”Mitä sitä höpöä”, oli anopillani, Ainilla, tapana sanoa, kun jokin asia ei hänen mielestään ollut tärkeä. Niin hän olisi varmaan sanonut, jos hänelle olisi kerrottu, että hänen elämästään kirjoitettaisiin pienoiselämäkertaa. Ei siksi, että hän olisi ollut tyytymätön elettyyn elämäänsä tai aikaansaannoksiinsa, vaan siksi, että hän ei halunnut koskaan vaatimattomana ihmisenä tehdä itsestään tai tekemisistään mitään numeroa.
Hän pysytteli mieluummin hiljaisena taustalla. Elämän haasteet ovat usein vaatineet suuria ponnisteluja, mutta niistä Aini ei ole lannistunut, vaan on rohkeasti mennyt eteenpäin ja käyttänyt maalaisjärkeä arjen sujumisessa. Suuren perheen äitinä hän huomioi jokaisen lapsensa yksilönä. Ainin lämminsydämisyys heijastui myös muihin läheisiin.
Aini Kuukasjärven elämänkulku noudatteli melko tyypillisesti 1900-luvun alkupuolen syrjäkylän tyttären elämää: Nuorena avioituminen samalta seudulta olevan pojan kanssa ja sitä myöten perheen perustaminen. Lasten kasvattaminen sekä maatalon töiden tekeminen olivat hänen elämässään keskeisellä sijalla. Käsityöt olivat hänelle sekä ajankulua että mielenkiinnon kohde. Hänen tekemänsä monet taidokkaat virkkaustyöt ovat edelleen ilahduttamassa jälkipolvien kodeissa.
Aini Kuukasjärvi ei ollut elämänsä aikana henkilökohtaisesti yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta mielestäni hän on välillisesti ollut sitä jälkikasvunsa kautta. Hän huolehti aikoinaan nykyisen mittapuun mukaan alkeellisissa oloissakin eläneen perheen hyvinvoinnista ja tuki lapsiaan heidän valinnoissaan.
Vaikka olosuhteet koulunkäyntiin olivat pitkien etäisyyksien vuoksi toisinaan vaikeat, äiti kannusti lahjakkaita lapsiaan koulutielle ja opiskelemaan. Siitä osoituksena on esimerkiksi se, että perheen vanhin poika, vuonna 1934 syntynyt Jorma, on Sarakylän ensimmäinen ylioppilas. Keskikoulun ja lukion hän kävi Raudaskylässä sekä jatkoi opiskelujaan Teknillisessä korkeakoulussa Helsingissä. Myös moni muu perheen lapsista on opiskellut pitkälle ja työskennellyt sekä työskentelee edelleen yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä.
Lapsuusaika maalaistalossa
Aini Katariina syntyi vuonna 1912 Pudasjärvellä Sarakylässä Rytingin talossa Rytinkijärven rannalla. Hänen isänsä oli maanviljelijä, josta käytettiin tuohon aikaan nimitystä tilallinen. Rytinki kuuluu Sarakylän kantatiloihin. Se on perimätiedon mukaan alueen vanhin talo. Asiakirjojen perusteella asutusta tuolla alueella olisi ollut jo 1500-luvun lopulta lähtien, mutta talon asukkaat ovat vaihtuneet määräajoin. Perintötilaksi se on lunastettu 1871 ja on sen jälkeen ollut saman suvun hallinnassa.
Ainin syntymäperheessä oli yhteensä 11 lasta. Aini oli lapsista keskimmäisiä. Kaksi perheen vanhimmasta päästä olleista lapsista oli kuollut pienenä todennäköisesti vuosisadan alkupuolella raivonneisiin kulkutauteihin.
Rytingin talo toimi 1900-luvun alkupuolella metsäherrojen ja matkalaisten yöpymis- ja kohtaamispaikkana. Siten siellä voitiin kuulla maailman tapahtumista enemmän kuin muissa alueen taloissa. Talon lapset osallistuivat myös keskusteluihin ja saivat siten laajemmin tietoa oman maankin oloista.
Perheen toiseksi vanhin poika, Eino Jaakko, joka oli syntynyt vuonna 1903, alkoi kiinnostua vähempiosaisten sekä maaseudun väestön olosuhteista. Hän lähti kyläläisten houkuttelemana mukaan politiikkaan ja seudun väestö valitsi hänet ensin edusmiehekseen kunnanvaltuustoon ja myöhemmin eduskuntaan. Vuosina 1933-1938 hän oli Pienviljelijäpuolueen edustaja, koska halusi suuntautua ennen kaikkea huonompiosaisten asioiden hoitamiseen. Vuonna 1939-1941 hän edusti Pienviljelijäin ja maalaiskansan puoluetta ja sen jälkeen Maalaisliittoa aina vuoteen 1958 saakka.
Ainin lapsuusaikana oli maailmalla levotonta. Ensimmäinen maailmansota suurvaltojen kesken kesti neljän vuoden ajan. Tämän vaikutus tuntui Suomessa eniten tuontitavaroiden puutteena, muttei niinkään levottomuutena. Vuonna 1918 käytyä kansalaissotaa on kuitenkin pidetty maailmansodan jälkimainingeista johtuvana. Kansalaissodan seuraamukset näkyivät vielä pitkään Suomen yhteiskunnassa varsinkin eteläisessä osassa.
Maaseudulla pohjoisessa elettiin melko tavallista omavaraista elämää. Historiatietojen perusteella talvea 1917-1918 on pidetty erityisenä nälkävuotena ja se on varmasti heijastunut kansan arkipäivään.
Lasten leikit syrjäseudulla liittyivät hyvin pitkälti maaseudun elämään ja luonnon kiertokulkuun. Lapset osallistuivat maatalon töihin heti pienestä pitäen omien kykyjensä mukaan. Ainin kodin vieressä oleva läheinen järvi tarjosi työn vastapainoksi hauskuutta. Kesällä uitiin ja kalastettiin, talvella laskettiin mäkeä ja hiihdettiin.
Koukunkäyntiä Sarakylässä
Pudasjärvi on pinta-alaltaan laaja pitäjä ja siten lasten opetuksen järjestäminen 1800-luvulla oli haasteellista. Seurakunnan ylläpitämä kiertokoulutoiminta oli pitäjässä aktiivista 1800-luvun puolivälistä alkaen. Välillä kiertokoulutoiminta oli tauolla, kun opettajat olivat tulleet vanhoiksi eikä opetus enää vastannut sille asetettuja tavoitteita.
Vuonna 1916 Pudasjärvelle laadittiin kiertokouluohjesääntö, jossa velvoitettiin kaikki seitsemän vuotta täyttäneet lapset käymään koulua. Ohjesäännön mukaan seurakunta jaettiin viiteen koulupiiriin, joissa oli viisi – kuusi koulunpitopaikkaa. Uuteen ohjesääntöön otettiin mallia kansakoulusta. Kiertokoulu jaettiin kahteen osastoon; alaosasto ja yläosasto. Keskeisinä opiskeltavina aineina olivat lukeminen, kirjoitus ja laskento. Raamatunhistoria ja katekismus kuuluivat myös opetettaviin aineisiin.
Kansakoulu aloitti kiertokoulun ohella toimintansa Sarakylässä vuonna 1918. Se toimi aluksi eräässä talossa, mutta vuonna 1922 valmistui uusi koulurakennus. Aini kävi kansakoulun ja on todistuksen mukaan suorittanut sen varsin hyvin arvosanoin. Opiskeltavia aineita olivat muun muassa uskonto, maantieto, historia, laskento, lukeminen ja kirjoitus, käsityöt, laulu ja voimistelu.
Ainin nuoruusaika sujui sen aikaisen nuorison viettotapojen mukaan. Sarakylässä nuoret kokoontuivat yhteisiin illanviettoihin missä milloinkin. Siellä vietettiin aikaa yhdessä ja tutustuttiin toisiin nuoriin. Matkat kuljettiin jalan tai polkupyörällä, kenellä sellainen sattui olemaan.
Onnellinen nuori vaimo
Aini Kuukasjärven kertoman perusteella tehty kuvitelma:
”Eletään marraskuun puolta väliä vuonna 1931. Istun iltasella navettatöiden jälkeen mieheni kotitalon portailla. Tämä talo, Mainio nimeltään, sijaitsee kauempana Sarakylässä, Sarajärven rannalla. Täältä on lyhyempi matka Ranuan kirkolle kuin Pudasjärven keskustaan, Kurenalle, jonne on matkaa lähes 80 kilometriä.
Katselen myöhäissyksyn tummaa taivasta, joka on kuulas, pilvetön. Taitaa tulla pakkasyö, kuten täällä jo tähän aikaan vuodesta usein on. Lunta ei ole vielä satanut, mutta monena aamuna on ollut kuuraa maassa. Seuraillessani taivaan tähtien tuiketta palaan ajatuksissani viimeaikaisiin tapahtumiin. Tuntuu vieläkin hieman oudolta asialta, että olen nykyisin Paavon vaimo ja meidän yhteinen kotimme on nyt täällä Mainiossa. Mieheni kotitalossa meillä on käytössä omana tilanamme yksi talon kamareista. Talossa asuu mieheni vanhempien lisäksi hänen kaksi veljeään ja yksi sisko. Omaa rauhaa ei paljoa ole, mutta eiköhän elämä täällä suju aivan mukavasti.
Niin, lokakuun 3. päivänä minusta tuli Paavon vaimo. Vihkiminen tapahtui Hilturannan pappilassa. Kirkkoherra Kipinä vihki meidät ja todistajina olivat veljeni Eino ja Kenttälän Veli. Vihkimistilaisuudessa minulla oli uusi, vanhimman veljeni vaimon ompelema vaaleansininen mekko ylläni. Pappilassa vihkiminen todistajien kera on ollut hyvin tavallista tällä seudulla. Pitkien etäisyyksien vuoksi papin saaminen kauas syrjäkylään vaatisi monenmoista järjestelyä. Hyvä, jos pappi kävi muutaman kerran vuodessa kylissä rippikoulun pidossa sekä lapsia kastamassa. Silloin kastettiin monta lasta yhtä aikaa.
Olen 19 vuotta ja elämäni uusi vaihe on alkanut. Olen ollut Paavon vaimona nyt reilun kuukauden, mutta vasta viikon olen asunut täällä Mainiossa. Vihkimisen jälkeen asuin vielä kuukauden ajan kotonani. Lapsuuden kotini sijaitsee noin 15 kilometrin päässä. Saman kylän kasvattejahan me olemme. Mieheni tosin on minua kuusi vuotta vanhempi. Vanhemmat veljeni eivät aluksi olleet oikein ilahtuneita sulhasehdokkaastani, mutta kyllä he myöhemmin hyväksyivät hänet. Onhan Paavo komea ja ryhdikäs mies sekä kova tekemään maatalon töitä. Lisäksi hän on taitava käsistään ja musiikista hän on myös kiinnostunut, kuten minäkin. Taitaapa hän nytkin olla sisällä pirtissä tekemässä jotain huonekalua samalla tuttua laulua hyräillen.”
Perhe kasvaa
Vajaan vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta syntyi perheen esikoinen, tyttövauva Vappu. Synnytys tapahtui kotona kylän vanhan kätilön avustamana. Tämä synnytys oli erittäin vaikea vauvan perätilan vuoksi. Vauvaa oli yritetty kääntää, mutta se ei onnistunut. Aini Kuukasjärvi oli myöhemmin kertonut tyttärilleen, että vauva oli syntyessään aivan sininen ja mustelmilla. Sekä äidin että vauvan menehtyminen olivat lähellä, mutta läheisten turvin molemmat selviytyivät.
Vajaan kahden vuoden päästä syntyi seuraava lapsi, Jorma. Hänkin syntyi vielä Mainiossa ollessa. Tämän jälkeen lapsia syntyi vielä yhteensä 12, joista yksi syntyi kuolleena ja toinen kuoli pienenä. Vanhemmat lapset syntyivät kotona tai naapurissa, mutta nuorimmat lapset, kolme poikaa, sairaalassa. Aini Kuukasjärvelle oli synnytyssairaalasta jäänyt mieleen mukava yksityiskohta. Hän oli kertonut, että hoitajat ja muut äidit olivat ihastelleet hänen sääriään, jotka olivat säilyneet hoikkina ja sileinä useista raskauksista sekä raskaista maataloustöistä huolimatta.
Aini Kuukasjärven ensimmäisten raskauksien ja synnytysten aikana ei Sarakylällä ollut neuvolatoimintaa. Synnytyksissä oli kuitenkin kätilö avustamassa. Ennen kunnankätilön toimintaa kylällä oli useampi naishenkilö, joka toimi lapsenpäästäjänä eli paarmuskana.
Vuosina 1918-1923 oli terveydenhuoltotoimintaan liittyen kylällä kiertävä isorokkorokottaja, jonka pääasiallinen tehtävä oli lasten rokotusten hoitaminen. Lääkärin vastaanotot kerran kuussa alkoivat sodan jälkeen eräässä paikallisessa talossa. Lääkemääräyksiä annettiin paljon myös puhelimitse kuullun tautikuvan perusteella.
Suuri edistysaskel terveydenhuoltotoiminnassa tapahtui, kun Rytinkiin rakennettiin terveystalo vuonna 1948. Talossa oli neuvolan lisäksi asunnot terveydenhoitajalle, kätilölle, kodinhoitajalle ja vahtimestarille. Lääkärin vastaanotot siirtyivät terveystalolle, jossa toimi myös neuvola. Terveyssisaren työ ei rajoittunut vain terveystalolle, vaan hän kiersi laajaa Sarakylän aluetta liikkuen pyörällä ja suksilla sekä myöhemmin taksilla.
Vapalehdosta oli Rytinkiin matkaa melkein 20 kilometriä, joten siellä asti ei lapsia käytetty neuvolassa tai rokotuksilla. Terveydenhoitaja tuli koululle tai johonkin tiettyyn taloon, jonne lapset vietiin. Aini Kuukasjärvi käytti lapsiaan jonkin kerran Kurenalla lääkärissä hinkuyskä- ja kurkkumätäepidemian aikana.
Eräs kerta oli erityisesti jäänyt hänen mieleensä. Matka lääkäriin kuljettiin kuorma-autolla öiseen aikaan. Lääkäri aloitti vastaanoton tietysti aamulla, joten perheellä ei ollut oikein mitään paikkaa, mihin mennä odottamaan vastaanoton aukeamista. Joku tuttava oli onneksi tullut tarjoamaan kotiinsa levähdyspaikkaa ja lapset saattoivat nukkua siellä muutaman tunnin. Ainia harmitti, kun lääkäri ei ollut juurikaan tutkinut lapsia, vaan oli perinyt palkkion. Lääkäri oli sanonut vain, että terveitä lapsia.
Omaan kotiin
Suomessa alettiin itsenäistymisen jälkeen kiinnittää huomiota maanvuokraajien sekä tilattoman väestönosan turvattomaan asemaan. Vuonna 1922 säädettiin asutuslaki, joka mahdollisti asutustilojen perustamisen valtion maille. Myöhemmin säädetyillä laeilla pyrittiin parantamaan asutustilallisten taloudellista asemaa sekä annettiin käytännön ohjeita asutuslain toimeenpanosta. Uuden lainsäädännön myötä asutustoiminta kehittyi myönteisesti. Huomio kiinnittyi entistä enempi tilojen saajien valintaan ja hakijoista pyrittiin valitsemaan ne, joilla oli todelliset edellytykset tilallisena menestymiseen. Asutustilojen käytön suhteen oli sangen tiukat velvoitteet niin peltojen raivaamisen kuin tilan rakennusten rakentamisen suhteen.
Pudasjärvelläkin käytettiin lain tuomaa mahdollisuutta hyväksi ja eri kylille perustettiin asutusalueita. Näin kylien nuorelle väelle tarjoutui mahdollisuus itsenäiseen elämään asutustilallisena. Ennen asutusalueitten rakentamista Pudasjärvellä oli 13 vanhaa kylää. Asutus oli harvaa ja se oli sijoittunut jokien ja järvien rannoille sekä vaarojen rinteille. Isompia taloryhmiä oli Kurenalan lisäksi Sarajärvellä, Sotkajärvellä ja Livolla. Näissä asutus oli syntynyt entisten sahojen ympärille.
Sarakylän alueelle perustettiin kuusi asutusaluetta. Aini ja Paavo Kuukasjärven asutustila tuli Lehmisuon asutusalueelle. Tämä sijaitsi vain noin kahden kilometrin päässä miehen kotitalosta, mutta oli kauimmaisia tiloja koko asutusalueella. Asutustilan nimeksi tuli Vapalehto saaden nimensä rakennuspaikan mukaan. Asutustilan koko oli noin 110 hehtaaria, joka oli pääosin suota ja metsää.
Vaikka tilojen rakennuksille oli tiukat määräykset koon suhteen, niin Paavo Kuukajärvi oli kaukaa viisaana tehnyt pirtin metrin leveämmäksi. Tarkastaja ei ollut sitä aluksi hyväksynyt, mutta Paavo piti päänsä ja niin pirtti sai jäädä alkuperäisiin mittoihinsa. Siitäkin huolimatta pirtin kokonaispinta-ala oli vain reilut 30 neliömetriä.
Muutto omaan kotiin vajaan neljän avioliittovuoden jälkeen tuntui Kuukasjärvistä uskomattoman mukavalta. Vapalehdossa oli pirtin lisäksi pieni navetta, jossa oli parsi kahdelle lehmälle, hevosen pilttuu sekä vasikan karsina. Sauna tehtiin myöhemmin. Sähköä ei tietenkään ollut ja veden saantikin oli haasteellista. Aini muisteli, että kaivo oli tehty, mutta siihen ei tullut vettä. Talvella kaikki käyttövesi piti sulattaa lumesta ja kesäaikaan vesi haettiin noin puolen kilometrin päässä olevasta Vapaojasta.
Omaan kotiin muutettaessa tavaramäärä oli todella pieni. Kaikki mahtui hevosen kärryhäkkiin: sänky, kätkyt sekä vuodevaatteita. Ruokapöytääkään ei aluksi ollut, vaan ruokailu tapahtui kumolleen käännetyn korin päällä. Myöhemmin käytettiin pöytänä puiden päälle laitettua sivustavedettävän sängyn kantta. Jouluksi Paavo sai tehtyä uuden pöydän, joka oli perheen käytössä koko asumisen ajan. Mainiosta he saivat mukaansa kaksi lehmää, joista toisen Aini oli tuonut myötäjäisinä kotoaan.
Raskaat vuodet
Elämä Vapalehdossa oli työntäyteistä. Peltoa raivattiin ja kuivatettiin suosta ojia kaivamalla. Vaikka pellot eivät enää ole käytössä, herättää Vapalehdon mailla käydessä niiden katseleminen vieläkin tiettyä kunnioitusta. Sitä tunnetta lisää se, kun tietää, että aikoinaan pitkien sarkojen väliin tehdyt ojat on kaivettu sekä pellot raivattu ilman koneiden apua. Kyllä se on vaatinut aikalaisiltaan kovaa ponnistelua.
Rahan tarve oli suuri ja siksi perheen isä joutui käymään omien maatalon töiden lisäksi välillä muualla töissä, esimerkiksi kesällä rakennuksilla ja talvisaikaan metsätöissä. Karjanhoito ja muut kotityöt olivat äidin vastuulla. Työtä riitti, mutta nuoruuden innolla ja yritteliäisyydellä elämä soljui eteenpäin. Lasten ollessa pieniä oli Aini Kuukasjärvellä usein apuna joku apulainen.
Sota-aika oli jäänyt Aini Kuukasjärven mieleen erityisen rankkana aikana. Miehen ollessa sodassa oli ainainen pelko siitä, miten sodassa käy. Lisäksi koko maatalon työt olivat kotona olevien harteilla. Suurena apuna ja turvana näinä aikoina oli Ainille hänen kymmenen vuotta nuorempi sisarensa, Jenni, joka asui Vapalehdossa useamman vuoden.
Lehmät kulkivat tuohon aikaan laitumella luonnon niityillä ja siitä seurasi myös epäonnea. Yksi perheen lehmistä hukkui suohon. Lehmän lihoja pystyttiin onneksi käyttämään ravinnoksi ja niitä myytiin myös kylän väelle.
Lapsia oli sodan alkaessa jo useampia ja sotavuosien aikana syntyi kaksi lisää. Rankkana ajanjaksona Aini Kuukasjärvi muistaa lasten sairastumisen kurkkumätään 1940-luvun alkupuolella. Pudasjärvellä oli järjestetty kulkutauteja sairastaville väliaikainen sairaala Liepeen pappilaan. Aini oli sairastuneiden lasten (yhteensä neljän) mukana hoitamassa heitä siellä.
Kaikista tarvikkeista oli puutetta ja ruokaakin oli rajoitetusti. Joku kyläläinen toi välillä pyytämiään kaloja, joista voitiin laittaa ruokaa ja siten helpottaa ruokapulaa. Oli onni, että perheen kaikki sairastuneet lapset selvisivät tästä taudista. Muitakin kulkutauteja oli vielä paljon 1940-luvulla ennen laajempien rokotusten alkamista. Kuukasjärven perheestä kuoli pian sodan jälkeen syntynyt lapsi muutaman kuukauden ikäisenä hinkuyskään. Tämä oli Ainille erityisen raskas asia.
Sodan aikana ja vielä senkin jälkeen oli Suomessa pula elintarvikkeista ja muista tavaroista. Säännöstely jatkui vielä pitkään. Tarvikkeiden hankkimiseksi tarvittiin kortteja, jotka jouduttiin uusimaan Kurenalla kansanhuollossa. Perheen tytär, vuonna 1938 syntynyt Irma muistaa, että hän on ollut mukana kortteja uusimassa. Hänen muistikuvansa mukaan kansanhuollon pöytä oli lapsen silmin katseltuna kovin korkea.
Vaikka elintarvikkeista oli pulaa, niin omavaraisissa maataloissa turvauduttiin usein kekseliäisyyteen korvikkeiden käytössä. Kuitenkin katovuosina olivat monet talot ahtaalla. Aini Kuukasjärvi muisteli, että joissakin taloissa heidänkin kylällään oli välillä puutetta ruoasta. Ainin muistin mukaan heidän perheessään ei kuitenkaan juuri nähty nälkää. Oman maan tuotteiden ja karjan tuoton lisäksi käytettiin lähellä olevien metsien antimia tehokkaasti hyödyksi. Ahkera kalastus ja metsästys lisäsivät myös ruokapöydän tarjontaa.
Kun sodan voimasuhteet loppuvaiheessa muuttuivat ja saksalaiset alkoivat edetä kohti pohjoista, tuli myös Sarakylän asukkaille määräys valmistautua evakkoon lähtöön. Talo piti tyhjentää kaikista tavaroista ja kätkeä läheisiin heinälatoihin.
Mukaan lähtevät tavarat oli pakattu valmiiksi odottamaan hakijoita. Osa karjasta oli teurastettu, mukaan lähteville lehmille oli laitettu merkit korviin. Lapsille oli tehty nimilaput kaulaan laitettavaksi. Monta yötä meni pelkällä olkipatjalla nukkuessa. Evakkoon lähtö kuitenkin peruuntui Sarakylän jäädessä mottiin. Saksalaiset olivat perääntyessään katkoneet puhelinlinjat, räjäyttäneet sillat sekä polttaneet kaikki veneet.
Elämä tasaantuu
Sodan jälkeen alkoi Suomessa vahva jälleenrakennuksen aika. Vaikka raskaita sotakorvauksia oli maksettavana ja menetykset olivat olleet runsaita, oli kaikesta huolimatta kansan usko tulevaisuuteen säilynyt. Sodan jälkeinen säännöstely ja pula-aika eivät vieneet yrittämisen halua ja töitä tehtiin paljon. Naapureiden apu ja solidaarisuus ainakin maaseudulla oli vahvaa.
Pikkuhiljaa elämä alkoi tasaantua. Maatalossa oli edelleen paljon työtä, mutta koneellistumisen ja muun teknistymisen myötä työn tekeminen helpottui. Tilan pinta-ala kasvoi, kun saatiin maanhankintalain mukaan lisämaata. Pirtin laajennus useamman huoneen taloksi 1940-luvun loppupuolella antoi isoksi kasvaneelle perheelle runsaasti enemmän tilaa. Navettaa oli myös laajennettu ja muita ulkorakennuksia oli rakennettu.
Taloustilanne parani myös sosiaalisten etuuksien, kuten lapsilisän ansiosta. Työnjako perheessä säilyi edelleen siten, että Aini Kuukasjärvi huolehti pääosin karjanhoidosta ja taloustöistä. Miehen vastuulla olivat raskaammat maatalous- ja metsätyöt. Lisäksi mies kävi jonkin verran töissä kodin ulkopuolella, lähinnä savotoilla talvisaikaan. Lasten kasvaessa olivat hekin paljon apuna kotitöissä mahdollisuuksiensa mukaan. Opiskelujen vuoksi lapset olivat kuitenkin usein poissa kotoa, koska pitkien etäisyyksien takia he asuivat kouluaikoina asuntolassa tai muualla vuokralla.
Maatilaansa Kuukasjärvet viljelivät 1970-luvun alkupuolelle asti. He toivoivoivat, että joku lapsista olisi jatkanut maatalon töissä ja siten olisi voitu tehdä sukupolven vaihdos. Kaikilla lapsilla oli kuitenkin elämä jo muualla ja siten maatalon töiden jatkajaa ei ollut. Karja myytiin ja pellot laitettiin pakettiin. Vapalehto on nykyisin lähinnä jälkeläisten vapaa-ajan viettopaikka.
Arjen vastapaino
Sodan jälkeisinä vuosina, 1950- ja 1960-luvulla, järjestivät monet, etenkin poliittiset järjestöt, suurperheiden äitien tilannetta helpottamaan äitileirejä. Näillä leireillä äitien oli mahdollisuus levätä ja rentoutua. Aini Kuukasjärvi osallistui myös useamman kerran äitileirille.
Eräällä äitileirillä ollessaan hän tuli uskoon. Pudasjärvi on perinteisesti ollut vahvaa vanhoillislestadiolaista aluetta ja tämän vakaumuksen omaavia oli Aini Kuukasjärven mukana äitileirillä. Näiltä äideiltä vaikutteita saaneena Aini liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Kuten muutenkin ihmisenä, oli Aini myös uskossaan nöyrä ja vilpitön. Joku Ainin lapsista on todennut, että vahva usko ja luottamus Korkeampaan oli äidille kantava voimavara elämässään.
Luonteeltaan Aini Kuukasjärvi oli sosiaalinen, vaikkakin ihmisjoukossa hän oli mieluummin taka-alalla kuin etunenässä. Ovet olivat auki vieraille ja mieluusti hän heitä kestitsi.
Käsillä tekeminen oli Ain Kuukasjärvelle mieluista aina lapsuudesta alkaen. Omien lasten ollessa pieniä syntyi Ainin käsistä heille monenlaiset päällepantavat. Aina tilaisuuden tullen tarttui Aini herkästi kutimeen. Myöhemmin, kun vapaa-aikaa oli jo enempi, oli Ainilla aina jokin isompi tai pienempi käsityö teon alla. Etenkin virkkaustyöt olivat hänelle mieluisia. Aini virkkasi muun muassa kalalangasta kaikille lastensa perheille parisängyn peiton. Lisäksi hänen käsistään on syntynyt lukematon määrä erilaisia pitsiliinoja ja muita virkkaustöitä. Hän oli erityisen taitava soveltamaan ja yhdistämään erilaisia malleja virkkaustöissään. Lisäksi hän oli hyvin tarkka kätensä jäljestä, joten työn tuloksen piti olla virheetöntä.
Musiikki oli Aini Kuukasjärvelle erityisen lähellä sydäntä, mikä on siirtynyt myös jälkeläisille. Perheessä on laulettu ja musisoitu aina paljon. Se oli eräs ajanviettotapa silloin, kun muita vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia ei ollut.
Aikoinaan, kun lapset asuivat muualla opiskeluidensa tai töidensä vuoksi, oli kirjeenvaihto vilkasta puolin ja toisin. Muutama vuosi sitten Vapalehdon vintiltä löytyi iso kasa Aini-äidille lähetettyjä kortteja ja kirjeitä. Kauempana olevat jälkeläiset ovat puolestaan kertoneet hämmästelleensä äidin lähettämien kirjeiden määrää, kun ovat järjestelleet ja siivonneet kotonaan olevaa vanhaa postia. Tämä osoittaa, että lapset ja heidän perheensä olivat Aini Kuukasjärvelle erittäin tärkeitä myöhemminkin elämässä.
Seesteinen loppuvaiheen elämä
Maatalouden lopettamisen jälkeen Aini ja Paavo Kuukasjärvi siirtyivät Rovaniemelle vanhimman pojan perheen luokse. Heille oli remontoitu ison talon yläkertaan oma huoneisto keittiöineen. Vaikka olosuhteet Rovaniemellä olivat kaikin puolin kunnossa, niin Aini ja Paavo Kuukasjärvi ikävöivät Vapalehtoon ja he palasivat takaisin parin vuoden jälkeen.
Talviajat Vapalehdossa olivat kuitenkin ikääntyville ihmisille melko haasteellisia varsinkin, kun naapureitakaan ei ollut kovin lähellä. Pian tämän jälkeen he muuttivat Sarajärven kylän keskustaan rakennettuun kunnan vuokra-asuntoon. Kesäajat Aini ja Paavo Kuukasjärvi asuivat pääosin Vapalehdossa, jossa lapset perheineen vierailivat usein. Mieleen ovat jääneet monet syntymäpäivä- ja muut juhlat, joita on vietetty Vapalehdossa runsaan sukulaisjoukon ja ystävien kesken.
Aini Kuukasjärvi jäi leskeksi syksyllä vuonna 1998. Yksinään asuminen tuntui turvattomalta ja hän muutti tyttärensä luokse Paltamoon. Siellä vietettiin tunnepitoinen Ainin 90-vuotisjuhla vuonna 2002 keväällä.
Pian tämän jälkeen Aini Kuukasjärvi muutti toiseksi vanhimman tyttärensä perheeseen Inariin. Siellä hän eleli rauhallisesti loppuvuotensa ja kuoli vuonna 2006 lokakuussa. Hänet haudattiin miehensä viereen Sarakylän hautausmaalle pyhäinpäivänä. Silloin oli Sarakylässä jo kova talvi, lunta oli satanut ja pakkasta oli melkein 25 astetta. Runsas saattajajoukko kerääntyi Sarakylän koululle muistotilaisuuteen.
Mieleenpainuvaa oli Ainin lastenlasten ja lastenlastenlasten, joita oli koossa lähes 40, esittämä suomalainen kansansävelmä: Täällä pohjan tähden alla on nyt kotomaamme. Tämä oli eräs Aini-mummun lempilauluista.
Kirjoittaja
Annikki Kuukasjärvi
Lähteet
Artikkelin lähteet:
Anja Kuukasjärven tekemä Aini Kuukasjärven haastattelu kesällä 1999.
Historialähteinä käytetty:
Pihkala Erkki 1992. Taloudellinen kasvu ja yhteiskuntamurros. Itsenäisen Suomen historia.
Selen Kari 1992. Tasavalta hakee suuntaa. Itsenäisen Suomen historia.
Taskila Erkki, toimittanut, 1993. Sarkain ja savottain Sarakylä.
Turpeinen Juhani, toimittanut, 2005. PUHOS kylämme historia.
Wunsch Sinikka 2011. Raivaajapitäjä Pudasjärvi. Asutusalueiden rakentaminen 1900-luvulla.
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Mikäli kirjoituksessa on virheitä, olethan yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta. Henkilötietojen tarkastuksesta löydät lisätietoja tietosuojalausekkeesta.