1960-LUVUN KÄÄNTÖTAKKI - äitini Laila Vileniuksen kertomaa

Kaikki ihmiset tekevät historiaa. Toisten historian ääni ei kuulu koskaan. Eikö ole tarinaa, jota kertoa? Eikö ole mitään mihin tarttua? ”Tavallinen elämä” oikkuineen ei sisällä suurta kertomusta, vain pieniä hetkiä, pieniä tarinoita. Nuoret naiset ja miehet lähtivät työn perässä Ruotsiin. Niin teki äitinikin. Hän lähti parhaan ystävänsä Terhin kanssa Ruotsiin. Oli ollut jo muita menijöitä. Oli tietoa, oli huhu. Ruotsista voisi saada töitä. Eihän kotikonnuilla mitään ollut. Vanhan kliseen mukaan vain nälkäisiä suita ja tyhjät ladot. Äitini ei ollut kuin 17-vuotias, kun hän vuonna 1964 lähti kotoaan. Ennen matkalle lähtöä, hän oli ostanut muodikkaan kääntötakin. Uusi takki ja matkarahat kourassaan hän teki rohkeata historiaa. Eihän hänellä ollut kielitaitoa tai muuta koulutusta kuin kansakoulun paperit. Pienen ihmisen suuri teko liittyi muiden samankaltaisten historiaan. Äitini matkusti Bore-laivalla uuteen tuntemattomaan, niin kuin monet muut Turun satamasta lähteneet.

Keski-Pohjanmaalta, josta äitini on kotoisin, on ennenkin lähdetty. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa suuret kansanjoukot lähtivät Amerikkaan, kultamaahan. Nyt oli uusi siirtolaisuusaalto, tällä kertaa kohdemaana Suomea vauraampi Ruotsi. Äidin veljetkin lähtivät. Toinen, Leo-enoni, päätyi Taalainmaalle Borlängeen Domnarvets järnverksam-nimiseen (nykyisin SSAB) metallitehtaaseen ja toinen, Leino-enoni, Södertäljeen autotehtaaseen Saab-Scanialle. Äitini päätyi Tukholman yläpuolella olevaan pieneen kuntaan Ekeröön, jossa oli säilyketehdas. Asunto oli työn puolesta. Uusi elämä alkoi. Minulla on vieläkin tallessa äitini minulle antama pieni punainen suomi-ruotsi-suomi-sanakirja. Sanakirjan etusivulla lukee Laila Riihimäki. Hargshamn 9.1.1967. Lisäksi välilehdillä on silloin muiden Ruotsissa asuvien suomalaisten osoitteita ja puhelinnumeroita. Ekerö ei ollut ainoa pieni paikkakunta, jossa äitini työskenteli. Hargshamnin kaupungissa hän oli neulomossa ja Vattholman kunnassa klemmareita tekemässä. Monien mutkien kautta äitini tapasi isäni Aarnen, joka oli ollut ensin töissä Trelleborgin autorengastehtaalla, mutta päätynyt Etelä-Ruotsista Tukholman liepeille.

Jossakin vaiheessa Ullavalla, äitini syntymäkodissa tarvittiin työvoimaa, ihmisiä peltotöihin. Niinpä isä ja äiti matkustivat takaisin Suomeen. Minä synnyin Suomessa, mutta monet serkkuni asuvat edelleen Ruotsissa. Niin se 1960-luvun muodikas vihreävalkoinen kääntötakki: se miltei varastettiin Bore-laivalla, mutta onnekseen äitini sai kuin saikin sen takaisin!