuolisempi ulkomailla. The New York Timesin muistokirjoituksessa helmikuussa 1933 hänet mainittiin kirjailijana, pasifistina, feministinä ja patrioottina. Lehti mainitsi myös Aino Malmbergin olleen ensimmäisiä naisopiskelijoita Helsingin yliopistossa.

Aino Malmberg siunattiin kristillisin menoin. Siunauksen toimitti Malmbergin tuttava kirkkoherra Arvi Järventaus. Hautajaisiin kokoontui suuri joukko ihmisiä: omaiset, ystävät, tuttavat. Yksi parhaimmista ystävistään Tekla Hultin laski naisylioppilaiden seppeleen.

Aino Malmberg lepää Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Miina Sillanpää kirjoitti muistokirjoituksen Toveritar-lehdessä:

Aino Malmbergin muistolle.

Lehtemme monivuotinen avustaja Aino Malmberg jätti meidät. Aino Malmberg oli innokas vapaustaistelija, joutui aikoinaan bobrikoffilaisvainon alaiseksi, vangittiin ja vihdoin karkoitettiin. Niin hän siirtyi valtiollisena pakolaisena Lontooseen, liittyen siellä Työväenpuolueeseen, jota edusti kansainvälisessä kongressissa Kööpenhaminassa.

Lontoossa muodostui Aino Malmbergin koti siellä oleskelevien suomalaisten keskukseksi ja tapaamispaikaksi, sillä hänen kotinsa oli avoinna kaikille. Lisäksi Aino Malmberg teki laajoja matkoja muihin maihin ja maanosiin. Ulkomailla oleskelunsa hän käytti maamme tunnetuksi tekemiseen sekä puhutun että kirjoitetun sanan avulla. Aino Malmberg oli niitä ihmisiä, jotka eivät itseään ajattele eivätkä vaivojaan valita. Ollen aina valmis tekemään kaikkensa lähimmäistensä hyväksi, siksi hänellä olikin ystäviä kaikkialla. Pirteä puhuja, hauska seuraihminen ja pidetty kirjailija jätti jälkeensä kauniin muiston.